Joskus vaan patittaa
Sitä ei voi aina etukäteen ennustaa, ei aavistaa, koska mielenmaisema vaipuu ahdinkoon. Kaikki on hyvin. Surullisen kuuluisat ja totuuteen pohjautuvat sanat, mutta mielen syvimmät sopukat kasaavat itseensä aimo annoksen vanhaa ajatusmallia.
Jalat tuntuvat painavilta. Raahaudun paikasta toiseen, sillä askeleeni ohjautuvat automaatiolla ja siirtävät tahdotonta kehoani toivottuun pisteeseen. Unessa kehoni kiertää kehää ja antautuu unien vietäviksi. Unet eivät ole ystäviäni. En aamuisin muista niiden sisältöä, mutta tunnelma joka jää jäljelle, paljastaa niiden olevan kaikkea muuta kuin levollisia. Aamuisin pää on raskas ja haluton toimimaan järkevästi ja vastuullisesti. Tahtoisin olla lapsi. Tahtoisin sysätä vastuun jonkun muun hartioille ja jäädä ihastelemaan purossa sulavaa jääpeitettä. Tahtoisin haistella, joskin pahalta tuoksuvaa, esikeväistä ilmaa ja katsella pikkulintuja jotka laulavat lemmestä, joskin turhan aikaisin. Aavistelen talven vielä näyttävän voimansa ja surettaa jo valmiiksi.
En ole koskaan aiemmin ollut näin rakastettu ja hyväksytty. Liekö sen vuoksi puskee ilmoille kaikki hylkäyskokemukset ja yksin pärjäämisen ajat. Synkeää ja ahdistavaa.
Työnkuvaani kuuluuvat ne lapset ja nuoret, jotka vastustavat ajatuksiani ja apuani. En anna periksi. Vaadin, vakuutan ja todistan. Kuuntelen, avaan näkökulmia ja kannustan. Kun apuni alkaa tuottamaan, parhaassa tapauksessa, tulosta, niin minä poistun seuravaan vastustavan lapsen ja nuoren luokse.
En tiedä mikä minusta tulee isona, joten katsastan kaikkia mahdollisuuksia. Tarjoan itseäni ja työpanostani ja jään ilman vastauksia, kaikilla on kiire ja ylitarjontaa hyvistä tyypeistä. Työsuhteeni on määräaikainen, joten olen pakon edessä etsimään uusia tuulia. Toisaalta pidän siitä ja se saa mahdollisuuksien lippaan aukeamaan. Minä myyn itseäni ja ajatusmaailmaani. Torjuttuna vakuuttelen itselleni, ettei mikään hiljaisuus tai kieltävä vastaus ole henkilökohtainen, mutta silti meinaan pienentää itseni. Ryhdistäydyn ja kaivan positiivista ajatusmallia, hengitän syvään ja keskityn hetkeen. Silti patittaa ja jos kehtaisin sanoa rumemman sanan, niin se kuuluisi että vituttaa.
Uusperheessä kulku on tasaisempaa, mutta vaikeuksien tullessa eteen minua vastustetaan.
Huomaan, että minua vastustetaan ja juuri nyt en pidä siitä enkä jaksaisi kestää sitä aikuismaisesti ja rakentavasti. Mietin kovasti oikeuttani ajatella niin kuin ajattelen? Entä jos olenkin kaikessa väärässä ja vaadin muilta sellaista, mikä on vain minun mielessäni? Ankarasti itseäni soimaan ja mietin mitä voisin tehdä toisin. Kuinka kummassa mielenmaisemani värjäytyessä mustaan, käännän katseeni itseeni ja syytän ihan kaikesta?
Olenko maalannut itseni nurkkaan ja nyt vikisen voimattomuuttani? Lähes uhriudun ja sen vuoksi suutun itselleni. Lopeta, kuinka kehtaat, moitin itseäni. Ole reipas, sillä kaikki on hyvin. Älä vello murheisissa maailmoissa. Sinä olet aikuinen, jolla on eväät kaikkeen kokemaasi ja tuntemaasi.
Silti minä tunnen itseni hyödyttömäksi, turhaksi ja pidän itseäni ei-oikeutettuna jakamaan yhtään mitään muka-muka viisautta tai hyvää ajatusta. Olen surkea tänään ja nyt odotan tämän vain menevän ohitse, sillä niin se on ennekin mennyt. Odotan saavani itseni takaisin itselleni. Ikävöin minua ja toivon itseni palavaan luokseni mahdollisimman pian. Todella kaipaan kykyäni nähdä hyvää ja kykyä olla lempeä itselleni. Voi hyvän tähden, kuinka patittaa…..
