Viikonlopun toiveet ja todellisuus!
Lapsiperheen ruuhavuosien viikonloput ja lomat eivät ole niin leppoisia ja seesteisiä kuin mihin taivaanrannanmaalari sisälläni on entisessä elämässä tottunut. Eniten kaipaan entisestä lapsettomasta elämästäni juuri sitä joutenoloa, spontaaneita reissuja ja hitaita sunnuntaita, jolloin ei tarvinnut nousta sohvalta kuin vessaan ja jääkaapille. Kun saattoi lukea yhdeltä istumalta koko kirjan, tai haahuilla kaupungilla ilman mitään aikataulua.
Tämän alustuspuheen siivittämänä ajattelin kertoa hieman viikonloppuni sisällöstä. Ruuhkavuosina suunnittelu on sekä välttämätöntä että turhaa. Tuntuu, että ilman tarkkaa suunnittelua ja aikataulutusta kaikki muuttuu hallitsemattomaksi kaaokseksi, mutta toisaalta mikään ei ikinä mene niin kuin on suunnitellut, ja suunnitelmat vaihtuvat lennosta, kun joku sairastuu tai heittäytyy hankalaksi. Väsymys lisää kiukkukierroksia tuhannella.
Toive: Perjantaina pitkän viikon päätteeksi olisi ollut ihanaa ottaa muutama lasi kylmää viiniä, grillailla takapihalla pitkän kaavan kautta, ja vaikka pyytää ystäviä mukaan ilonpitoon. Ja jos olisi ollut oikein laiska, olisi voinut vaikka tilata Woltista intialaista. Stressitasot laskevat ropisten.
Todellisuus: Saavumme töistä ja päiväkodista kotiin väsyneinä, mutta melko hyväntuulisina. Mies on urakoinut muutamat viikot töissä ilman vapaapäiviä, koska hän otti vapaata aikaisemmin äitinsä vierailun aikoihin. Nyt hän on yliväsynyt ja kiukkuinen, ja kuin persuksiin ammuttu karhu. Ilta menee tulipaloja sammutellessa. Illalliseksi söimme hätävarana pakkasessa olleet kananugetit ja ranskalaiset. Poika ei suostunut syömään kuin ranskalaisia. illasta oli rentous kaukana.
Toive: Univajeisena hieman kiukkuisena pörriäisenä olisi ihanaa nukkua viikonlopun aamuina niin pitkään kuin unta riittää. Maksella univelkoja, ja tallettaa vähän ylimääräistäkin unipankkiin.
Todellisuus: Miehen herätyskello pirisee 5.50. Yritän hautautua tyynyni alle, ja nukahtaa uudelleen. Sinnikäs ininä kuitenkin pörrää pääni ympärillä, ja nilkassa tuntuu muhkea hyttysenpisto, jota alkaa kutittaa niin vietävästi, että on pakko nousta raapimaan, ja etsimään allergialääkkeitä. Ketuttaa herätä ennen kuutta. Onneksi poika posottaa menemään lähemmäs kahdeksaa, joten saan rauhallisen aamun itsekseni, kun mies häipyy töihin.
Toive: Koska mies oli ollut viikolla reissussa ja edellisen viikonlopun töissä, olin jotenkin hairahtunut ajattelemaan, että tämä viikonloppuna pääsisin hieman vaihtamaan vapaalle, ehkä shoppailemaan, syömään ulos tai heittäytymään spontaanisti fiiliksen vietäväksi. Ehkä jotain romanttisia treffejäkin voisi viritellä.
Todellisuus: Todellisuus iskee vasten kasvoja, kun mies painaa oven kiinni lähtiessään lauantaiaamuna töihin. Tästä ei tulisi rento ja akkuja lataava päivä, vaan päivä täynnä toimintaa ja hässäkkää. Kaivelen akusta viimeisiä virtoja, ja yritän saada kahden hengen karavaanimme puistoon. Jospa puistossa juoksu veisi enimmät energiat pojasta. Minua väsyttää, poikaa ei. Kotona turvaudun Salama McQueeniin siksi aikaa, että saan ruuan laitettua ja pyykit ripustettua narulle. Ja istahdettua hetkeksi alas. Thank you Salama McQueen! Mies ei arvatenkaan ole leppoisalla tuulella työpäivän jälkeen, vaan väsymyskiukku alkaa näkyä meissä kaikissa.
Toive: Sunnuntaina olen jo luovuttanut hyvien yöunien, leppoisan viikonlopun tai oman ajan suhteen. Toiveena vain selviytyä päivästä.
Todellisuus: Saan nukkua varttia vaille kahdeksaan! Käyn vain pikaisesti hereillä, kun mies lähtee töihin, ja vaivun suloiseen horrokseen. Poika ponkaisee ylös siis 7.45, ja maailma näyttää heti paljon valoisammalta kunnon yöunien jälkeen. Mietin, jakaisinko pyöräillä poika kyydissä Leon Leikkimaahan, juosta siellä noin kolme tuntia kuin päätön kana pojan perässä, ja pyöräillä sitten vielä takaisin kotiin. Vähän sellainen ultimate survival challenge tai extreme run tai mitä näitä nyt on. Päätän ottaa riskin, koska poika on niin innoisaan asiasta.
Positiiviset yllätykset jatkuvat, kun mies ilmoittaa tulevansa kotiin jo lounasaikaan, ja hakevansa meidät Leon leikkimaasta autolla. Jes! Sunnuntai-iltapäivä menee yllättävän leppoisasti, ja saan jopa kaksi kokonaista tuntia itselleni, kun pojat käyvät ajamassa pienen reissun veneellä. Oma aika tuntuu niin juhlalliselta, etten edes tiedä, miten sen käyttäisin. Päädyn kuuntelemaan Henriikka Rönkkösen hulvatonta Bikinirajatapusta äänikirjana, ja mättämään suuhun ainoat kaapista löytämäni ”herkut” eli hieman vanhentuneet ruissipsit. Kyllä nyt on hyvä palata reuntoutuneena töihin, eiku?
Ps. Miten niin loman tarpeessa?
Miten sun viikonloppu meni? Tankkasitko akkuja, vai polttelitko viimeisiä polttoaineen rippeitä tankin pohjalta?
Mukavaa, ja ei liian raskasta maanantaita!