Olen viime aikoina miettinyt aika paljon sitä, miten helposti elämästä tulee sellainen projekti.

Pitäisi tietää, mitä haluaa tehdä työkseen. Pitäisi tietää, missä haluaa asua. Pitäisi tietää, millainen parisuhde haluaa, haluaako lapsia ja milloin. Pitäisi olla tavoitteita, suunnitelmia ja jonkinlainen käsitys siitä, miltä oman elämän pitäisi näyttää vaikka viiden vuoden päästä.

Ja jos ei tiedä?

Silloin sitä helposti ajattelee olevansa vähän jäljessä.

Syksy on ehkä muutenkin sellainen vuodenaika, jolloin tulee helposti tarkasteltua omaa elämää. Kesä on ohi, arki alkaa taas kunnolla ja yhtäkkiä huomaa miettivänsä kaikenlaista.

Mitä oikeastaan haluan?

Mikä tekee minut onnelliseksi?

Olenko menossa oikeaan suuntaan?

Ja ehkä tärkeimpänä: mikä on oikea suunta juuri minulle?

Olen alkanut ajatella, ettei kaikkeen tarvitse olla valmista vastausta.

Elämä saa olla myös vähän kesken.

Ehkä työelämässä saa huomata, ettei nykyinen työ olekaan enää se, missä haluaa olla vuosien päästä. Ehkä saa innostua jostain ihan uudesta. Ehkä parisuhteessa ei tarvitse ensimmäisten kuukausien aikana tietää, mitä tapahtuu viiden vuoden kuluttua. Ehkä saa vain tutustua toiseen ihmiseen ja katsoa, mihin se johtaa.

Ja ehkä itsensäkin kanssa saa olla vähän vaiheessa.

Minusta tuntuu, että olen viime vuosina muuttunut aika paljon. Olen opetellut kuuntelemaan itseäni enemmän ja miettimään, mikä oikeasti tuntuu hyvältä – eikä pelkästään sitä, mitä minun ”pitäisi” tehdä.

Se ei tarkoita, että kaikki olisi yhtäkkiä selvää.

Ei todellakaan. 😄

Mutta ehkä selkeys ei aina synny siitä, että suunnittelee elämän täydellisesti etukäteen. Joskus se syntyy vasta tekemällä, kokeilemalla, muuttamalla mieltään ja huomaamalla matkan varrella, mikä tuntuu omalta.

Tänä syksynä haluankin yrittää antaa itselleni vähän enemmän tilaa.

Tilaa innostua.

Tilaa epäröidä.

Tilaa muuttaa suunnitelmia.

Ja ennen kaikkea tilaa olla vertaamatta omaa elämää siihen, missä jonkun muun mielestä minun pitäisi tässä vaiheessa olla.

Ehkä kaikkea ei tarvitsekaan tietää vielä.

Ehkä riittää, että tietää seuraavan pienen askeleen. ❤️

Ja joskus sekin voi olla ihan vain se, että keittää kahvit, laittaa hyvän sarjan pyörimään ja päättää, että tänään ei tarvitse ratkaista koko loppuelämää.

-Miia

Joskus elämässä tulee vaiheita, jolloin huomaa yhtäkkiä olevansa vähän irti niistä asioista, joista yleensä nauttii.

Ei välttämättä ole tapahtunut mitään dramaattista. Päivät vain täyttyvät töistä, velvollisuuksista, ajatuksista ja kaikenlaisesta pienestä. Sitten huomaa, että ne asiat, joita ennen teki ihan luonnostaan, ovat jääneet taka-alalle.

Itselläni on ollut viime aikoina vähän sellainen olo.

Olen miettinyt paljon sitä, miten hyvinvointi ei oikeastaan koostukaan yhdestä suuresta muutoksesta. Ei siitä, että pitäisi aloittaa täydellinen ruokavalio, löytää uusi harrastus, siivota koko koti, nukkua kahdeksan tuntia joka yö ja olla muutenkin se kaikkein tasapainoisin versio itsestään.

Usein parempi olo alkaa paljon pienemmistä asioista.

Siitä, että käy ulkona ilman mitään erityistä päämäärää.

Siitä, että tekee hyvän aamupalan eikä syö kiireessä jotain samalla kun selaa puhelinta.

Siitä, että laittaa kodin vähän viihtyisämmäksi, vaikka vain sytyttämällä kynttilän.

Siitä, että lähtee kirpputorille ihan vain kiertelemään ilman tavoitetta löytää mitään.

Tai siitä, että antaa itselleen luvan olla yhden illan tekemättä mitään hyödyllistä.

Olen huomannut myös, että aikuisena helposti kuvittelee, että pitäisi koko ajan mennä eteenpäin. Pitäisi kehittyä, saavuttaa, oppia, laihtua, treenata, edetä työelämässä, pitää ihmissuhteet kunnossa ja samalla tietenkin näyttää siltä, että kaikki on hallinnassa.

Mutta entä jos aina ei tarvitsekaan mennä eteenpäin?

Ehkä välillä voi vain olla siinä kohdassa, jossa juuri nyt on.

Ja sitten ottaa yhden pienen askeleen johonkin suuntaan.

Tänä syksynä haluankin keskittyä enemmän siihen, mikä tekee arjesta hyvää ihan tavallisina päivinä. Ei siihen, miltä täydellinen elämä näyttäisi Instagramissa, vaan siihen, miltä oma elämä tuntuu silloin, kun kukaan muu ei ole katsomassa.

Ehkä luvassa on siis taas vähän ruokaa, kauneutta, hyvinvointia, kirppislöytöjä, arjen pohdintoja ja kaikkea siltä väliltä.

Ja ennen kaikkea niitä pieniä juttuja, joista elämä lopulta koostuu.

Joskus ei tarvitse tehdä elämästä uutta.

Riittää, että löytää taas takaisin niiden asioiden äärelle, jotka tuntuvat omilta.