Takapakkia kipeytyneen alaselän vuoksi (kuulumisia)

Heippa täältä lumisesta, mutta osittain jo sulaneesta maaliskuisesta Helsingistä 🙂 Tuli aika yllärinä, että vielä tähän aikaan vuodesta tulee lunta ja luvattu tänne eteläänkin pakkasia! Mutta nautitaan vielä, koska takaraivossa jo tiedostaa, ettei nämä säät enää voi kovin kauaa kestää 🙂 Vai joko teille alkaisi luminen talvi riittämään? 😀 Kevät ja kesä sieltä jokatapauksessa on tulossa pian. Sen enempää kantaa ottamatta nyt tähän vallitsevaan maailmantilanteeseen, niin myös lockdownissa ollaan jälleen 😀 No, varmasti jokainen jo toivoo, että tilanne sen osalta hellittäisi.

Ainakin mieltä kyllä todella paljon kohottaa nämä ihanat aurinkoiset päivät. Tässä on saanut jo aurinkolasit kaivaa, kun on näillä keleillä ulkona käppäillyt!

Olenkin ulkoillut viimeaikoina aika paljon. Kuntoillut olen muutenkin, mutta nyt olen joutunut muutamia päiviä jo tekemään hiljaisemmin, eli ihan normaalia kävelylenkkiä sekä liikkuvuusharjoittelua ja semmoista kevyempää liikuntaa. Jostain syystä häntäluuni on ollut jo viikon kerran todella kipeänä. On se vihloillut jo pidempään kuin viikon, mutta oikeasti kunnolla se on ollut kipeänä noin viikon verrran.

Googlailin jo mahdollisia syitä, ja oma epäilykseni on tuo kotonani oleva kuntopyörä, jota olen hyvin ahkerasti pyöräillyt kerralla 90-120 minuutin lenkkejä, useammankin kerran viikossa. Luin sitten netistä, että istumaliikunta-lajit voisi aiheuttaa tällaista kipua häntäluuhun.. Toki enhän voi varmaksi sanoa, että tämä vaiva juuri siitä johtuu, mutta se vaikuttaa todennäköisimmältä. Jos jollain on tällaisesta kommenttia/kokemusta, kuulisin mielelläni, sillä tietoa on kuitenkin melko niukasti saatavilla.

Eilen jo puolen tunnin kävelylenkin kohdalla jälleen selkä kipeytyi ja kehonpainojumppa illalla oli ihan viimeinen ärsyke. Olin tänään yhteydessä ensimmäistä kertaa asiasta lääkäriin (etäyhteydellä), ja kysyin lähinnä vinkkejä, sillä olen syönyt pahimpina kipuhetkinä Buranaa särkylääkkeenä. Lääkäri oli kuitenkin kanssani sitten samaa mieltä, että nyt kannattaisi ottaa ihan 5 päivää Buranaa kuurina. Jos tämän jälkeen ei auta, niin sitten katsotaan uudelleen.

Olin tyytyväinen, että ainakin tämä ”omahoitoni” on oikea ja asiantuntija ottanut kantaa 🙂 Jotenkin aina miettii, jos useamman päivän hoitaa jotain ”omalla maalaisjärjellä”, että onko se paras tapa. Tästä syystä sitten muutamien päivien jälkeen kyselen mieluummin asiantuntijoilta neuvoa, olisiko joku tietty kipulääke paras, tai voisinko ostaa esim. jonkun voiteen, tai mitä vain he nyt sieltä vinkkaavat 🙂

Mulla ei koskaan ole ollut selän kanssa mitään ongelmia, joten tämä on tosi outoa itsellenikin. Pahimmin se kipeytyy selvästi juuri vähänkään pidemmästä ja/tai reippaammasta kävelystä, seisomaan noustessa sekä toisaalta myös istuessa 😀 On tämäkin kombo! Ei ole hyvä liikkua, ei istua tai maata (hahah). Tiedostan kuitenkin, että tuskin mistään vakavavakavasta kyse on, kun kuitenkin voin liikkua sekä selviän Buranalla ja ei selkää koko ajan särje. Ja myös sen, että selälle ei tee hyvää pelkkä lepo, ainakaan tässä minun tapauksessa kun ei ole pitkäaikaista selkäkipua tai leikkausta tms vakavampaa kyseessä. Eli liikkua pitäisi, tottakai silleen ”fiksusti”. Pyöräilyä olen nyt välttänyt lähes viikon, samoin kaikki painonnostot olen nyt lopettanut ja jos teen, niin vain kehopainolla.

Onko teillä ollut selän kanssa ongelmia ja millaisia? Itseäni ärsyttää aivan älyttömästi tämä tilanne, koska olisi todellakin motivaatiota liikkua ja mennä (kotona on hyvät laitteet jumppaamaan kotona), mutta kipu sitä estää. Toivottavasti teidän maaliskuunne sujuu tätä paremmin 🙂

Mukavaa viikkoa!

Hyvinvointi Oma elämä Terveys Ajattelin tänään

Geenitesti kertoo, millainen harjoittelu on itselle tehokkainta (+ alekoodi!)

Kaupallinen yhteistyö: Evogenom

Geenit vaikuttavat meihin ihmisiin monellakin tapaa, kuten tiedämme. Ne eivät tietenkään ole meistä ihmisistä koko totuus, mutta antavat tiettyjä valmiuksia elämäämme sekä myös esimerkiksi urheilusuorituksiimme. Sain ilon tehdä yhteistyötä Evogenomin kanssa ja pääsin testaamaan heidän Sport -geenitestiä, joka onkin heidän laajin geenitesti. Ja mikä parasta, mikäli sinuakin kiinnostaa tällainen geenitesti, on postauksen lopussa huikea alennuskoodi!

TESTISTÄ

Sport – geenitesti kertoo tuloksesi pelkästään geenien osalta, eikä siis ota kantaa elämäntapoihin, ympäristötekijöihin, liikunnallista harjoittelutaustaa tai mahdollisia sairauksia. Testi antaa sinulle perustietoa, miten kehosi toimii luontaisesti perimäsi ansiosta ja millaisia erilaisia mahdollisuuksia sinulla on. Geenitesti siis toisin sanoen määrittää enemmän mahdollisuuksiasi, kuin tämän hetkistä tilannettasi. Testi sopii erityisesti urheilijoille ja aktiiviliikkujille. Sport testi on Evogenomin laajin geenitesti, ja se sisältää kaikki geenitestien osa-alueet sekä urheilijaprofiilin.

Tulosten valmistuessa, esitetään tulokset raporttina, jossa ne ovat merkitty palkkeina ja tästä saa katsottua kätevästi oman ”datansa”. Testi antaa todella kattavasti tietoa, mutta jotain esimerkkeinä mainitakseni: kestävyydestä, perinnöllisestä hapenkäyttökyvystä, palautumisesta, unesta, painonpudotuksen helppoudesta, metabolisen oireyhtymän esiintymisestä, perusaineenvaihdunnasta, persoonallisuudesta  jne. Tässä oli esimerkkeinä vain hyvin pieni osa mainittuna, ja Evogenomin sivuilta löytyy kattavampi paketti tietoa, mitä kaikkea geenitesti mahdollisesti kertoo.

Tulen tekemään itse ehdottomasti myös omista tuloksistani uuden erillisen postauksen, joten myös silloin on mahdollista saada lisätietoa tuloksista. Ja hei, jos jokin näissä minun tulevissa tuloksissa erityisesti kiinnostaisi tietää, niin kannattaa kysäistä nyt kommenttikentässä – pyrin sitten kirjoittelemaan ja kertomaan testistä ja sen tuloksista toiveidenne mukaan 🙂

MITEN GEENITESTI TEHDÄÄN?

Geenitesti on todella helppo tehdä, sillä testin saa suoraan omasta postilaatikosta sisälle kotiin. Pakkauksen mukana tulee suomenkieliset käyttöohjeet, näyteputkilo sekä suppilo, jolla syljen saa helposti putkeen. Lisäksi mukana on testin palauttamista varten tarra, josta on postimaksu jo maksettu. Tosi simppeliä siis.

Homma toimii siten, että ensin tulee olla syömättä, juomatta, tupakoimatta tai ilman purkkaa 30 minuuttia ennen näytteen antamista. Helpoten tuon testin tekeminen onnistuu aamulla herättyä, niin ei tarvitse laskea ja pohtia, onko syönyt tai juonut jotain puoleen tuntiin 🙂 Tämän jälkeen kierretään näyteputkilon korkki auki ja kierretään tilalle suppilo. Suppilon avulla sylkeä syljetään suppiloon 2 cm verran. Putkilossa on valmiina stabilointiainetta 2 cm, eli yhteensä näytettä tulee 4 cm korkeudelle.

Viimeiseksi otetaan suppilo pois, kierretään korkki huolellisesti takaisin kiinni näyteputkiloon sekä ravistetaan putkea, jotta stabilointineste sekoittuu sylkeen kunnolla. Tämän jälkeen tarvitsee ainoastaan pakata näyte takaisin tulleeseen pakettiin ja viedä postilaatikkoon.

Kuvassa ylhäällä putkilon pohjalla on stabilointiaine. Tässä kohtaa olen asettanut suppilon valmiiksi, mutta en vielä antanut sylkinäytettä.

Geenitestin tulokset tulevat 4-8 viikon sisällä siitä, kun näyte on saapunut Evogenomille. Itse vein näytteeni postin kuljetettavaksi muutama päivä sitten, joten tällä hetkellä vielä odottelen tuloksiani. Kun saan ne, niin kuten ylempänä kirjoitin, haluan ehdottomasti julkaista teille tuloksiani sekä kokemustani tästä geenitestistä, sekä millaisia mahdollisia ajatuksia tämä minussa herätti 🙂

ALENNUSKOODI

Kuten tekstin alussa kirjoitin, niin Evogenom tarjoaa myös teille lukijoille loistavan tilaisuuden kokeilla tätä testiä, ja saada samalla lisätietoa itsestä, omista geeneistään suhteessa mahdollisuuksiin liikunnallisesti. Testillä saa myös kattavaa tietoa, mitkä lajit ovat geneettisesti itselle hyviä.

Koodilla MIIASPORT saat nyt geenitestin nyt Evogenomin verkkokaupassa huikeaan hintaan 190 EUR (norm. 295 EUR. Säästät 105 euroa). Koodi on voimassa: 18.2.-28.2.2021.

Jäämme siis odottamaan testin tuloksia, ja palaan niihin uudella postauksella viipymättä, kun saan tulokset! 🙂  Ihanaa loppuviikkoa!

-Miia

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Terveys