Napsahtiko opiskelupaikka? 5+1 vinkkiä opintojen aloitukseen

Heippa,

Tänään ajattelin kirjoittaa vinkkejä liittyen opiskelupaikkaan, mikäli sellaisen olet saanut. Tulokset julkistettiin käsittääkseni näinä päivinä; onnea opiskelupaikan saaneille! Olen itse opiskellut ammattikorkeakoulussa sekä yliopistossa, joten tavallaan olen aloittanut korkeakouluopinnot kahdesti. Ja mikäli et opiskelupaikkaa nyt saanut, niin ensi vuonna uusi yritys: itsekin jäin ensimmäisellä hakukerralla vaille amk-paikkaa. Ethän lannistu, käytät vuoden tehokkaasti ja entistä ehompana ensi vuonna pääsykokeisiin! 🙂

Kokosin muutaman vinkin liittyen opiskelun aloitukseen syksyä ajatellen:

  1. Ihan ykkösjuttu on selvittää paikan vastaanottaminen ja lukea ohjeet huolella. Mikäli tässä mokaa, ei välttämättä olekaan oikeutettu opiskelupaikkaan. Kuulostaa itsestään selvältä, mutta sitä suuremmalla syyllä tätä ei pidä unohtaa! 🙂
  2. Mikäli muutat opiskelupaikkakunnalle, kannattaa lähteä jo kesällä liikkeelle asunnon hankinnan kanssa. Asunto kannattaa käytännön syistä opiskelijana hankkia kohtuullisen matkan päästä oppilaitoksesta sekä kaupungin keskustasta (lyhyt matka kouluun ja esimerkiksi rautatie/linja-autoasemalle, mikäli reissaat kotikaupunkiin usein). Kannattaa myös miettiä, tuleeko kaupungista kaukana asuminen oikeastaa sen edullisemmaksi, mikäli kuljet esimerkiksi bussilla kaupungille/oppilaitokseesi? Toki kaupungin laitamilla on oma viehätys, mutta opiskelijana (etenkin jos muutat yksin) voi olla käytännöllisempää asua keskusta-alueella lähellä opiskelulaitosta.
  3. Ensimmäisellä opiskeluviikolla: verkostoidu! Lähde ennakkoluulottomasti tutoreiden järjestämiin tapahtumiin ja tutustu opiskelukavereihisi. Voin taata, että hyvä verkosto ympärillä helpottaa opiskelua huomattavasti: esimerkiksi jos sairastut, saat pyydettyä tärppejä luennoilta. Tai saatat saada vihiä tietyn professorin tenteistä/vanhoista tenteistä verkostosi kautta. Lisäksi verkosto on hyvä henkinen tuki ja voi purnata esimerkiksi kurssin sisältöä kanssatovereiden kanssa. Kannattaa myös liittyä ainejärjestöön, täältä saat myös arvokasta apua opintosi varrella 🙂
  4. Käytä hyödyksi edullisia opiskelijaravintoloita. Vaikka luentoja ei jonain päivänä ole, suosittelen opiskelijana hyödyntämään oppilaitosten hyvin edullisia ruokaravintoloita. Ruoka on edullista ja todennäköisesti edullisempaa suhteessa kotona tekemääsi ruokaan. Viikonloppuna voi sitten kokkailla kotona 🙂
  5. Aloita tentteihin lukeminen hyvissä ajoin. Tämä on kyllä niin helppo sanoa, mutta on pakko kirjoittaa se, sillä siitä on todella hyötyä opintojen ajan. Jos mahdollista, kannattaa aina luennon jälkeen kerrata asiat itsekseen. Helpottaa huomattavasti laajoja tenttialueiden läpikäyntiä, kun tietää, mistä luennoilla on puhuttu ja hallitsee luennoilla käydyt asiat. Loput tulee opiskella itse kirjallisuudesta yleensä (yliopistossa). Ammattikorkeakoulussa pärjää jokseenkin hyvin pelkillä dioilla/luennon aiheiden opiskelulla. Toki itsekin sorruin siihen, että aina luentojen jälkeen ei jaksanut käydä asioita läpi. Tämä tarkoitti aina ennen tenttiä paniikkia sekä hirveää työmäärää 😀

+1 Mikäli teet opintojen ohella reilusti töitä: ole armollinen itsellesi. Opinnot eivät välttämättä tällöin etene ihan samaa tahtia kuin opiskelijalla, joka pystyy täysipainoisesti keskittymään vain opintoihin. Muista, että olet yksilö, joten älä uuvuta itseäsi.

Puheenaiheet Oma elämä Suosittelen Opiskelu

Puhu positiivista sisäistä puhetta ja menesty

”the-only-thing-that-makes-you-unhappy-are-your-own”by deeplifequotes is licensed under CC BY-NC-SA 2.0

Huomasitteko, että blogissa on uusi fontti ja banneri! Minulla oli hieman luppoaikaa (kesä <3 ) ja tein nämä muutokset. Mutta mennäänpä otsikon aiheeseen, eli positiiviseen sisäiseen puheeseen. Miksi? No siksi, että emme aina voi muuttaa ympärillämme tapahtuvia asioita, mutta mitä me voimme muuttaa, on oma suhtautumisemme. Jotta elämä ei olisi niin raskasta tarpomista, kannattaa keskittyä positiiviseen sisäiseen puheeseen, jolla siis yksinkertaisesti tarkoitan sitä, että puhumme päämme sisällä positiivisen sävytteisesti, jolloin ympärillämme olevat asiat, jotka voivat olla nihkeitä, saavat positiivisemman näkökulman.

Otetaanpa esimerkki. Roskakori huutaa täyttymistään ja ajattelet joutuvasi viemään roskat roskikselle. Stop! Käännä ajatus muotoon: minulla on nyt loistava tilaisuus vielä roskat. Huomaatko yksinkertaistetusta esimerkistäni, miten paljon paremmalta jälkimmäinen kuulostaa? Niinpä.

Omaa päänsisällä tapahtuvaa tapaa ”puhua” itselle voi tietoisesti muuttaa. Tässä julkaisussa käynkin muutaman yksinkertaisen tavan lähestyä asiaa ja saada muutoksia omassa ajatuksen virrassa. Ajatukset  ja tietoisuutemme itsessään muuten ovat todella jännä ilmiö. Ajatuksemme eivät ole yhtä kuin me. Ajatuksille voi siis antaa tilaa melko vapaasti ja sanonnan mukaan ”antaa ajatuksen lentää”.

  1. Muuta sanavalintojasi. Muutama esimerkki: ”Täytyy juosta kokoukseen” > ”Saan mennä tänään mielenkiintoiseen kokoukseen” tai ”Pääsen tänään mukaan kokoukseen”. ”Joudun lähtemään kuntosalille, en jaksaisi” > ”Pääsen kuntosalille ja virkistyn siellä ollessani”. Tässä voi kuulostaa lattealta, mutta kokeile aidossa tilanteessa, jossa sanavalinnoillasi on todella eroa. Tämä voi kuulostaa vieraalta ja typerältä, mutta ennen kokeilemista et voi tietää, kuinka paljon sanavalinnat auttavat. Sanamuotojen muuttaminen on loistava keino erityisesti tilanteisiin, jotka tuntuvat raskailta tai ovat vastenmielisiä.
  2. Muuta näkökulmaasi. Eräänä tapana muuttaa asioiden lähestymistapaa on asioiden suhteellistaminen tilanteeseesi. Kannattaa tehdä ranskalaisista viivoista lista asioista, jotka koet ongelmalliseksi. Saatat huomata, että asiat ovatkin oikeastaan aika hyvin, kun rupeat listaamaan ongelmia. Tai voit kuvitella olevasi vaikka kollegasi tai ystäväsi, ja katsoa itseäsi ikään kuin heidän silmin. Etäisyyttä itseensä voi kasvattaa ja pohtia,miten muut näkevät sinut. Olemmehan usein itse kriittisimpiä itseämme kohtaan kuin toiset. Kannattaa suhteuttaa asioita: onko nyt ongelmanasi tai taakkanasi oleva asia läsnä vielä 5 vuoden päästä, tai 10 vuoden päästä -tai onko asiaa voitu ainakin lievittää siihen mennessä? Suhteuttamista, suhteuttamista.
  3. Jaksota elämääsi. Tämä toi päteä omaan henkilökohtaiseen viikkoon tai työhön, oikeastaan mihin vain. On parempi keskittyä yhteen tai korkeintaan muutamaan asiaan kerrallaan, jotta ei ole käsiteltävänä ja hoidettavana liikaa asioita yhdelle ihmiselle. Toki vuoden mittaan hoidettuja asioita voi olla reilusti, kun ne jaksottaa fiksusti. Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, kuinka päivä kannattaa suunnitella/jaksottaa silloin kun haluaa esimerkiksi opiskella ja saada asioita tehtyä. Tällöin päivän aikataulu kannattaa itselleen ainakin miettiä, mutta selkeämpää on kirjoittaa se paperille ylös, jolloin ei pääse luistamaan jo itsensä kanssa sopimasta aikataulusta. Tätä samaa tekniikkaa voi soveltaa myös työelämässä. Ainakin ajatustasolla kannattaa työpäivän alussa priorisoida asiat: työpäivän alussa akuutit/kiireellisimmät asiat ja päivän muuten suunnitella järkevästi, mutta siten että ensinnäkin pakolliset asiat tulee hoidettua ja päivästä saa ehkäpä jopa vaihtelevan, kun tehtäviä jaksottaa. Tehtävät kannattaa tällöin hoitaa jakso kerrallaan, jolloin keskittyminen pysyy aina kyseisessä tehtävässä.Jos olet kotona, kannattaa tällöinkin päiviä ainakin toisinaan jaksottaa. Näin saa päivistä enemmän irti ja tehtyä asioita.

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Ajattelin tänään