Suomi on tulvillaan LOVEA

20170824_214109.jpg

Valot ovat hypnotisoivat. Tuijotan niitä kuunnellen taustamusiikkia, joka ylläpitää tunnelmaa studion täyttyessä. Osaa jännittää enemmän kuin siskoani ja minua, sillä olemme vain osa taputtavaa ja myötäelävää yleisöä, ilman paineita kohta meihin sunnatuista spoteista. Studio-ohjaaja Elias esittelee itsensä, pyytää yleisöä antamaan kaikkensa sillä överit on kannustuksessa paremmat kuin vajarit. Kuten arvata saattaa yleisö taputtaa käsiään yhteen vimmatusti päästelleen samalla wuhuu-huutoja, minäkin, yhtään miettimättä miltä mahdollisesti näytän televisioruudun kautta. Mitä ilmeisemmin olemme turhan ujoja, kokemattomuuttamme, sillä meiltä vaaditaan parempaa suoritusta. Ja miksipä ei kansa taputtaisi, kun taputuksen kohteena on suomalainen rakkaus.

SuomiLOVE on valloittanut yleisönsä juhlistamalla arkista ja tavallista rakkautta. Formaatti on kotimainen, onneksi, sillä näin vältytään mahdollisesti turhalta ylitsevuotavalta siirapilta, draamalta ja ärsyttävilta kohatusten toistoilta, jotka saavat epäilemään katsojan älykkyyttä. Tätä ohjelmaa ei voi kutusua kotikutoiseksi. Ei, sillä se on toteutettu laadukkaasti ja ammattitaitoisesti. Tähän päätelmään voi tulla viihdealalla täysin amatööri käsiään yhteen taputtava katsoja, sillä seuratessa juonen kulkua, ripeästi liikkuvia kameramiehiä, bändiä, kuoroa ja niitä tyyppejä, jotka liikkuvat siellä täällä mystitsen muistikirjojen kanssa, ei voi kuin kummastelle kuinka tuosta sillisalaatista voi tulla yhtenäinen kokonaisuus. Meidän istuessa katsomossa kuvataan osuuksia enemmän kuin yhteen valmiiseen jaksoon. Taputamme aluille, lopuille ja välispiikeille autuaasti tietämättä mihin ne kuuluvat ja minkä näköiset ihmiset ovat niiden tarinoiden takana. Artistit tulevat ja menevät kohdaten kauniisti heitä kuuntelevat ihmiset, elävät tunteella mukana laulaen kuin kerta olisi heidän elämänsä viimeinen. Tunnit kuluvat, ääni käheytyy ja kädet turpoavat siten, että vihkisormukseni pohtii sopivuuttaan sormeen. Yhtä kaikki sydän on tulvillaan rakkautta puutuvasta takapuolesta huolimatta. Arki-ilta pimenee studion ulkopuolella, mutta seinien sisällä palaa rakkauden valot. 

Ihminen kaipaa rakkautta, vaikka toisin väittäisikin. Suurien tunteiden vähättely saattaa olla merkki satutetusta sydämestä, joka on rikki, säröillä ja lähellä sitä tilaa, jossa muurien rakentamien alkaa. Pieni lapsi tuntee syvästi, osaamatta ilmaista tunnetta rakkaudeksi. Pienen ihmisen lohduton itku pettymyksen ja ikävän edessä, muistuttaa sitä, mitä me isommatkin tunnemme tilanteessa, jossa rakkaus etääntyy, kenties poistuu kokonaan. Me aikuiset itkemme piilossa salaa, sillä emme kehtaa julkisesti näyttää suurta suruamme. Sen toivoisin aikuisenakin säilyvän, että pienen lapsen lailla myös näyttäisimme rakkautemme suurin märin suukoin ja kaulaan kietoutuvin tahmaisin käsin. Rakkaus ansaitsee tulla näkyväksi, kuuluvaksi ja se on tarkoitettu suuresti tunnettavaksi. 

Ajattelen niin, että yksikään, jo loppuun rakastettu rakkaus, ei ole koskaan turha, ei hukkaan heitettyä aikaa. Jokainen rakkaus on, sen osuessa kohdalle, tarpeellinen ja sen hetkisen tilanteen tarpeet täyttävä. On olemassa hetkellistä rakkautta. Sellaista, joka kestää yön ylitse, ehkä viikon tai vain päivän. Usean haaveissa on koko elämänmittainen rakkaus, joka kantaa nuoruudesta siihen, että toinen hartiat kumarassa, vanhuuttaan keppiin nojaten seisoo avoimen haudan äärellä. Niin, sitä meistä usea toivoo, vaikka sitkeästi väittää, että ilman rakkauttakin pärjää. Harva meistä saavuttaa elämänmittaisen yhden ainoan rakkauden. Onneksi on mahdollista rakastaa koko elämän ajan. Kohde voi vaihtua ja silloin kun ei ole kyse romanttisesta rakkaudesta, niin on olemassa vanhempi-lapsi-rakkautta, ystävyyttä, toveruutta, sukulaisten välistä unohtamatta isovanhempien ja lastenlasten välistä rakkautta. Matkan varrella voi rakastaa idolia, musiikkia, luontoa, urheilua, eläimiä ja mikä parasta, voit rakastaa itseään ja elämää. Rakkaus on kaikkialla. Tiedän omastakin elämästä sen, että se on joskus hukassa, eikä missään tapauksessa osu minun kohdalleni enää ikinä. Hymyilen studion hämärien valojen loisteessa ja suon hetkellisen ajatuksen miehelleni, joka on kotona. Minulla on hyväksyvä rakkaus, joten katsoessani seinään heijastuvaa rakkaustarinaa, voin huokailla ymmärryksestä. 

SuomiLOVE on arkisen ja tavallisen rakkauden juhlistava ohjelma. Pidän siitä, että julkisuuden henkilöt ovat ainoastaan toteuttamassa ja ikuistamassa tavallisten ihmisten tunteita ja rakkautta. Suomi on tulvillaan kauniita tarinoita. pyyteetöntä rakkautta ja toisen ihmisen tukemista. Tälläisia ohjelmia tulisi olla enemmän. Ohjelmia, joissa keskitytään hyvään ja kauniiseen. Me kaikki tiedämme, että tapahtuu pahoja ja kamalia asioita. Kummalle annamme suuremman painoarvon ja kumpaan keskitymme enemmän tämän lyhyen ja ainutlaatuisen elämämme aikana? Barcelonassa 10 000 tuhatta ihmistä marssi yhtenäisyyden puolesta ja samaan aikaan Suomessa osa ihmisistä on sulkemassa rajoja ja lietsomassa vihaa. Missä on Suomen rakkauden ja ihmisyyden marssi?

Toivon SuomiLOVE:n jatkavan ja levittävän hyvää sanomaansa. Toivon ihmisten rakastavan ja jos ei kaiken aikaa, niin ainakin siten, että rakkaus on vihaa voimakkaampi voima!

Suhteet Oma elämä Rakkaus Suosittelen

Olen nähnyt Antti Rinteen tanssivan

FullSizeRender 7.jpg

Antti Rinne näyttää tanssiessan samalta kuin jokainen, joka ei tunne oloaan kotoisaksi. Hän tanssi eilen Porvoossa puistossa sateenkaarilippujen heiluessa molemmilla puolillaan. Hän puhui megafoniin sallivia sanoja ja mainitsi Turussa edellisenä päivän tapahtuneet järkyttävät tapahtumat. Sanoissaan hän ilmaisi, että juuri nyt on tärkeää olla yhteisöllinen ja osoitttaa hyväksyntää ja rakkautta. Porvoon ensimmäinen pride oli oiva tilaisuus nähdä, että on enemmän hyvää kuin pahaa. On enemmän hyväksyntää kuin torjumista.

Sää salli kulkueen kulun auringon paistaessa. Sää salli tanssimisen puistossa niin, että hiki valui pitkin selkärankaa. Ihmismäärän voi laskea sadoissa. Sadoissa eri ikäisissä, eri kulttuuritaustan ja eri seksuaalisen suuntautumisen omaavissa kanssakulkijoissa. Pienin oli muutaman viikon ikäinen vauva ja vanhin, no vanha.

Lavan valloitti Madame, joka näin meidän kesken näytti mieheltä, joka oli pukeutunut naiseksi. Hänellä oli yllään kaunis punainen mekko, jota tahtoisin lainata siskoni häihin, mutta epäilen että rintojemme koko ei ole täsmäävä, joten en kysynyt, Hän lauloi kauniisti, mutta hän puhui vielä kauniimmin. Muissakin kuuluissa puheissa vilahti sanoja rakkaus, hyväksyntä, ihmisarvo, tasavertaisuus ja oikeus olla sellainen kuin on. Helppoa ja totta meille kaikille, vai onko? Onko sittenkin vaikea hyväksyä jotakuta, joka ei vastaa omaa käsitystä sallitusta ulkomuodosta tai tavasta elää?

Puiston reunamilla on telttoja. Paikalla on nuorisoa, eri puolueita ja kirkon perhetyö. Paikalla on kunnanvaltuutettuja ja muutama kansanedustaja. Aurinko jaksaa edelleen paistaa, vaikka muutama sadepisara pääseekin maahan asti. Muutama tunti hikistä tanssia, Stand up-esityksia, puheita ja musiikkia. Tuloksena hiljalleen vähenevä väkijoukko, mutta jokainen poistui paikalta hymyillen ja vierasta silmiin katsoen. Taivas aukesi päätössanojen jälkeen, ukkonen jyrähti, mielestäni hyväkysen ja painottaen tapahtuman arvokasta ja tärkeää sanomaa.

On vaikea ymmärtää mitä Turussa tapahtui edellisenä päivänä. On surullista ja on järkyttävää. Viha, kosto ja kapina nostavat päätään. On helppo keskittyä ja alleviivata paha. Seisoessa Porvoossa vuorokausi Turun tapahtumien jälkeen on mahtava huomata että läsnä on pahasta huolimatta hyvä. Jos oikein tarkkaan seuraa uutisointia, kuuntelee silminäkijöiden lausuntoja ja katsoo kuvaa, jota television kautta välitetään, voidaan huomata, että Turussa on enemmän hyvää kuin pahaa. Ihmiset auttavat toisiaan pyytettömästi, ilman ajatusta omasta vaarasta. Viranomaiset eivät laske työtuntejaan. Menetys, jonka läheiset ja omaiset kokevat, on niin suuri, että me muut emme kykene sitä käsittämään, emme vaikka yrittäisimme. Loukkaantueet ovat varmasti tilanteessa, jossa tarvitaan aikaa, tukea ja rakkautta. Ajatus heistä saa hiljaiseksi ja itku puristaa kurkussa.

Mitä minä, ihan tavallinen heteronainen mitään näistä ymmärrän? Turvassa kotonani saatan keittää aamukahvini ilman ajatusta, että kohta tulisi lähteä sairaalaan katsomaan loukkaantunutta omaista tai että pitäisi odottaa maanantaiaaamua, jotta voisi ottaa yhteyttä hautaustaoimistoon. Mitä ymmärrän seksuaaliseen vähemmistöön kuulumisesta minä, jonka avioliitto on kaikkien yleisesti hyväksymä ja juhlittu asia? Enpä juuri ymmärräkään. Läheisen menetyksestä ymmärrän jotain, mutta se miltä tuntuu kohdata menetys väkivallan kautta, on vaikeampi tajuta. Heterona, jolle ei muuta vaihtoehtoa ole koskaan ollut, on vaikea saada kiinni siitä ettei olekaan kaikissa ihmisryhmissä hyväksytty.

Monenlaisia reaktioita ja tapoja puhua, ilmaista omat ajatuksena, on ilmoille virinnyt. Onneksi oma somevirtani on pysynyt suhteellisen siistinä ja ilahduttavan moni pitää ajatuksesta pride-kulkueesta. Moni katsoo vierasta silmiin ja hymyilee. Hiljaiseen hetkeen osallistuu ihmisiä eri taustoista ilman että eritellään oikeutta osallistua ja oikeutta olla paikalla. Enemmän on ihmisissä hyvää kuin pahaa. Enemmän on hyväksyntää kuin torjuntaa. On meistä itsestämme kiinni minkä annamme näkyä. Tiedän vastavoimiakin olevan ja pelko siivittää heidän sanomaansa. Kumman äänen annamme kuulua ja kumpaa itse levitämme pelosta ja tosiasioista riippumatta?

Tiedän ettei tule olla sinisilmäinen. Tiedän, että pahoja ihmisiä on olemassa. Tiedän myös sen, että mikään systeemi ei ole aukoton ja turvallisuuskin voi pettää. Usko pois, minäkin pelkään ja ajattelen joskus mustemman vaihtoehdon kautta, mutta en tahdo antaa periksi pimeälle.

Jatkan arkeani, sillä vain niin elämäni voi jatkua. Jatkan olemista minä, sillä vain siten elämäni on mahdollista edetä minulle sopivana. Jatkan rakastamista, sillä huomenna saatan olla kuollut. Jatkan ajattelemista, että pohjimmiltaan suurin osa ihmisistä on hyviä, sillä vain siksi elämässä on jotain järkeä. Olen onnellinen rohkeista ihmisistä jotka eivät anna periksi!

Suhteet Oma elämä Mieli Uutiset ja yhteiskunta