Koska on kaikenlaista, niin ajattelen hyviä juttuja

Viimeiset viikot ovat kulkeneet vauhdilla. Niin tuntuu olevan muillakin, ainakin niiden kanssa joiden kera olen keskustellut. Jokaisella tuntuu olevan pinnalla ajan nopea kulku sekä vallitseva pimeys vesisateineen.

Muutaman viikon aikana minulla on lohjennut hammas, auto jätti tien päälle sekä puhelin irtisanoi itsensä. Saattaisi harmitella enemmänkin, mutta jostain syystä  olen huokaillut ja hoitanut asioita eteenpän. Hammaslääkärille en ole vielä soittanut. Välttelen hänen kohtaamistaan mahdollisimman pitkään. Toisaalta se on kaiketi tehtävä piakkoin, sillä kevään aikana tulee käydä myös gynekologilla ja näiden kahden käynnin väliin on hyvä jättää toipumisaikaa.

Viime viikon sunnuntaina kävin tauon jälkeen joogassa. Olipa viisas teko. Kerta kaikkiaan jokainen solu, lihaskalvo sekä lihas kiittelivät päätöstäni puhumattakaan mielestäni. Taasen voisi kysyä, että miksi pitkä tauko, ja miksi et ole viitsinyt/jaksanut ja miksi sitä ja miksi tätä. Ajattelen mielummin niin, että hyvä että nyt. Hyvä minä ja onpa onnekasta, että tämä mahdollisuus on huomennakin.

Kohta menen salille vielä pidemmän tauon jälkeen. Hyvä, että nyt. Eniten jännittää uusi sali. Loin mieheni kanssa suunnitelman, että mikäli minua ei näy iltapäivään mennessä, tulee hän kurkkimaan ikkunoista. Vaihtoehtoina on, että olen jäänyt jumiin, en löydä ulos tai olen kykenemätön liikkumaan. Nauratti. Naurattaa jopa se, että aikuinen ihminen jännittää uusia tiloja ja sitä, että joku varmasti tajuaa minun olevan ensi kertaa kyseisessä tilassa. Mahdollisuus, että kysyy tuntemattomalta apua, on vaikea ajatus. Joku päivä kuljen salilla tottuneesti ja kokeneesti ja saatan luoda armollisia katseita haparoiville ensikävijöille. Olisko sittenkin pitänyt jatkaa vanhalla tutulla salilla? Ei, on vastaukseni itselleni, sillä hyvä näin. Mahtavaa, että  on mahdollisuus liikkua.

Parisuhteeni syvenee. Se on mahtavaa näin viiden vuoden yhdessä olon jälkeen. Olemme vuoden asuneet kahdessa kodissa, joten käytänteet ovat löytäneet toimiva uomat. Molempien mieli on asettunut kahden kodin väille vahvana ja kantavana. Sekä mieheni että minä puhumme enemmän tunteistamme sekä mennestä itsestä ja tulevaisuuden haaveista. Tämä on vaatinut tahtotilaa ja todellista halua kehittää suhdetta. Rakkaus on matkannut mukana tyynenä, sillä se on lienee tietänyt kaiken aikaa, että se ei ainakaan ole ollut menossa yhtään  minnekään. On eri mahtavaa olla naimisissa hyvässä liitossa.

Lapseni, ystäväni ja muutama läheiseni ovat edelleen läheisiäni. Näissä suhteissa puhutaan syvällisiä, aitoja asioita, ilmaistaan tunteita ja sitten jatketaan ihan puutaheinällä, höpöhöpöjutuilla ja nauretaan itsellemme sekä toisillemme. Rakkautta riittää sekä hyväksyntää eritahtisuudesta ja erilaisuuksista. Onpa hyvä, että on ihmisiä.

Viiden kuukauden terapia on osoittautunut yhdeksi viisammaiksi päätöksistäni. Voi kun jokaisella haluavalla olisi mahdollisuus terapiaan. Minä puhun ja puhun. Tunnen ja tajuan. Itken sekä ihmettelen. Olen niin avoinna kuin ihminen vain voi. Muutama oma salaisuus pysyy visusti turvassa, mutta niin pysyy kaikilla muillakin. On helpottavaa huomata, että ihan kaikkea ei tarvitse avata eikä ihan kaikkea tarvitse kohdata. Silleen vaan sopivasti, mutta aidosti siten, että korjausta ja vakautta vaativa sokkeli saadaan peruskorjattua. Olen etuoikeutettu tästä mahdollisuudesta ja suhtaudun siihen vakavasti.

En ole kertonut kaikkea sitä, mikä on aiheuttanut huolta sekä murhetta, mutta niitäkin asioita on melko paljon. Ne ovat määrittäneet viimeistä vuottani, jonka olen enemmän tai vähemmän joutunut tarkastelemaan elämääni sekä tunteitani pohjia myöden. Onneksi elämä kannattelee ja aika antaa mahdollisuuden katsoa vähän etäämmältä. Päätökset ja muutokset, joskus isotkin on ollut tehtävä. Parasta on olla olematta hiljaa. Hyvää on olla hiljaa joistakin asioista ja jopa vaientaa ne lopullisesti. Voi summata, että kaikesta huolimatta minulla on hyvin ja enemmän hyvää haasteellisia tuntemuksia ja asioita. Olen tehnyt niin kovasti töitä hyvinvointin  eteen, että hitto soikoon keskityn mielummin hyvään.

Nyt lähden seikkailulle uudelle salille….

 

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Ajattelin tänään

Minun vuoteni

Tervehdys uusi vuosi.

Kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa. Et vielä tunne minua, mutta olet varmasti saanut menneiltä vuosilta pohjatiedot, joiden mukaan alat räätälöimään elämääni.

Toivon, ettet usko ihan kaikkea mitä menneet vuodet kertovat. Eivät ehkä muista ihan tarkasti kaikkea. Se vuonna 1986 tapahtunut ei mennyt ihan niin kuin se ehkä sinulle kerrotaan. Siinä oli pari muuttuvaa tekijää ja voin selventää jos haluat. Voit olla vakuuttunut, että moni asia on minun näkökulmastani ihan toisin, kuin ulkopuoliset kertojat sinulle kertovat. Toivon, että kuulet minun kantani ennen kuin suunnittelet liian tarkasti tulevaa. Pyrin olemaan mahdollisimman rehellinen, mutta on muutama kohta elämässä, jotka haluaisin värittää hieman toisin. Sallithan minun muistaa  hieman hatarasti ja jopa unohtaa, sillä on muutama juttu jotka voisivat jäädä unholaan.

Sanottakoon, että olen pyrkinyt parhaimpaani. Niin tai en ihan aina, mutta pääsääntöisesti kuitenkin. Sanoisin, että ne kohdat joissa en ole tehnyt parastani, ovat  osuneet aikaan, jolloin tarvitsin aikaa vain itselleni. En jaksanut olla muiden käytettävissä, saati sitten olla kannustava ja myötäelävä. Hyvä kun pysyin hengissä. Kuitenkin, niin kuin huomaat, koen näin jälkikäteen huonoa omaatuntoa muiden puolesta. Tiedätkö, että myös aiemmat vuodet ovat sälyttäneet niskaani syyllisyyden tunnot ja odotan sinulta sitä, että ottaisit tuon taakan jo pois. Olisihan tässä tilausta jo muillekin tunteille.

On aikoja jolloin olen miettinyt, että teillä vuosilla on huonot suunnittelupalaverit. Sitä vaan mietin, että kehitysehdotuksena sanoisin, että istukaa nyt jestas sentään vähän useimmin alas. Uskon, että voisitte suunnitella jatkumoa välillä vähän paremmin. Uusi vuosi voi ottaa tietoa vastaan myös vähän vanhemmilta vuosilta, ettei tarvitse toistaa samankaltaisia juttuja kerta toisensa jälkeen. Elämässä on rajattomasti vaihtoehtoja, joten ei tarvita uusintoja vaan mielummin uusia tuotantokausia.

Myönnän, että ihmisellä itsellä on suuri merkitys elämänsä sisältöön. Olisi vain niin helppoa sysätä vastuu vuosien niskaan ja voivotella turhautuneena ettei taaskaan mennyt kuten toivottiin. Se tässä välillä myös aavistuksen ärsyttää, että vuodet sekä ihmiset jankkaavat sitä, että mitä itse olet tehnyt elämäsi ja itsesi eteen. No voin sanoa, että ihan hitokseen paljon. Ja kyllä, olen tajunnut, että oppiminen jatkuu lävitse elämän, mutta täytyykö sitä ihan joka vuosi kehittyä. Ilmeisesti täytyy.

Kuuntele tarkkaan tuleva vuosi, kun kerron sinulle toiveistani. Toivottavasti huomioit myös sen, miten olen tähän päätynyt ja tiedostat sen mihin suuntaan toivon kulkevani. Jos kuuntelet tarkoin ja lupaat tehdä mahdollisuuksiesi mukaan parhaasi, niin minäkin lupaan.

Toivon terveyttä, niin fyysistä kuin mielenterveyttä. En toivo sitä vain itselleni, vaan mieluiten ihan kaikille.

Toivon  tunteita, mutta surua ja vihaa tosi vähän. Olkoon ne mausteena, jotta vastatunteet elävöityvät ja tuntuvat ihan varpaissa asti.

Toivon työ- ja rahatilanteessa sopivia ratkaisuja.

Toivon ihmisille mahdollisimman paljon hyvää, sillä sen kautta hyvä kasvaa ja leviää useamman tavoitettavaksi.

Toivon isossa kuvassa suunnan vaihdosta, jotta kielenkäyttö siistiytyisi ja viha toista ihmistä kohtaan laantuisi.

Olisi toiveita ehkä lisääkin, mutta tiedän vuoden rajallisuuden. Olisi siis suotavaa, että sinun jälkeesi myös tuleva vuosi jatkaisi toimintaa paremman elämän suhteen. Sinua ei valita äänestyksen perusteella eikä sinua voi vallasta syöstä, joten sinulla vuosi, on suuri vastuu.

Aion tehdä itse parhaani. Aion keskittyä mahdollisimman paljon hyvään ja siihen, että huomaan sen ihmisessä. Pyrin puhumaan itselleni ja muille kauniisti ja arvostavasti. Lupaan yrittää etten keskity vain omaan etuuni. Aion onnistua, mutta taatusti myös epäonnistua. Aion elää ja sinä vuosi et vastaa odotuksiani, niin satsaan toiveeni vuoteen, joka väistämättä jälkeesi tulee.

Voidaanko sopia, että tehdään molemmat parhaamme?

Tsemppiä sinulle vuosi 2020, sillä sitä varmasti tulet tarvitsemaan. Katsellaan vuoden päästä kuinka olemme onnistuneet.

Ps. Vielä toivoisin jaksamista liikuntasuorituksiin.

 

Puheenaiheet Oma elämä Hyvä olo Vastuullisuus