Taas on lähtö
Siinä olen minä, 50 -vuotias nainen.
En tiedä kumpi biisi enemmän kolahtaa tällä hetkellä, Vesalan Nyt on lähtö vai Samu Haberin Täältä tullaan. Molemmat sopivat ja molemmat resonoivat voimakkaasti tuntuen ihan fyysisesti. Molempia laulan mukana, ollen päättäväisesti kummankin laulujen sanoman takana.
Ei ollut toiveissani, että tämän ikäisenä muutan elämäni suunnan näin vahvasti. Olen eronnut. Muutan vajaan viikon päästä paikkakuntaa. Elokussa aloitan uudessa työnkuvassa. Olenko kliseinen esimerkki naisesta, joka laittaa kaiken uusiksi koska on viisikymppinen vai olenko nainen, joka on päätynyt vaiheeseen, jota ei todellakaan tavoitellut? Tällä hetkellä on ihan sama kuinka minut joku määrittelisi, mutta olen kiitollinen älystä ja keinoista tehdä nämä muutokset.
Olen kulkenut itseäni vastaan viime vuosien aikana. Kulkenut, koska on kuljettava ja on mentävä. Kulkenut, mutta lopulta myös kuunnellut. Kuunnellut itseäni ja kuunnellut muita. Se kokonaisuus, joka avautui, oli yllättävä. Vanha traumataustani oli aktivoitunut koko voimallaan ja johdatti minua kohden syövereitä ikään kuin vanhasta muistista. Keho lamaantui ja vaipui oman mielensä mukaan suojamaan jaksamistani. Olin lukossa, olin hukassa. Työni tein, luonnollisesti. Suurin osa ei tajunnut tilaani, sillä en tajunnut sitä itsekään. Onneksi oman ajattelun työstäminen sekä traumataustojen tunnustaminen ja analysointi osoittivat lopulta merkityksensä. Jouduin katsomaan itseäni peiliin. Se mitä näin, yllätti. Se mitä kuulin, ei meinannut mennä ymmärrykseeni. Se miltä tuntui, järkytti.
Oma ajattelu huijaa ihmistä joskus. Omat ajatukset ja käsitykset elämästä eivät ole aina luotettavalla pohjalla. Jääräpäinen eteneminen ajaa lamaantumiseen ja pahaan oloon. Ne olen oppinut aiemmin, mutta hukkasin niiden opin matkan varrella. Olen siis kerrannut aiemmin oppimaani ja asemoinut ajatteluni sekä toimintani tähän päivään ja uusiin raameihin, On ollut kovin yllättävää kuinka aktivoituneet traumataustaan pohjautuvat ajattelu- ja toimintamallit asuvatkin syvässä ja vieläpä ihan erilaisessa elämässä. En siis ollutkaan suojassa entisen elämän varjoilta. Tarvitsin terapiaa ja tarvitsin eheämmin ajattelevien ihmisten näkökulmia ja sanoja. Olen kiitollinen, että pysähdyin ja kuuntelin, Olen kiitollinen, että minut herätettiin.
Tahtoisinko muuttaa suunnan näin vahvasti? Kyllä ja en. Perusturvallisuuteni on koetuksella. Olenko tuomittu ikuiseen yksinoloon? Mikä vika minussa on? Uskallanko ihastua saati rakastua? Muuttaminen uudelle paikkakunnalle on ainoa vaihtoehto. Miksi teen sen yksin? Asetunko uuden kaupungin kaduille? Kuinka yksinäiseksi koen itseni eronneena uudessa kodissa? Työnkuvan vaihtuminen on kutkuttavaa ja odotan sitä. Sopeudunko uusien ihmisten odotuksiin? Ymmärtävätkö he minun näkemykseni? Saanko oltua vahvasti minä ja otettua esiin taitoni? Ihan vaan tuollaista mietin, ja tällä viikolla istun lattialla ja pakkaan elämääni pahvilaatikkoihin. Mitähän kaikkia mietteitä tulvii mieleeni?
Tiedän, että rakastun. Tiedän, että nojaan vielä olkapäähän, joka on minua varten. Tiedän koskettavani ihmistä, joka onnellisena ottaa kosketukseni vastaan. Tiedän nauravani niin etten huoli huomisesta. Odotan rakastumista, sen on mahdollista ja se on jännittävää. Rakkaus on minua varten.
Uusi kaupunki on vain osin uusi. Se suo uudet kulmansa tarkasteltavaksi ja ottaa minut vastaan epäröimättä. Uuden tuoksu ja mahdollisuudet ovat asettuneet odottamaan minua kotini rappusille.
Ja työ, kyllä minä sen osaan. Minua odotetaan ja menen ilolla.
Elämä on ihme ja se kannattaa elää ja kyllä, ihan omalla tavallaan.
Ehkä kuuntelen ensin Vesalaa ja sitten Samu Haberia.
Täältä tullaan!
