Silloin joskus teininä, muistan kyllä, laskin päiviä ja hyvin käydessä viikkoja suhteen mitaksi. Päästyä yli kahden kuukauden oli pari jo hyvin vakiintunut, vakaalla pohjalla ja epäröimättä yhdessä elämänsä loppuun asti. Nauratti nuo laskutoimitukset kun pääsin aikuisuuteen. Ei meinnanut viikot mitään eikä kuukaudet. Muutaman kuukauden pohjalta ei välttämättä edes vielä tiedetä onko suhde tapailua vai voiko sitä kutsua seurusteluksi. Tapaamispohjainen suhde on turvallinen, sitoutumaton ja kumpikaan ei tiedä vietetäänkö joulu yhdessä ja missään tapauksessa ei toista esitellä vanhemmille. Laskeminen kuuluu suhteisiin, jostain syystä. Vuosipäivät, seurustelun aloituspäivä, kihlaus ja ehkä avioliitto, siinä sitä on päivämääriä muistettavaksi.

Naiset, ovat usein ihmisryhmä jotka laskevat, muistavat pirullisen hyvin ensisuudelman hetken, seurustelun aloituspäivän, syntymäpäivät, nimipäivät ja kaikki päivät, joiden vuoksi miehet lienee näkevät painajaisia. Ennen jotain tärkeää muistettavaa päivää, alkaa vihjailu päivän lähestymisestä. Huokailua ja hypistelyä seisomista näyteikkunan edessä tai mies löytää katalogin auki jätettynä kahvikuppinsa vierestä. Odotus nousee. Puna nousee poskille avaimen kääntyessä lukossa. Varmuuden vuoksi nainen on käynyt suihkussa, sheivaanut ja laittanut ylleen ne paremmat alusvaatteet. Luoja paratkoon pettymystä tai vaihtoehtoisesti onnea, riippuen muistiko hän, tuo mies jota nainen rakastaa, vai ei. 

Voivat vuosipäivät olla myös merkityksettömiä, mutta vain silloin kun niistä puhutaan toisille naisille. -Ei, en minä niin välitä jos mieheni unohtaa. – Voi sehän on vain yksi päivä ja meidän rakkautemme on niin suuri ettei päivän unohtamisella ole mitään väliä. Tosiasiassa meistä jokainen ilahtuu itselle tärkeiden päivien muistamisesta, niin mies kuin nainenkin. Tuntuu hyvältä saada kukkia, suklaata tai ravintolailta. Lempi leiskuu ja lakanat ruttaantuvat ihanasti ja aamiainen pitkään nautittuna on ehkä maailman parasta. 

Liekö aikuisuus, hyvä suhde tai sitten lähestyvä hääpäivä on syynä vuosipäivän unohtamiseen. Kyllä, olen vieläkin liikuttavan laskeva tyyppi ja muistan tarkan päivämäärän, jolloin sovimme virallisesti seurustelevamme. Tuo päivä oli viime viikolla, unohdin ja niin unohti miehenikin. Onko syytä muistaa seurustelupäivää? Listaan on tullut lisäksi kihlapäivä ja lauantaina siihen lisääntyy hääpäivä. Mieheni on merkinnyt kalenteriin syntymäpäiväni, kihlapäivä on sormuksessa ja samoin tulee olemaan myös hääpäivä. Minun muistissani, niin luulin, ovat myös muutama muu päivä. 

Nyt mietin. Mietin kuinka ilmaisen miehelleni unohtuneen vuosipäivän. On vaikea sovitella marttyyrin viittaa harteille ja mököttää, sillä viikon myöhässä se ei menisi lävitse. Auttaisiko huokailu ja vai järjestäisinkö jättiyllätyksen ja olisin suuri ihminen joka tahtoo ilahduttaa häntä, hänen unohtamisestaan huolimatta. Naurattaa. Samaan aikaan mietin syytä päivien tärkeydelle, mittareille, jotka mittaavat aikaa. Ehkä ne mittavaat aikaa, päiviä ja viikkoja jotka muuttuvat vuosiksi ja jokaisen merkkipaalun jälkeen voimme ihailla lisääntyvää yhdessäolon aikaa. 

Näitä ehdin pohdiskella suorittaessani viimeisiä ostoksia häitämme varteen. Hiki valui ja ehkä vähän kiroilinkin ahtaessani kivennäisvesiä automme jalkatilaan. Melkein ostin kukkia ja melkein jotain hyvää, mutta olkoon. Sehän oli vain yksi vuosipäivä ja tulevan lauantaina on tärkeä päivä. Sen kuitenkin sanon, että hääpäivää ei ole syytä unohtaa, ei meidän kummankaan.