Kesä ja minä
Hän otti kuvan salaa. Hän otti kuvan minusta ajatuksissani uudessa punaisessa kesämekossani. Mekossa, jonka ostin heräteostoksena, koska se kuiskasi korvaani -Ota minut. Ja minä otin. Olen kulkenut punaisessa kesämekossani läpi kesän, lävitse tärkeiden tapahtumien. En arvannut mekkoa ostaessani, että se päälläni olisin monta kertaa onnellinen.
Mekko on helppo pukea päälle. Siinä on taskut ja se joustaa. Ostin mekon ansiosta myös tarvitsemani rintaliivit sekä alushousuja. Niin ja uudet korvakorut. Sellaiset vihreät, jotka ovat peikonlehden malliset. Aion pukeutua mekkoon ensimmäisenä työpäivänäni loman jälkeen. Aion pukeutua mekkoon vielä usein, sillä juuri tällä hetkellä sen lempiasusteeni.
Peilatessani itseäni mekko päällä, tajusin, että tahdon liikkua. Liikkumiseni on uinunut, ollut kadoksissa, mutta mekko päälläni ymmärsin, että tarvitsen liikuntaa. Siksi minä taas kävelen. Tosin kävelylle en lähde mekko päällä. Ei, lenkillä pukeudun oranssiin paitaani, joka saa ryhtini paranemaan ja jalkani tavoittelemaan pidempiä askelia. Kävellessäni, saan askel askeleelta itseäni takaisin. Melkein liikutun, kun huomaan nauttivani hien valumisesta ja lihasten jäykkyydestä päästessäni vihdoin jyrkän rinteen ylös. Liikkumisen löytymiseen auttoi myös ystävä. Ystävä, joka oli ymmärtävästi hiljaa odottaessaan, että saan hengitykseni tasaantumaan. Harjun huipulla tajusin, että olen ollut itseltäni hukassa. Löydän itseäni askel kerrallaan.
Olen pukeutunut mekkoon tavatessani ystäviä. Olen istunut usean ystävän kanssa jakaen ajatuksia ja tuntien tunteita. Onneksi mekko on helppo pestä ja se kuivuu myös nopeasti. On ollut huojentavaa istua ihmistä vastapäätä ja tajuta, että maailmani ei pyöri vain oman napani ympäri. Hengähdän syvään helpotuksesta, kun näen ja kuulen muiden ajatukset omieni sijaan. En ole vain minä, vaan muut ovat minua enemmän. Irtaantuminen omasta ainutlaatuisuudesta helpottaa. Kuorin iholtani itsekkyyttä ja en haluakaan erakoitua. Ihmiset ovat suola, jota tarvitsen. Ja kun istun itsekseni, niin vain lepään, mutta vain siksi, että voin olla läsnä muille. Itseäni olen kuunnellut jo tovin ja olen saanut riittäviä vastauksia, joihin olen tällä hetkellä tyytyväinen. On muiden ihmisten aika.
Mieheni on minun lisäkseni ainoa, joka on riisunut mekkoni. Hän tekee sen suuremmalla rakkaudella kuin minä. Olemme lomailleet kahden tuntemattomissa paikoissa. Olemme hurmaantuneet taiteesta, luonnosta, juomasta ja viinistä. Olemme hurmaantuneet toisistamme. Hän on ihmeeni. Onneksi minä näen sen taas kirkkaammin ja tunnen syvemmin. Hänestä mekkoni on kaunis. Hän ei tajua, että hän se vasta kaunis onkin ja hyvä.
Voisin kertoa matkoistanikin, mutta ne tarinat olisivat vain minun kertomaa paikoista, jotka joku toinen kokisi ja näkisi toisin. Merkityksellisiä ovat olleet ajomatkat eri paikkoihin. Olen ajanut yksin noin 2000 km. Olen siis laulanut, ajatellut ja syönyt Turkinpippureita. Olen ihastellut maisemia, joista osa on kuulunut lapsuuteen ja osa on täysin ennalta tuntemattomia. Yksin matkustaessa olen suurimman osan ajasta hiljaa. Olen puhunut tuntemattomien kanssa merkityksellisiä asioita. Olen hymyillyt tuntemattomille ja hetken olemme olleet kuin ystäviä.
Olen pohtinut suhteitani perheeseeni. Pohdin edelleen, mutta minun ei tarvitse sen suhteen olla valmis.
Lapseni. Olen ikävöinyt kuollutta, miettinyt etäällä olevaa ja halannut lämpimästä häntä, joka on läsnä.
Hanko, Mathildedal, Sotkamo ja Tallinna. Didrichsenin taidemuseo, Tallinnan Fotografiska ja Näsin kartanaon taidegalleria. Ainakin 15 kirjaa. Monta elokuvaa. Useita uimaretkiä. Muutama veneretki kumiveneellä eväät mukana.
Kiitos kesä. Kiitos, että olet ollut tukenani ja sysännyt minua levollisempaan suuntaan. Kesä on valmistanut minua syksyyn. Syksyyn, jossa odottavat työt, terapia, arki ja rutiinit. Odotan rutiineja, sillä joutilaisuus muovaa minua kohden laiskuutta. Mikään ei oikeastaan ole muuttunut. Elämässämme olevat haasteet ovat viettäneet kesälomaa, joten nekin on vielä kohdattava. Onneksi, sillä liiallinen onni, levollisuus ja epätodellinen ajassa kelluminen, eivät ole elämän ainoaa todellisuutta. Kiitos kesä, mutta vielä enmmän kiitos kaikille kesäni ihmisille.
Olen pessyt punaisen mekkoni ja asettanut sen kaappiin. Odotan, että saan pukeutua siihen ja saan kokea elämää.
