Löysin vahvuuteni yllättävästä paikasta: Sieltä, missä ihmisvilinä tuntuu huimauksena, kovat äänet ja jännitys vatsanpohjassa. Liian monta vuorovaikutuksen ilmiötä, värikkäät vilkkuvat valot,  ja kylmä, kuuma, nälkä, tai unenpuute, Viha josta ei puhuta, suru jota ei jaeta, se, kun toinen tarvitsee jotain, ja minä tunnen sen ihon alla.

  Sovitin oveeni epähuomiossa avainta, jolla pääsee Hänen kotiinsa. Vahinkoni symbolinen ironia sai mielen kipunoimaan.   En minä voi päästä kotiin näin, toisen ihmisen kautta. Miksi yhä väännän kahvaa?   Eroni ei onnistunut.   Teen sitä yhä, ja samalla en. Olen eksynyt.   En voi hyvin Hänen kanssaan, ja silti uskottelen itselleni, että vain Hän […]

Olen lukenut hirveän kasan tutkimus- ja muutakin kirjallisuutta aiheesta, joka koskee minua ja omaa perhettäni: päihdeongelmat, traumat ja niiden yhteenkietoutuminen. Olen muistanut asioita, jotka olin unohtanut.  Viimeksi muistin sen, kuinka lapsena pyysin apua isäni siskolta, omalta tädiltäni, pikkusiskoni kummitädiltä. Kirjoitin hänelle useita kirjeitä – varmasti sekä paperisia että sähköisiä. Kerroin hänelle, että hänen veljellään on […]

Satuin yksin lähikapakkaani iltana, jona siellä oli juuri päättynyt yhdet syntymäpäivät ja yksi muistotilaisuus. Baaritiski notkui suklaakakkua, suklaapiirakkaa, suklaata ja jotain muutakin, joka ei ollut minulle niin merkityksellistä. Siihen minä istuin ja söin onnellisena. Tänä aamuna huomasin, että en olekaan tangon alla veltto, heikko ja unelias. Olen jäntevä, voimakas ja säpäkkä. Ja taatusti hiilihydraattien tarpeessa. […]

Minä en voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Muutkin ihmiset ymmärtävät sen. Olisipa helpottanut, jos olisin ymmärtänyt sen jo aiemmin. Mutta parempi nyt kuin ei koskaan.

Koin eilen jotain ihmeellistä. Sen sanoiksi pukeminen voi olla vaikeaa, mutta hyväksyn sen, etten pysty käsitteellisesti tavoittamaan tapahtunutta.   Osallistuin koko lauantaipäivän tapahtumaan, jossa – miten sen nyt voisi ensinnäkin ilmaista – keskityttiin olennaiseen. En aio tässä avata sen enempää päivän konkreettisia sisältöjä, vaikka se tavallaan tuntuukin houkuttelevalta. Sen sijaan keskityn siihen, mitä minussa tapahtui. […]

Jos ihminen ihastuu toiseen silloin, kun hän itse on eksyksissä, heikko, kipeä ja ilman sisäistä merkitystä, onko edes mahdollista, että kun hän alkaa saada kiinni jostain, jonka uskoo olevan totta, voisi tuo ihmissuhde säilyä? Aivan vähintäänkin se muuttuu. Radikaalisti. Samoin käy, jos se toinen – se joka oli kartalla, vahva, terve ja merkityksiä pullollaan – […]

Tunnustus:  Minä eroan. Olen täyttänyt oman tyhjyyteni toisen ihmisen liiallisuudella. Asioilla, jotka ovat liikaa minulle.  Olen hakenut hänen merkityksistään merkityksentunnetta itselleni. Hänen perheensä rakkaudesta korjaavia kokemuksia omaan rakkaudettomuuteeni. Kun mikään ei omassa elämässä tuntunut miltään, törmäsin sattumalta johonkin, joka tuntui joltain. Ja sitten tuli se liika. Nyt pelkään, että en ole yksin mitään. Että vajoan […]

Sä oot hyvä just tollasena, sä kelpaat mulle, just noin. Mut älä sano sitä ite. Älä aina epäile ittees. Sä teit sen taas. ”Minä nyt vaan olen tämmönen.” Vittu luota joskus. Mikset sä usko ku mä sanon että sä kelpaat?  Mitä vitun tekemistä tällä muka on hyväksynnän kanssa? Miten niin mä yritän muuttaa sua? Justhan […]

Mistä tunnistan itseni ystävän syntymäpäivillä, poikaystävän suvun juhlissa, toisen poikaystävän, kolmannen, puiston penkillä, kun molemmilla on jäätelö kädessä, ja naamassa, sen puiston ohi kulkevalla kadulla, seitsemän ihmisen ympäröimänä, vertaisteni joukossa luentosalissa, kurssin loppupäässä, yökerhossa, baarissa, naurun helistessä, illallisella, ”välitän sinusta”, tai perheeni kanssa jouluna? Aina olen yksinäinen. Minulla on vain minä, enkä tunne häntä.