Tietämättömyyden suloisuus
Katson dokumentteja, luen Tiede- lehtiä, artikkeleita ja kuuntelen uutisia sekä radiosta, että televisiosta. Puurran ammattikirjallisuuden parissa ja seuraan ajankohtaisohjelmia. Kohdatessani viisaamman ja tietävämmän, hiljenen – ainakin hetkeksi, kuuntelen ja yritän oppia. Jokaisen saamani tiedon jälkeen huomaan olevani tietämätön kuin lapsi, joka on opintiensä alussa.
On aina yhtä pysäyttävää huomata oma tietämättömyytensä. Se tuntuu sekä hyvältä että pahalta. Joskus vaivun nolouteen kuullessani tiedon, jonka olettaisi jo olevan osana tietomäärääni. Onneksi kukaan ei ole kysynyt jotain mikä liittyy juuri tähän eksaktiin osa-alueeseen avaruuden jatkuvaan laajentumiseen, sillä en olisi osannut vastata. Mietin hetken. Miksi minun tulisi tämä asia tietää ja tietääkö sen myös naapurini entä ystäväni? Kaiken tämän ajatusmyrskyn laannuttua tajuan että ei hätää, ei tätä ole tarve tietää. Riittää, että tiedän mistä etsiä tietoa, jos kahvipöydässä alkaa vilkas keskustelu toisen maailmansodan aikaisista urheilutapahtumista.
Ajattelen, että on levollista ja ihmiselle hyväksi tajuta oman tiedon määrän rajallisuus. On hyväksi ymmärtää, että maailman kaikkea tietoa ei ole mahdollista sujauttaa yhden ihmisen ymmärrettäväksi, tiedettäväksi ja muistettavaksi. Ihminen kuvittelee helposti olevansa luomakunnan kruunu. Ihminen tietää, ihminen keksii ja ihminen määrää. Taittukoon muu maailma ihmisen tiedon määrän alle ja olkoon olevat kuten ihminen tietää paremmaksi olevan. Mitä jos ihminen onkin vain evoluution sivujuoni, jonka tarkoituksena ei alunperin ollutkaan liikaa ajatteleva ja muka- muka tietävä ihminen. Luoko aivokapasiteettimme harhan, että tietoisuus ja tieto ovat ainoat asiat, joilla ihminen pärjää toisen ihmisen kanssa?
Pidän tunteesta, että uuden tiedon edessä olen tietämätön. Tuntuu tavattoman hyvältä oppia ja tajuta, että joku tiedon osa-alue on viisaampien käsissä. Minun ei tarvitse tietää, ei osata eikä edes ymmärtää kaikkea. Minä rakastan oppimista, rakastan tajuta jonkin asian pienen yksityiskohdan ja samaan aikaan rakastan sitä, että hetken päästä voin unohtaa juuri oppimani. Kun maailmassa on niin paljon tietoa, niin paljon viisaita ihmisiä, tutkijoita, opettajia ja toimittajia, niin minä voin olla vain vastaanottaja, tiedon etsijä ja kokea suuria oivalluksia. On mahtavaa tuntea olevansa ihan tavanomainen tiedon etsijä. Ihan vain tavallinen utelias ja tietämätön.
En tahdo lakata oppimista, en lopettaa tiedon etsimistä. Työssäni tahtoisin herättää oppimisen ilon ja ymmärryksen siitä, että kaikki maailman tieto on etsittävissä, ja kaikkea ei tarvitse tietää eikä osata. Jos kykenisin avamaan tiedon maailman siten, että se aiheuttaa uteliaisuutta, eikä tuottaisi tunnetta omasta tietämättömyydestä ja siten saisi pienentymään ja lopulta lakkaisi olemasta innokas oppija.
Kaiken tietämisen ja oppimisen ohella tulisi muistaa, että ihmisyydessä tärkeintä on ihmisenä oleminen, tunteminen, kokeminen ja rakastaminen.
