Jouluinen tarina tämäkin…..

Se asui sängyn alla, kuten mörön pitääkin. Aikuiset kertovat lapsilleen, ettei sänkyjen alla ole eikä asu mörköjä. Vähänpä tietävät tai muistavat. Kerron sinulle salaisuuden, toisin kuin Joulupukki on satua, niin möröt ovat totta. Ne muuttavat sängyn alle asumaan samaan aikaan kuin sinäkin siirryt omaan sänkyysi nukkumaan  ja kasvavat samaan tahtiin kanssasi. Onneksi niin, sillä möröillä on tärkeä tehtävä. Niiden tehtävänä on elää mukana peloissa, epävarmuuksissa ja kesyttää ne ja ajaa lopulta pois. Saran sängyn alla asui Mörkö ja Sara oli nähnyt sen, mutta ei vielä uskonut siihen.

Mörkö oli pieni, sellainen pääjalkainen, jonka keho oli peittynyt harmahtavaan karvaan ja pienet sormet ja varpaat harottivat vähän jokaisen ilmansuuntaan. Silmät olivat pienet ja pyöreät ja totta tosiaan loistivat pimeässä kuin kekäleet, jos sattui yöllä sängyn alle kurkistamaan. Möröt osaavat muuntua taustansa mukaan ja siksi kyvyttömät ja tylsät aikuiset eivät niitä erota lapsen pyytäessä heitä tarkistamaan tilanteen. Mörkö oli kuullut kameleonteista, jota ansiokkaasti vaihtavat väriään taustansa mukaan, mutta Mörköpä osasi siirtyä paikasta toiseen näyttäen tismalleen siltä minkä päällä kulloinkin sattui liikkumaan. Isoäidin värikkään räsymaton päällä liikkuva Mörkö on siis vaikeasti havaittavissa ja yhden, niin tai kaksi kertaa, on talon kissa mahdollisesti tehnyt mörköhavainnon.  Tämä Mörkö asui onneksi kissattomassa talossa. Mörkö asui Saran sängyn alla, viereisessä huoneessa asui Tomas, isoveli, oman Mörkönsä kanssa ja isoimmassa makuuhuoneessa asui isä. Isän möröstä ei ollut tietoa. Äitiä ei ollut. Mörkö oli kuullut, että äiti oli karannut merille ja liittynyt lienee merirosvolaivastoon tai sitten oli siellä vain töissä, mutta yhtä kaikki äitiä ei tässä talossa ollut. Isän pitkä ja laiha olemus oli äidin lähtöpäivän painunut hieman kasaan ja olkapäät olivat siitä alkaen suuntautuneet surullisesti eteenpäin. Isän puheääni oli hiljainen ja katse silmissä haikeutta täynnä. Sara rakasti isäänsä ja olisi tahtonut lohduttaa, mutta pienenä 8- vuotiaana Sara ei tiennyt miten.

Joulu oli jo ovella ja Sara muistelu aikaisempia jouluja. Tuoksut olivat oikeat. Siitä pitivät huolen samassa talossa asuva täti, joka oli suunnattoman lihava ja tuoksui myös kesällä kanelilta. Täti leipoi ja täytti Saran perheen joulupöydän tortuilla, pipareilla ja hedelmäkakuilla. Pyylevä olemus liikkui yllättävän ketterästi keittiön tiskipöydän ja ruokapöydän väliä hänen asetellessa, syömättä jäävät herkkunsa, rypyssä olevan pöytäliinan päälle. Täti poistui ja isoäiti valtasi seuraavaksi tilan. Kinkkua ja laatikoita. Rosollia ja joka vuosi epäonnistunutta vaalean punaista kermajuttua, johon isoäiti laittoi vahingossa sokeria etikan sijaan. Kukaan ei maininnut asiasta ja iloisemmassa perheessä asialle olisi naurettu, mutta ei Saran perheessä. Lahjoja saatiin ja ne jaettiin kuusen ympärillä. Takassa loimusi kituva tuli ja radiosta kuului surumielisesti veisattuja joululauluja. Hyvää yötä sanottiin ja jokainen vetäytyi huoneeseensa, jossa Mörkö odotteli.

Jokainen Mörkö teki kaikkensa saadakseen surun katoamaan. Niiden työnkuvaan kuului myös pelkojen haihduttaminen ja se olikin vaikein työ. Saran Mörkö oli vielä nuorin ja kokematon, mutta sillä oli aavistus surun ja pelkojen syntylähteestä. Äiti lähti ja sen jälkeen isä valahti haikeaksi. Isoäiti muuttui hössöttäväksi ja Tomaksen olemus oli täynnä pidätettyä kiukkua. Tomaksen Möröllä oli valtaisa urakka, mutta nyt oli nähtävissä edistymistä. Tomas oli kehottanut Saraa katsomaan sänkynsä alle. Katsomaan oikein tarkkaan siten, ettei katso vaan antaa silmien tehdä havaintoja ilman aivojen käskyjä. Jouluaattoaamuna Sara oli päättänyt tehdä, kuten Tomas oli käskenyt. Varovasti Sara siirsi sivuun päiväpeiton reunaa. Sara makasi vatsallaan sängyssä, joten se mitä Mörkö ensimmäiseksi näki, oli alaspäin roikkuva tumma otsatukka ja silmät, joita Sara siristeli. Sara ei ihan tiennyt, kuinka silmillä katsotaan ilman, että niillä katsotaan. Molemmat tuijottivat toisiaan. Mörkö näki kyllä, mutta Saralla kesti pidemmän aikaa. Asento oli hieman huono ja Sara siirtyi lattialle makaamaan. Vettä melkein valui silmistä, mutta Sara ei antanut periksi. Hiljalleen Sara erotti hahmon. Mörkö istui kärsivällisesti risti-istunnassa ja odotti. Se tiesi, että tänään Sara näkee sen ja uskoo häneen.

Pieni pääjalkainen Mörkö ja pieni Sara tuijottivat toisiaan. Möröllä oli päässään tonttulakki, jota se oli pitänyt jo vuosia. Mörkö rakasti joulua. Tarkkaan ei ole tieteellisesti todistettu kuinka pienet lapset ja Möröt kommunikoivat. Sanatonta lienee pääsääntöisesti ja ehkä eleitä ja ilmeitä. Keskenään möröt puhuvat kyllä. Sara istui ja tuijotti. Ja sitten istui ja tuijotti. Mörkö teki työtään ja sitten se katosi.

Jouluiset tuoksut tulvivat tuttuun tapaan keittiöstä. Lihava täti oli tehnyt taikojaan ja tänä vuonna hedelmäkakun korvasi taatelikakku ja tänä vuonna kakku syötiin kokonaan Tapaninpäivään mennessä. Isoäiti saapui kinkkuineen. Isä oli edelleen surumielisen näköinen, mutta ihan kuin toinen olkapää olisi yllättäen muistanut vanhan ryhdikkään paikkansa. Takassa loimusi kunnon tuli, kiitos Tomaksen, joka ohi mennessään pörrötti Saran tukkaa. Sara nyökkäsi Tomakselle, joka ymmärsi heti, että Sara oli nähnyt oman Mörkönsä. Ilta eteni tutusti, mutta kuusi ei ehkä ollut ihan yhtä kenallaan, kuin edellisinä jouluina. Hämärässä erottui hymyjä ja jotain, jota melkein pystyi sanomaan nauruksi. Huoneiden ovet olivat auki, mutta kukaan ei kiirehtinyt huoneen suomaan hämärään. Tuntui hyvältä olla yhdessä. Ei ihan riemukkaalta, mutta kuitenkin melko kivalta. Isä jopa hyräili, Sara kyllä kuuli sen, vaikka kysyttäessä isä sen kielsikin.

Jouluyönä Mörkö palasi. Se tuli, kuten möröt yleensä saapuvat, huomaamatta ja hiljaa. Se huomasi, että Sara oli jo nukahtanut. Ihan kuin tyttö olisi hymyillyt ja tummaa otsatukkaa peitti tonttulakki. Mörön sydämessä liikahti. Mörkö rakasti joulua ja ehkä tämän joulun jälkeen Sarakin oppisi siitä enemmän pitämään. Jotain oli tapahtunut. Ei ollut tapahtunut joulunihmettä, ei suinkaan. Mörkö vain oli tehnyt työtään. Sara oli tehnyt oman osuutensa ja kohdannut pelkonsa ja surunsa lähteen. Vuosia sitten äidin karattua merille oli ollut jouluaatto. Ilmankos koko perhe oli ollut alakuloisuuteen taipuvainen ja jouluvastainen.

Onneksi on Mörköjä, jotka asuvat sängyn alla. Onneksi on lapsi, jotka kohtaavat pelkonsa ja luottavat Mörön apuun sitä pelkäämättä ja sitä pois häätämättä. Onneksi aikuiset eivät mörköjä näe ja häätäminen sitä myöden vaikeutuu. Ja kyllä minä niin luulen, että aikuisten sänkyjen alla asuu mörköjä. Kun vain aikuisetkin niihin ymmärtäisivät luottaa ja ottaa avukseen.

Kiitos sinulle, kun luit.

Hyvää joulunaikaa. Olkoon se sellainen kuin toivot.

Kohdataan pelkomme, mutta ennen kaikkea kohdataan hyvä ja se rakkaus, joka meillä on saatavilla.

–          Maarit