5 + 1 keinoa löytää oma juttu työelämässä

Ihanaa vappuaattoa, työväen juhlapäivää ja samalla huhtikuun viimeistä päivää (miettikää; huomenna on jo toukokuu!). Olen kahdessa viimeisessä jutussani kirjoittanut hieman erilaisista teemoista, kuin yleensä blogissani, joten palataanpa vapun kunniaksi taas enemmän blogin sisältöön liittyviin asioihin; työelämään!

Minulla ei ole koskaan ollut varsinaista haaveammattia (voih, ne onnekkaat, jotka jo yläasteella tietävät haluavansa lääkäriksi..), joten oma tieni löytää omaa juttua, on siksi ollut jossain vaiheessa jopa hieman haasteellista. Tällä hetkellä tiedän jo enemmän siitä, mitä haluan työelämän suhteen.

Kuulisin mielelläni, onko sinulla ollut lapsesta saakka jokin haaveammatti, johon olet pyrkinyt ja /tai päässyt? Tai onko lapsuudessa ollut jokin haaveammatti, mutta vanhemmalla iällä todellisuus on ollut toista (tällaisen tekstin olen ainakin yhden bongannut ja lukenut täältä Lilystä toiselta bloggaajalta, ja tarina oli tosi hienosti kirjoitettu!). Vai oletko samanlainen kuin minä, ettei ole ollut mitään suurta haavetta nuorena tulevasta ammatista ja se, mitä haluaa, on alkanut hahmottua vasta vanhemmalla iällä/opiskellessa? 🙂

Tällä kertaa listaan 5 + 1 asiaa, joilla mielestäni on ollut helpompi hahmottaa, mikä on oma juttu työelämässä. Lista sisältää kohtia, joita kannattaa siis itse pohdiskella:

  1. Mistä haaveilit, mitä harrastit tai mistä olit kiinnostunut lapsena? Edellä kirjoitin, että itselläni ei ollut mitään varsinaista haaveammattia lapsena. Mutta kun mietin itseäni lapsena… Leikin paljon toimitusjohtajaa (kyllä, minulla oli lankapuhelin josta oli poikkaistu johto sekä leikkikännykkä; lisäksi Coca-cola tai kaakao toimivat ”kahvina”; huipennuksena tein erilaisia liiketoimintakauppoja/sopimuksia A4-paperille käsin tai kirjoituskoneella [niin, silloin ei vielä ollut niin tietokoneita] ja myin jatkuvasti leikkiyrityksiäni tms). Hoksasin, että jollain tasolla siis jo lapsena toimistotyöt/kaupallinen ala minua ovat kiinnostaneet. Tämän lisäksi leikin lapsena opettajaa. Hassua, että yksi syy, miksi yliopistoon hain, oli haave tulla amk-opettajaksi (tosin tämän haaveen olen haudannut toistaiseksi). Enpä ollut edes tullut ajatelleeksi asiaa, ennen kuin rupesin sitä oikein tietoisesti ajattelemaan.
  2. Ketkä ovat esikuviasi (työelämän näkökulmasta)? Kannattaa miettiä muutamaa esikuvaa, oli se sitten kollega, ystävä, julkisuuden henkilö tai kuka tahansa. Mieti, onko näillä henkilöillä keskenään mitään yhtäläisyyksiä: ovatko he esimerkiksi samalla alalla tai esimerkiksi määrätietoisia, aina iloisia, rohkeita tai vaikkapa kovia puhumaan? Tämä, keitä itse pidät esikuvinasi työelämän näkökulmasta, saattaa kertoa myös itsestäsi yllättävän paljon ja siitä, mikä voisi olla juttusi työelämässä.
  3. Missä kumppanisi, ystäväsi tai perheesi pitävät sinua hyvänä? Pyytävätkö ystäväsi tai vanhempasi apua jossain asiassa, jossa tietävät sinun olevan hyvä? Tämä voi olla vahvuutesi ja ”sinun juttusi” kun kiinnität siihen huomiota. Ensi kerralla, kun sinulta pyydetään apua, kiinnitä huomiota asiaan: esimerkiksi jos ystäväsi tarvitsee apua tietokoneen käytössä ja osaat auttaa häntä. Tai vanhempasi haluavat apua lain tulkinnassa ja olet hyvä systematisoimaan, tulkitsemaan ja ottamaan suuria kokonaisuuksia huomioon ja tunnet lakia? Tai ehkäpä kumppanisi pyytää sinua kääntämään ruotsinkielistä tekstiä, koska tietää sinun osaavan hyvin tätä kieltä. Tämä asia voi oikeastaan olla mitä vain, you name it!
  4. Tiedosta itse omat vahvuutesi. Ulkopuoliset eivät välttämättä aina näe kaikkia vahvuuksia, koska he eivät välttämättä edes tiedä niistä. Harjoita siis itsetutkiskelua siinä mielessä, että pohdi, missä olet hyvä. Ja älä ole turhan vaatimaton; kaikki on jossain hyviä, ihan oikeasti. Saattaa olla niin, että käytät vahvuuttasi jo niin luontaisesti ja tiedostamatta, että pidät sitä vähäpätöisenä ja itsestään selvänä asiana. Se ei välttämättä ole itsestään selvä asia, jos katsoisit sitä ulkopuolisen silmin.
  5. Tee nettitesti. Netti on pullollaan erilaisia testejä, niin ammatinvalintatestejä kuin omien vahvuuksien määrittämistestiä. Itse lähtisin ehkä liikkeelle vahvuuksia määrittävistä testeistä. Voit sitten verrata tuloksia, vastaavatko ne omaa mielikuvaa sinusta. Mikäli vahvistavat, saat vaan buustia edelliselle kohdalle, jonka mukaan tulee tiedostaa itse omat vahvuudet. Esimerkiksi täältä löydät testejä: Nuoriyrittäjyys, Duunitorin tyyppitesti ja Psyykkinen vahvuus -testi. Testejä löytyy helposti lisää Googlettelemalla.

+ 1 Kuuntele sydämen ääntä. Mikä klisee! Mutta se on totta. Kuuntele sitä, mikä tuntuu hyvältä ja oikealta itsestä. Jos jokin työ ei tunnu missään vaiheessa omalta jutulta, se ei varmastikaan sitä ole. Se on varmaan vähän kuin kumppanin löytäminen; sen tuntee, kun työpaikka on omanlainen! Siitä syystä vietä aikaa toisinaan itseksesi ja kysy itseltäsi: mitä minä haluan ja mitä haluan tehdä työkseni? Millaisesta työstä innostuisin ja olisin valmis antamaan siihen runsaasti paukkuja? Faktahan on se, että kun työ on mielekästä ja tykkää omasta työstä, siihen on valmis lataamaan myös paljon aikaa ja energiaa!

Hauskaa vappua kaikille !

Kommentit (2)
  1. Ihana tuo viimeinen + kohta 🙂 Kuuntele sydämen ääntä. Niin se pitäisi. Helpommin joskus sanottu kun tehty! Mutta tämä blogi inspiroi enemmän just sellaseen ajatteluun, että pitäisi oikeesti miettiä, eikä vaan aina tehdä tottumuksesta.

    1. Ihan totta, että on helpompaa sanoa kuin tehdä. Kiva kuulla, että tykkäät teksteistä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *