Olen blogini aiheissa aikaisemmin kirjoittanut tunteista ja mm. niiden hallinnasta sekä pohtinut, miksei peruskouluissamme opeteta enemmän tunteiden hallintaa ja käsittelyä (peilaten siihen, kuinka huonosti Suomen nuoret voivat tällä hetkellä). Nyt haluan kuitenkin kirjoittaa siitä, kuinka tunteista puhumalla voi kehittyä ja oppia itsestään. Teksti hieman osuu yksiin jo aiemmin kirjoitetun tekstini kanssa Miksi peruskouluissamme ei opeteta tunteiden käsittelyä ja hallintaa?.

Yhtymäkohta tulee kyseiseen tekstiin ehkä eniten siitä, että rupesin miettimään tätä tekstiä siltä pohjalta, miksi en aina ole puhunut avoimemmin tunteista ja sitä kautta kehittynyt myös ihmisenä? Vastauksena ehkä se, ettei tunteista puhumista opetettu. Tai edes voi opettaa. Toki voi rohkaista esimerkiksi lasta kertomaan, miltä tuntuu, mutta se ei ole yhtä kuin että lapsi osaisi kertoa.

Minulle se, että osaa sanoa miltä tuntuu, avasi uusia ulottuvuuksia elämästä. Onhan se erilaista todeta ääneen, miltä tuntuu ja kokea se tässä maailmankaikkeuden hetkessä, kuin pitää tunnetta sisällään. Tasaisin väliajoin, kun tunnetila muuttuu, kokee uusia tuntemuksia ja ulottuvuuksia elämään. Uteliaisuuteni on herännyt oman oivallukseni ohella tunteisiin liittyen, joten kiinnostaisi tietää, koska sinä opit kertomaan tunteistasi (ja tällä tarkoitan erityisesti miltä sinusta tuntuu asia x).

Kun paljastat niitä synkimpiä (tällä tarkoitan esim. pelkoja, huolia, salaisuuksia, noloja juttuja..) tunteitasi, tulee varmistua että keskustelukumppani on tähän sopiva. Kun kerromme omia synkimpiä tunteita, olemme ihmisinä rakennettu siten, että peilaamme asioita usein itseemme. Näin toinen keskustelun osapuoli näkee myös kauttamme omaa synkkyyttään. Osa saattaa säikähtääkkin tätä, jos ei ole varautunut että paljastat hänelle tunteitasi tai itse ei osaa esimerkiksi kohdata omia tunteitaan. Yhteiskunnassamme ei yleisesti myöskään vielä ole kovin hyväksyttyä näyttää synkimpiä tunteita: siinä on edelleen olemassa tietynlainen tabu. Näin ollen voi olla, että jotkut ihmiset ”olettavat”, että kaikki pitäisi kääntää hyväksi ja vaikeimmista asioista tulisi vaieta.

Tärkeää onkin luoda sellaisia suhteita, jossa synkistä aiheista pystytään keskustelemaan puolin ja toisin: molemmissa on se tietty pimeys ja rohkeus jakaa se. Eikä myöskään tunne pelkoa kuunnella toisen synkkiä tunteita ja sitä kautta kohdata omia – sellaisina kuin ne on. Hyvä keino muuten on, jos tietää että on tulossa jokin negatiivisempi/epätoivottu tunne, että sanoo itselleen ja sille tunteelle ”Tervetuloa!”. Olet tällöin mielessäsi toivottanut tunteen tervetulleeksi ja sen kohtaaminen ei silloin olekaan niin iso juttu. Kun on ihmissuhde, jossa molemmat kertovat tunteistaan avoimesti, on niistä keskustelu turvallista ja kehittävää.

Molempien keskustelun osapuolin tulee olla tietyllä tavalla jo kypsiä tähän. Esimerkiksi kun toinen kertoo jonkun oman nolon jutun tai salaisuuden, ei keskustelussa tulee liikaa lähteä toisen asemaan tai esimerkiksi spekulointiin, vaan pysyä jokseenkin objektiivisena ja kuunnella toista. Objektiivisuudella tarkoitan myös sitä, ettei mene samaan tunnetilaan kuin kertoja -osapuoli (esim. jos hän on tuntenut jostain asiasta itsesääliä, ei tähän tule lähteä). Kannattaa mieluummin olla asenteeltaan ymmärtäväinen ja tukeva. Nämä kaksi asiaa vaativat hyväksymisen taidon. Vaikka asia ei olisi sellainen, jota itse olisit ikinä tehnyt tai miten itse ratkaisisit asian, voi se olla toiselle henkilölle oikea tapa.

Kun opit avautumaan muille omista tunteista, niistä syvimmistäkin, kehityt väistämättä myös itse. Etenkin, jos onnistut löytämään keskustelukumppaniksesi edellä kuvatun ns. objektiivisemman persoonan, joka on tukenasi. Tietenkään se ei muuten tarkoita sitä, että objektiivinen olisi aina samaa mieltä kanssasi. Tottakai hän voi kertoa oman mielipiteensä, mutta pääpointti on siinä, ettei hän painosta tai jos päädyt erilaiseen ratkaisuun, kuin hän on ehdottanut, hän on tukenasi ja näkee asian objektiivisesti.

Kun osaat itse purkaa omat ajatuksesi ja tunteesi sanoiksi, kehityt. Se johtuu siitä, että olet ensinnäkin rohkea, kun tuot asioita esille. Toiseksi kun sanot asioita ääneen, niistä tulee paljon helpommin osa-arkea ja sellaisia synkkiä tunteita ei haudo sisällä – olet avoin itsellesi ja opit tuntemaan itsesi entistäkin paremmin. Ja aina vain enemmän, mitä avoimempi pystyt olemaan ajan myötä sellaisissa suhteissa, joissa tunteiden (synkkienkin) jakaminen on molemmin puoleista.