Täällä taas – Muah tekee paluun Lilyyn

Moikka pitkästä aikaa! 💕

Onpa hassua kirjoittaa tätä postausta juuri tänne. Tuntuu vähän kuin palaisi vanhaan tuttuun paikkaan pitkän reissun jälkeen – kaikki on samaan aikaan tuttua ja vähän uutta.

Jos joku on ihmetellyt, miksi täällä on ollut niin hiljaista, niin siihen on ihan hyvä syy. Lilyssä tapahtui viime vuosina kaikenlaista uudistusta, ja alustan ylläpito ja kehitys siirtyivät A-lehdiltä Lily Medialle. Muutosten ja kaikenlaisten teknisten kuvioiden keskellä oma bloggaaminen jäi itselläni vähän taka-alalle.

Ja koska bloggaaminen nyt sattuu olemaan sellainen harrastus, josta en näköjään pääse kokonaan eroon, perustin siinä välissä uuden blogin Bloggeriin. Siellä olenkin päässyt kirjoittelemaan vähän eri tavalla ja pitämään bloggaamista hengissä, vaikka Lilyssä olikin hiljaisempaa.

Mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että haluan takaisin tänne. ❤️

Muah on kuitenkin ollut minulle tärkeä paikka jo pitkään – jo vuodesta 2019! Täällä on vuosien varrella tullut kirjoitettua niin hyvinvoinnista, kauneudesta, ruoasta, arjesta kuin kaikenlaisista elämän pienistä ja vähän suuremmistakin pohdinnoista. Kun selailin vanhoja postauksiani, tuli aika nostalginen olo – täältä löytyy aika monta palaa eri elämänvaiheista.

Ja ehkä juuri siksi tuntuu hyvältä jatkaa tätä tarinaa täällä eikä aloittaa kaikkea alusta.

Bloggaaminen on muutenkin muuttunut vuosien aikana aika paljon. Enää ei ehkä tarvitse yrittää julkaista koko ajan tai miettiä, pitäisikö jokaisen postauksen olla jotenkin erityisen hyödyllinen, täydellinen tai tarkkaan suunniteltu. Joskus tekee mieli jakaa hyvä resepti, joskus jokin löytö, joskus kauneusjuttu ja joskus vain kirjoittaa siitä, mitä elämässä sillä hetkellä pyörii mielessä.

Sellaista Muahia siis olisi tarkoitus jatkossakin tehdä. Vähän kaikkea sitä, mikä inspiroi juuri nyt. ✨

Ja vaikka olenkin kirjoittanut tässä välissä toisaalla, tuntuu silti jotenkin erityiseltä palata juuri tänne Lilyyn. Onhan tämä se paikka, josta koko blogimatka aikoinaan lähti ja johon on vuosien varrella kertynyt aikamoinen määrä muistoja.

Eli hei taas, Lily. Ja hei myös kaikille vanhoille ja uusille lukijoille. 🩷

Muah on täällä taas – ja tällä kertaa en lupaa mitään tarkkaa julkaisutahtia tai suuria bloggaussuunnitelmia. Lupaan vain kirjoittaa silloin, kun on jotain sanottavaa, ja toivottavasti myös nauttia tästä hommasta.

Kiva olla täällä taas. 💕

Hyvinvointi Oma elämä

Hellepäivän helpoin nesteyttävä herkku: vesimeloni-jogurttikulho

Nyt on saanut nauttia kesähelteistä ja mikäli säätiedotusta on uskominen, Suomessa saadaan vielä ainakin muutama viikko nauttiakin lämmöstä. Helteellä ei toisaalta tee mieli mitään kovin raskasta syötävää, vaan enemmänkin kevyttä, viilentävää ja nesteyttävää. Tästä inspiroituneena eräänä hellepäivänä laitoin vesimelonit kahtia ja tein kuvan näköisiä herkkuja. Todella hyvät hellepäivinä, koska vesimeloni nesteyttää kivasti!

Tämä vesimeloni‑jogurttikulho on paitsi herkullinen, myös ravinnerikas ja viilentää yhtä aikaa – täydellinen helteiseen suomalaiseen kesäpäivään.

  • Vesimeloni on noin 91–92 % vettä, joten se toimii luonnollisena hydratoijana (ns. kosteuttajana), ja sen lisäksi se sisältää kaliumia ja kuitua, jotka auttavat nestetasapainon ylläpidossa ja ruoansulatuksessa kuumalla säällä.
  • Kreikkalainen jogurtti sisältää runsaasti proteiinia (noin 18–20 g per annos), mikä lisää kylläisyyttä ja auttaa verensokerin tasapainossa, sekä käy suolistobiotan tueksi sisältämiensä probioottien ansiosta.
  • Jogurtin kalkki- ja B‑vitamiinipitoisuus tukevat luuston ja aineenvaihdunnan toimintaa, ja sen yhdistelmä proteiinia, probiootteja ja vähän sokeria tekee siitä erinomaisen osan kevyttä, kesäistä ruokavaliota.

Yhteensä tämä kulho on vähäkalorinen, mutta ravintoarvoiltaan monipuolinen paketti – viilentävää, ravitsevaa ja täyttävää yhdistelmä kesälle.

Seuraavaksi sitten resepti – superhelppo, supersöpö ja superraikas herkku, joka toimii yhtä hyvin brunssipöydässä, välipalana kuin kevyenä jälkkärinäkin. Ja mikä parasta: se näyttää kivalta, mutta vie aikaa alle viisi minuuttia. ⏱️

Tarvitset vain:

– 1 pyöreä vesimeloni
– Kreikkalaista jogurttia
– Pensasmustikoita
– Tuoreita mansikoita
– Mintunlehtiä koristeluun.

Tee näin:

  1. Leikkaa vesimeloni puoliksi.
  2. Kaiverra vesimelonin sisusta hieman pois (säästä palat ja syö ne myöhemmin), jotta saat kulhon jogurtille – mutta jätä reunoille reilusti hedelmälihaa.
  3. Lusikoi jogurttia melonipuolikkaan sisään.
  4. Lisää päälle mustikat ja mansikkaviipaleet.
  5. Koristele tuoreilla mintunlehdillä.
  6. Syö heti – mieluiten auringossa.

Ihania kesähetkiä juuri sulle!

-Miia

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Terveys Suosittelen