Blogihaaste: 20 asiaa minusta

Bongasin tämän haasteen Tähän on tultu -blogista, ja ajattelin tarttua siihen, hieman muokattuna. Tähän mennessä olen blogissa kertonut itsestäni suhteellisen vähän, joten tässäpä 20 asiaa minusta, elämästäni ja mieltymyksistäni.

  1. Olen syntynyt… pääkaupunkiseudulla ja asunut samoilla kulmilla ensimmäiset parikymmentä vuotta. Sen jälkeen olen asustellut useammassakin kaupungissa ympäri Suomea.
  2. Pienenä olin varma, että isona minusta tulee… laulaja tai kirjailija, tai niistä ainakin haaveilin. Laulajahaaveet on jo kauan sitten kuopattu, mutta haave jonkinlaisesta kirjoittamiseen liittyvästä ammatista tai edes merkittävästä harrastuksesta elää yhä.
  3. Parhaat piirteeni ovat… tunnollisuus ja empatiakyky. Olen viimeisten parin vuoden aikana pohtinut paljon työnhakua ja huomaan myös suhtautuvani tähän kysymykseen työnhaun näkökulmasta. Molemmat piirteet ovat niin työ- kuin arkielämässäkin tärkeitä, mutta ne saattavat tietyissä tilanteissa aiheuttaa kantajalleen myös stressiä. Esimerkiksi tunnollisuus on tärkeää ja arvostettavaa, mutta välillä on hyvä olla myös hieman itsekäs ja säästää omia voimavarojaan; tätä olen viime aikoina harjoitellutkin.
  4. Viimeisin sisustusostokseni on… ehkä pari hauskaa esille pantua postikorttia. Meillä puoliso vastaa sisustuksesta, minulla ei siihen ole intohimoja.
  5. Haluaisin matkustaa… Japaniin. Japanin kulttuuri on niin mielenkiintoinen ja erikoinen. Maasta löytyy paljon kauniita ja söpöjä asioita ja myös paljon kaikkea ihan absurdia. Kioto voisi olla hyvä vaihtoehto, sillä siellä on myös paljon vanhaa kulttuuria. Haluaisimme puolisoni kanssa käydä myös jossakin pöllökahvilassa, sillä rakastamme pöllöjä. Matkustusvinkkejä Japaniin otetaan vastaan, vaikka matka ei ihan vielä olekaan ajankohtainen. Toinen haaveideni matkakohde olisi New York, jossa pääsisi tutustumaan samaan aikaan Yhdysvaltoihin, valtavaan suurkaupunkiin ja Sinkkuelämän ja Gossip Girlin kotikulmiin.
  6. Suosikkijuomani on… tylsästi kylmä vesi. Jos kaipaan jotain spesiaalia, valitsen yleensä Coca-Colan tai jonkin Kane’sin limpparin.
  7. Lempiruokani on… tällä hetkellä Tofu limonello. Täydellinen yhdistelmä tofua, limeä (rakastan limeä, joten käytän sitä sitruunan sijasta), inkivääriä ja korianteria. Resepti löytyy täältä.
  8. Viikonloppuisin herkuttelen… vaihtelevasti erilaisilla karkeilla, suklaalla ja/tai sipseillä. Tämän hetken suosikkini on Fazerin piparkakkusuklaa. Sitä odotan kieli pitkällä joka joulu!
  9. Lempiblogini, joita seuraan säännöllisesti, ovat… Kotona kirjassa, Kulttuuri kukoistaa -kirjablogi, Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Melkein vegaani ruokablogi. Muitakin seurattavia on, mutta näiden uusia postauksia odotan yleensä innokkaimmin.
  10. Kirjat, joita olen lukemassa nyt, ovat… Mary Shelleyn Viimeinen ihminen painettuna kirjana sekä Kikuko Tsumuran Unelma helposta työstä äänikirjana. Yleensä minulla on kaksi kirjaa kesken, toinen painettuna ja toinen äänikirjana. En yleensä lue runoja, mutta joskus harvoin yritän. Nyt kesken on siis myös Saima Harmajan Kootut runot, josta lueskelen satunnaisesti runon tai pari kerrallaan. Katsotaan, jaksanko sitä loppuun asti.
  11. Lempilajini kirjallisuudessa on… realistinen proosa. Olen huono luokittelemaan kirjallisuutta eri alalajeihin, mutta tuo ehkä kuvaa parhaiten mieltymyksiäni: proosa, jonka tarinaan ja ajatuksiin pystyn samaistumaan tai jossa pääsen eläytymään jonkun muun elämään.
  12. Suosikkisovellukseni kännykässä ovat… lukuaikapalvelusovellus (vaihtelevasti Storytel tai Bookbeat) sekä Pokemon Go. Pokemon Gota olen joskus pelannut hyvinkin aktiivisesti ja lähtenyt varta vasten ulos pelaamaan. Nykyään pelaan lähinnä kotisohvalta käsin, mutta edelleen avaan pelin lähes päivittäin.
  13. Kahvini juon… pikakahvina kauramaidolla. Pikakahvi on helppo ja nopea valmistaa ja olen tottunut sen makuun. Tavallinen kahvi maistuu sen jälkeen hieman oudolta. Kahvinkeittimen käyttäminen ja puhtaana pitäminen ei sen vuoksi maksa vaivaa. Suodatinpussejakin kuluu liikaa.
  14. Viikkorutiineihini kuuluvat… joka-aamuinen rauhallinen aamupala Helsingin Sanomien näköislehteä lukien. Muutoin viikkoni eivät ole ainakaan aikataulullisesti kovinkaan rutiininomaisia, sillä teen kolmea osa-aikatyötä, joiden työajat vaihtelevat. Vapaa-ajan vietän mieluiten kotona, joten rutiininomaisia harrastuksiakaan ei ole.
  15. Viimeisin elokuva, jonka olen nähnyt elokuvateatterissa… oli Pelle Hermanni. En valinnut elokuvaa itse, mutta se oli oikein viihdyttävä ja varsinkin aikuisnäyttelijät olivat mahtavia!
  16. Rentoutuakseni… hautaudun sohvalle lukien kirjaa tai katsoen jotakin hyvää sarjaa suoratoistopalvelusta. Varsinkin väsyneenä tai ahdistuneena jokin kevyt hyvän mielen sarja on omiaan viemään ajatukset pois arjesta ja ikävistä tuntemuksista.
  17. Lemmikkieläimeni… on aina ollut haaveissa. Olen allerginen lähes kaikille eläimille, joten en ole lemmikkiä koskaan saanut. Viime vuosina haaveet ovat kohdistuneet konkreettisemmin vähemmän allergisoiviin koiriin, kuten australian labradoodleen tai villakoiraan. Ensin pitäisi vain testata, oireilenko kyseisille koiraroduille. Ehkä vielä joku päivä saan oman koiran, mutta tällä hetkellä koiranhankinta ei ole aktiivisesti harkinnassa.
  18. Lempivuodenaikani on… kesä. Olen vilukissa, joten kesän lämpö tekee hyvää. Kukat kukkivat ja linnut laulavat. Viime vuosina olen oppinut pitämään myös talvesta, kun täällä pohjoisemmassa on yleensä lunta. Vaikka on kylmä, lumi tuo mukavasti valoa ja toisinaan myös lapsenomaista riemua. Syksy sen sijaan on masentavan pimeä ja märkä, ja keväällä ilma on täynnä allergiaa aiheuttavaa siitepölyä.
  19. Ruokabravuurini on… edelleen se sama Tofu limonello. Se on helppo ja nopea tehdä.
  20. Lempimusiikkiani on… metalli. Varsinkin Suomessa tehdään paljon hyvää metallimusiikkia. Jotkut mieltävät heviä kuuntelevat ihmiset hyvin synkeiksi, mutta itselleni oikein ärhäkkä musiikki tuo lähinnä hyvää mieltä ja saa tanssijalan vipattamaan. Ja jos mieli onkin matalalla ja jokin asia ärsyttää, olo helpottaa, kun hetken velloo synkän musiikin keskellä ja purkaa aggressionsa ja mielipahansa siihen.
puheenaiheet oma-elama
Kommentit (3)
  1. Anna - Melkein vegaani ruokablogi
    4.3.2023, 20:17

    Tämä on jotenkin mennyt minulta ihan ohi – kiitos kovasti blogini maininnasta! Meillä onkin näköjään paljon yhteistä, esim. kiinnostus Japanin kulttuuria kohtaan. Keräilen japanilaisia animaatioelokuvia 🙂 Sinulla on muuten tosi hyviä kirjavinkkejä – täytyy käydä vilkaisemassa niitä hiukan useammin!

    1. Japani on mahtava! Olen arvostellut myös pari japanilaista romaania, käy ihmeessä kurkkaamassa!

  2. Kiitos maininnasta! ♥️ Oli kivaa lukea sinusta myös kirjojen ulkopuolisia asioita. Tunnistan monta kohtaa myös itsessäni, ja varsinkin empaattisuus ja tunnollisuus osuvat. Kuten toteat, tunnollisuudesta ei aina ole iloa itselle, vaikka sopivassa määrin se onkin todella hyvä piirre.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *