Loukossa maailmankaikkeudessa
Mietitkö koskaan, miten sidottuja olemme tähän paikkaan, maailmaan, joka pyörii avaruudessa fysiikan lakeja noudattaen? Emme lopulta saa päättää juuri mistään täällä. Emme päätä syntymästämme, ei sillä, että tarvitsisikaan. Emmekä yleensä kuolemastamme.
Emme myöskään päätä siitä, miten pyörimme avaruudessa muiden planeettojen, taivaankappaleiden, komeettojen, kuiden ynnä muiden seassa aurinkoa ympäri. Oikeastaan pyörimisemme on melkoista riskipeliä, ettei planeettaamme osu mikään, joka tuhoaisi ainakin elämään suotuisat olot. Tai että emme uppoa mustaan aukkoon. Olen käsittänyt, että maapallon kehä (tai vastaava; korjatkaa tietävät kommenttikenttään?!) suojaa meitä jonkun verran. Katsoin kerran dokumenttia siihen liittyen, mutta en muista kuinka paljon se pystyi suojaamaan ja singottamaan esimerkiksi taivaankappaleita pois planeettamme suunnalta.
Koska pyörimme, emme voi valita koska on aamu, päivä ja yö. Tämä toki on eri maankolkissa eri aikaan, mutta kuitenkin. Elämme täysin sen mukaan, miten pallomme pyörii. Tämän olemme tienneet aina niin kauan, kuin ihmisiä on ollut. Se on niin itsestään selvää, kun meidät lapsena opetetaan menemään iltaisin sänkyyn ja aamulla herätetään tarhaan, että pysähdymmekö ikinä varsinaisesti miettimään sitä?
Aikaa ei ole mahdollista hallita. Ei, vaikka ihminen on keksinytkin kellon ja sitä kautta määrittelee itse kellon ajan, milloin on päivä. Klo 12 on päivä ja lounas syöty. Kello helpottaa meitä rytmittämään päivää ja kaikkia kulkemaan ”samaan aikaan”. Eihän esimerkiksi tapaamisen sopimisesta tulisi mitään, jos kelloa ei olisi. Mutta sen lisäksi, että olemme maapallon pyörimisen varassa, elämme siis myös kellon varassa.
”Earthly needs”by Livia Iacolare is licensed under CC BY-NC-ND 2.0
Sama pätee säähän. Osaamme ihmisinä kyllä ennustaa säätä nykypäivänä jokseenkin hyvin, mutta emme voi sille yhtään mitään. Tässäkin olemme sukupolvien ajan jo olleet riippuvaisia säästä: kun on myrsky, se pakottaa meidät sisätiloihin ja aurinkoisella säällä täytyisi nauttia lämmöstä. Varsinkin täällä Suomessa, vaikkakin neljä vuoden aikaa on ihan parasta! 🙂 Silti, emme voi valita loikkaavamme syksyyn tuosta vaan. Meidän on elettävä ensin talvi, kevät ja kesä, näin esimerkin omaisesti.
Tekeekö mieli koskaan loikata menneeseen tai tulevaan? Emme voi tehdä sitäkään. Me olemme syntyneet, tahtomattamme, juuri tälle aikakaudelle. Meillä on netti ja autot. Autot tosin ovat melko vanha keksintö, mutta netti ja älylaitteet ovat tuoreita. Itse muistan ajan, kun netti vasta tuli kotitalouksiin ja oli lankapuhelimet.
Mitä jos olisimmekin halunneet elää vaikkapa viktoriaanisella ajalla? No, se ei ole meistä kiinni, koska elämää nykyisyyttä. Ainakin meidän mielestämme nykyisyyttä, joka viktoriaanisella ajalla on ollut tulevaisuutta. Mutta menemmekö ajassa oikeasti eteenpäin, vai voisimmeko kuitenkin mennä jopa taaksepäin? Mitä luulette?
Olen käyttänyt tässä ajatusleikissäni rajuimpana terminä jopa loukkoa. Olemmehan tavallaan loukossa täällä, missä sitten loppujen lopuksi maailmankaikkeudessa olemmekaan. Loukolla en siis tarkoita, että se olisi paha asia, mutta tottahan se on, että siinä mielessä olemme, että maapallolta emme pääse pois (ei sillä, että tarvitsisikaan), mutta jos syvällisesti lähtee pohtimaan, niin jonkinlainen loukkohan se on.
Mutta ei hätää, en näe että maailma olisi paha loukko tai muuta. Elämä on mysteeri ja ikuinen pohdittava, mutta tällä kertaa olen pohtinut tällaisia teemoja. Mitä ajatuksia nämä herättävät, kuulisin mielelläni.
Tykkäsitkö tekstistä? Suosittelen silloin lukemaan myös aiemman tekstini Minä maailmankaikkeudessa.