Hei,

En tiedä kuinka lähestyä sinua. Sallithan sinuttelun? Onko korrektia ja sopivaa kirjoittaa ajatuksiaan blogiin vai odottaisitko perinteisempää lähestymistapaa, kuten rukousta? Ongelmalliseksi tästä tekee se, että en tiedä oletko olemassa. Jos olet, niin tiedät, että on muutama hetki elämässäni, jolloin olen tahtonut uskoa sinuun. Tahtonut todella, mutta sydän ei ole ollut mukana. Sinä tiedät, miltä tuntuu menettää oma lapsi, mutta se ero meissä on, että sinä olisit ehkä kyennyt estämään lapsesi kuoleman. Toki en ole ollut sunnittelemassa maailmankaikkeutta ja ihmistä, joten en tiedä suunnitelmistasi, joihin oman lapsen kuolema ilmeisesti kuului. Voisi näin ihmisenä ajatella, että huonosti suunniteltu, mutta minä en näe koko kuvaa sen laajudessaan, joka jatkuu vielä loputtomasti minun kuolemani jälkeen. 

On vaikea uskoa sinun. Kuinka kukaan voisi olla ajaton, iätön ja jokapuolella läsnä? En saata uskoa kykyyn, jossa joku kykenisi kuulemaan ajatukset ja jäsentämään ne, vastaamaan niihin tai olla vastaamatta. Kuinka kykenet tekemään huomioita kaiken televiestinnän, ihmisten tekojen ja ilmastonmuutoksen keskellä? Miksi antaisit luomistyösi mennä ihan käsille, kun sinulla olisi kyky tehdä jotain vastavetoja? Omaksi kuvaksi olet ihmisen luonut, joten mitä se kertoo sinusta? Ehkä se sana, mitä papit ja raamattu jakavat, ei olekaan se totuus, jonka sinä tahtoisit sanoa. Yhtä kaikki, jos maapallo olisi sinun luonnoksesi ja luomasi, niin sen kauneuden suhteen olet onnistunut. Tosin muutama juttu olisi voinut jakautua tasaisemmin. 

En kykene ymmärtämään, en hyväksymään sitä, että kurjuus ja liiallinen kärsimys olisivat sinun sallimia ja luomia, jos siis olisit lempeä, kaikkia ihmisiä vaaliva Jumala. Ymmärrän ihmisten itse tekemien valintojen tuomat seuraukset, mutta etkö ohjaisi vähän paremmin? Voistitko mitenkään jakaa kanssani tieteellisen näkemyksen maailman ja ihmisen synnyssä? Siihen minä uskon, onhan se, ainakin minulle riittävän hyvin todistettu. Olen sitäkin pohtinut, että onko teillä Jumalilla, sillä useampi teitä on oltava, yhteisiä tapaamisia? Ja mistä ihmeestä sinä olet syntynyt?

Pienenä rukoilin iltarukouksen, koska äitipuoleni mielestä niin kuului tehdä. ”Levolle laske Luojani, armias oles suojani. Jos sijaltaan en nousisi, taivaaseen ota tykösi.” Melko kamala ajatus pienen lapsen maailmaan, ainainen kuoleman mahdollisuus. Muistan kuinka, kun vihdoin uskalsin vastustaa vanhemman auktoriteettia, lakkasin rukoilemasta. Pelkäsin hieman ja koin itseni huonoksi lapseksi, mutta järkeni ei sallinut ladella sanoja, joihin en kokenut yhteyttä. Koulussa olis mutistava väksin; Siunaa Jeesus ruokamme, ole aina luonamme. Kukaan ei tainnut tykätä siitä, mutta niin nyt vain kuului tehdä. 

Olen mennyt naimisiin kahdesti papin vihkimänä, käynyt rippikoulun, olen kummi ja lapseni ovat kastetut ja olen ollut hautajaisissa. Niin ovat tehneet useat ihmiset uskomatta kuitenkaan itse asiaan. Näin on vain ollut tapana. Näin on aina tehty. Miksi? En vaivaa sinua historialla tai muilla pienillä yksityiskohdilla, sillä sinä varmasti ne tiedät paremmin kuin minä, mutta olisiko muitakin tapoja sallia ihmisetn rakastaa ja avioitua, nimetä lapsensa? Onneksi on ja arvostan niitä, jotka näin ovat tehneet. Itse olen ollut massaa ja kulkenut nöyrästi kristillisen kasvatuksen saaneena. 

Kuten huomaat, et oikein usko sinuun. En kykene, sillä järkeni lyö vastaan ja usko on enemmän tunneasia. Tunteita minulla sen sijaan on valtavasti, joten tunteettomuus ei ole uskoni este. Tahtoisin uskoa johonkin suurempaan ja selittämättömään, mutta sinuun Jumala, en pysty, vaikka oletkin ainoa toivoni nähdä, tyttäreni, jonka viattomana lapsena olettaisin kuuluvaan taivaan asukkeihin. 

Joka päivä miljoonat rukoukset, ääneen sanotut tai kuiskaten lähetetyt, kiirivät kohti taivasta. Jos ole olemassa, niin kuuntelisitko niitä hieman tarkemmin. Voisitko auttaa sen kaiken hyvän voittoon, jota täällä maanpäällä ihmisillä on. Ehkä voisit laskea odotuksia ja sallia ihmisen olevan vajaanakin lempeyden ja onnen arvoinen. On, minun mielestä, kohtuutonta, että usea meistä rämpii kovin syvällä ja osa ei pääse pinnalle koskaan. En usko kaikkien kurjuutta kokevien olevan niin syntisiä, että sallit heidän mielummin odottavan kuolemaa, kuin elävän. 

Pääsiäinen on läsnä ja sinun ja poikasi tarinaa tulvii jokaisesta suunnasta. Eikä siinä mitään pahaa ole ja sai minutkin ajattelemaan suhdettani sinuun ja uskontoon. Minä jatkan elämääni ja joskus ajattelen sinuakin, mutta en lupaa uskovani. Sinä sen sallinet ja lempeästi hymyilet.