Vapun jälkitunnelmia

Moikka,

Vappu on vietetty ja toivottavasti oli mitä parhain vappu, vietit sitä sitten läheisten kanssa, yksin tai vaikkapa töissä. Vietin itse ihan mukavaa vappua. Päivällä oli ystäviäni kylässä ja herkuttelimme ja vietimme yhdessä aikaa. Illalla kävimme jopa yökerhossa. Omasta edellisestä yökerho -käynnistä oli vierähtänyt jo aika pitkä aika.

Täytyy tunnustaa, että nykyisin ei oikein jaksa riekkua myöhään tai kuunnella niin kovaa musiikkia pitkään, mitä yökerhoissa on (valvotaanko/mitataankohan sitä muuten virallisesti mitenkään; tietääkö joku?).

Minua alkoi jo klo 12 aikaa väsyttämään niin lujaa, että lähdin siitä hiljalleen pois kotia kohden tutimaan, enkä tilannutkaan kuin yhden ylihinnoitellun Napue ginin (kotona teen yökerhon hinnoitteluun nähden aika monta Napue giniä, ja vielä hieman paremman makuisena, vaikka itse sanonkin). Mainitsinkin ennen vappua täällä blogissa muutaman lempijuomani sekä ohjeen niiden tekoon, löytyy julkaisusta Kaksi simppeliä juomasuositusta vapuksi.

Järkkäsin vierailleni hieman purtavaa ja koristelin pöytää vappu -teemaisesti. Tarjoiluna minipizzoja, joihin löysin reseptin täältä Lilystä Minnean muruja-blogista, itse tehtyjä mokkapaloja, kaupan donitseja, hot dogeja (osa väsäsi jo omiaan, joten kuvassa kaksi valmista hodaria) sekä tietenkin vappuun sopivasti sipsiä, karkkia ja juomaa. Ilmapallot, serpentiini ja lautasliinat ovat ostettu Tigeristä.

Minipizzojen resepti löytyy siis Minnean muruja blogin julkaisusta Helpot minipizzat vappupiknikille (omat pizzani eivät näytä yhtä hyviltä, kuin Minnean muruja -blogissa, joten kannattaa käydä sieltä tsekkaamassa!) 🙂

Mokkapaloihin löytyy paljon reseptejä Googlettelemalla, itse käytin Kinuskikissan sivujen Mokkapalat -reseptiä. Toimi hyvin 🙂

Millainen vappu sinulla oli?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *