Sisäinen palo

Onneksi laitoin radion päälle. Onneksi istuin vastapäätä miestäni ja onneksi itkin. Radiosta tulvivat sanat kuljettivat vuosien taakse. Vuosien takaa löysin itseni kävelemässä sitä suoraa pitkin, jonka varrella oli se tietyömaa. Sen tietyömaan kohdalla kohensin aina ryhtiäni. sillä miesten katseet olisivat muutoin todentaneet keski-ikäisen naisen kehon todellisuuden. Todellisuus saattoi välittyä ryhdistäni huolimatta ja matkan jatkuessa oli helpompi hengittää, kun ei tarvinnut vetää vatsaa sisään. Kävelin tuona kesänä lähes jokainen aamu tuon saman reitin. Askel askeleelta vapauduin ja kukaan ei nähnyt pääni sisään eikä kukaan kuullut ajatuksiani. 

Itkin ja herkistelin ja siinä hevostallien kohdalla oli pakko pyyhkiä silmistä valuvia kyyneleitä. Miksi itkin? En osaa sanoa, kunhan itkin elämäni suruja ja sitä pientä tyttöä, jota oli muiden tahdon mukaan kuljetettu. Itkin sitä naista, joka miellyttämisessään meni niin pitkälle, ettei enää löytänyt itseään. Pohdin huonouttani, olinhan eronnut ja seurustellut uudestaan ja taas eronnut. Suruilin lapseni kuolemaa sekä äitiyttä, jota en tunnistanut omakseni enkä siksi, miksi sen joskus hätäpäissäni kuvittelin.

Funtsin ja kuvittelin seksielämääni. Ohitse kulkeva bussi kuskeineen ja matkustajineen ei aavistanut punehtuineiden poskieni syyksi hetkellistä fantasiaa ja ymmärrystä siitä mitä halusin. Sitäkään en luonnollisesti ollut kellekään aiemmin kertonut, en tohtinut enkä kehdannut. Olin sovittanut kehoni rytmin ja keinunnan vastapuolen tahdon mukaan. Hekumoin, ja vavahtelin, mutta toisen haaveiden mukaan. 

Nauroin, enimmäkseen itselleni ja tahdottomalle naisen mielelleni, joka oli asettanut sanojaan, kuten niin moni muukin, oletettujen fraasien mukaan. Olin kovin taitava säveltämään sanojen kulkua siten, että vastapuoli sai siitä tahtomansa. Osasin lukea vivahteita, kehon asentojen salaisuuksia niin hyvin, että olin helppo ja ennakoiva. Noidaksi nimitettiin, sillä niin taitavasti luin enteitä toisesta ihmisestä ja osasin vastata toisen tarpeeseen jo ennen kuin hän tiesi jotain tahtovansa. Vaan mitä itse tahdoin? Sitä ei kukaan tiennyt, vähiten minä itse. 

Moitin itseäni ja sitä kuinka olin aalloilla keinunut kuin lastu, vailla omaa ajatusta suunnasta. En kehunut suorituksiani, joita olin suorittanut itseäni ja toiveitani vastaan, vaikka muut niistä kiitosta vuolaasti jakoivatkin. 

Kaikkinensa, tuona yksinäisenä kesänä, minä kävelin, istuin puutarhassa katsellen pikkulintujen touhuja ja nukuin itseni minuksi. 

Tuon kesän jälkeen voisi ajatella minun tulleen viisaaksi ja että eläisin kuten fraasit ja mietelauseet meitä kehoittavat. Osin onkin niin, mutta koska olen ihminen, niin vanhaan ja opittuun lankean ellen pidä varaani. 

Onneksi eilen aamulla en astunut entiseen, vaan uskalsin istua itkeä ja antaa mieheni aistia epävarmuuteni. Annoin hänen tulla lähelleni ja halata. Ei hän tiennyt mitä tunsin kuunnellessani tätä kappaletta, mutta hänelle riitti vaimonsa reaktio. Hän vastasi tunteeseeni juuri oikein. Biisin loputtua en osannut vieläkään avata kaikkea sitä mitä tämä biisi toi muistini käsiteltäväksi, 

Olipa se mitä hyvänsä, niin tärkeään kohtaan kuulin nämä sanat ja tärkeään kohtaan tulvivat vanhat tunnelmat. Vanha voimabiisini asetti ajatukseni oikeammille radoille ja kaikki nyt tuntemani ja ajattelemani loksahtelevat kohdilleen. Huomaan olevani keskellä prosessia, joka vie minua jälleen johonkin suuntaan. Itse asettaudun helposti epävarmuuden vietäväksi ja kaikki usko omiin vahvuuksiin ja kykyihin on helposti lipsahtamassa ovesta ulos. Ovi on laitettava kiinni ja istuttava pöydän ääreen päättäväisesti ja pureskeltava edessä oleva ateria. 

Kiitos muistot, Kiitos itselleni ja kiitos miehelleni. Kiitos radio ja kiitos Alicia Keys.

Tuli syttyköön, se palakoon ja sen hiipuessa se hiipukoon vain hetken. 

Suhteet Oma elämä Mieli Musiikki

Ihana Tesla!

Tesla keula.jpg

Voi Tesla, voi Tesla. Aavistin jo ovea avatessa, että olet se oikea minulle. Voisin sanoa, että ekologisuutesi olisi tärkein kriteeri sinua valitessa, mutta valehtelisin. Saattaisin myös ihailla kaunista maalipintaasi ja ylistää muotojasi, mutta ne ovat tulevat vasta toisena tai kolmantena. Hiljainen käyntiäänesi, kenties, mutta ei sittenkään se paras puolesi. Parasta sinussa on kaasupoljin ja sen painamisen tuottama tunne. Kevyt polkaisu ja selkä painautuu selkänojaan, sinä kiihdyt ja sydämeni pompahtaa ilosta. Lähes nauran ääneen ja vieressä istuva myyjä, tuo autosta yhtä innostunut nuori mies, seuraa reaktiotani ja yhtyy samaan iloon. Voi luoja, kuinka hyvältä tuntuu painaa kaasua ja tuntea voima. Ajatukseni siirtyy samassa sekunissa toiminnaksi. Voi Tesla, kunpa voisit olla minun. Parkkeeratessani sinua peruutustutkan avulla ja pysähtyessäni, en tahtoisi nousta pois sylistäsi. Olemme yhtä ja tahdon unohtaa takapenkillä istuvan mieheni ja hänen lapsensa sekä vieressä istuvan myyjän. Meistä jokainen on hetken hiljaa ja meistä jokainen tahtoisi sinut omakseen. 

Pikkuteslat.JPG

Sinuun minulla ei ole varaa, mutta kenties poikaseesi. Jos ostaisin pienen pienen Teslan ja syöttäisin sitä hellästi sähköllä, pesisin ja vahaisin, niin kasvaisiko siitä suuren suuri ja tehokas aikuinen auto? Hetken kuvittelen tuon olevan mahdollista ja mittailen mielessäni automme takakontin tilavuutta. Mutta koska olen aikuinen, tiedän ettei autonkasvatus ole mahdollista, huokaus, voisi mielestäni olla. 

Tesla alusta.JPG

Sinun sisuksesi on myös kaunis. Yksinkertainen, eikä yhtään liiallista liikkuvaa osaa ja mikä parasta ei öljytikun sottaamia sormia. Häveliäisyys melkein ottaa vallan, mutta sinä seisot siinä itsevarmana piilottelematta muotojasi. Tiedät olevasi täydellinen juuri sellaisena kuin insinööri on sinut luonut. Toisin on minun laitani, mutta imen itsevarmuuttasi ja sinä et arvioi minun ulkonäköäni, etkä edes lompakkoni paksuutta. Olisit minun, mutta me molemmat tiedämme tämän kerran olevan ainoastaan tutustumista ja ihailua, joka johda kiinteään ja pysyvään suhteeseen, ainakaan vielä. 

Tesla profiili.JPG

Olet auki kaikelle. Veisit epäröimättä tahtomaani kohteeseen. Voisin luottaa navigaattoriisi, joka kertoisi myös latauspisteet matkani varrella. Spotify suoltaisi lempimusiikkiamme ja ajon aikana voisin säätää ajoasentoani niin tahtoessani. Olet huomaavainen ja varoittaisit liian lähellä olevasta katukivetyksestä ja moottorijarrutuksesi lataisi akkujasi ja olisi turvallinen tapa lähestyä risteysaluetta. Olisit avoin maailmalle ja sulkisit ovesi, äänettä ja sulavasti, perässäni. Odottaisin uskollisesti, kunnes lähestyisin sinua ja pyytäisin avamaan ovesi. Laittaisin sinut lataukseen ja sinä täyttäisin minun nukkuessa akkusi ja aamulla lähtisimme yhdessä eteenpäin. Ehkä antaisin mieheni ajaa sinua joskus ja sinä tyytyist toiveeseeni ja tottelisit hänen kaasujalkaansa yhtä lailla kuin minunkin. 

Tesla driver.JPG

Voi Tesla. Jään odottamaan sinun uutta malliasi, johon minulla ehkä on varaa. Tiedän haaveen olevan vuosien päässä, mutta yhteys on luotu. Sinua esitellyt myyjä oli mitä ystävällisin ja tietoinen ettei myyntitapahtuma ole totta koeajomme jälkeen. Hänen soittaessaan miehelleni ja pyytäessä meitä koeajolle, hän tiesi kyllä lompakkomme paksuuden. Silti hän tahtoi meidän kokevan tämän hienon kokemuksen, joten kiitos Tesla Motors sekä kahvista että parhaasta ajokokemuksesta ikinä. 

Huikean kokemuksen jälkeen istuin uskollisen kaasuautomme Braunin hellään syliin. En tohtinut hänelle kertoa mitä olin juuri kokenut. Tesla oli myös kiltti, jättäessään pröystäilemättä automme herkän katseen alla. Paijasin ja kehuin autoamme, mutta sydämessäni salaa kaipasin Teslaa…..

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Vastuullisuus