Sivelin mustelmia säärissäni. Mietin, kuinka ne saisi peittoon, sillä valitsemani sukkahousut paljastaisivat ne armotta, eikä mekon helmakaan niitä peittäisi. Annan mustelmien olla, huomatkoon kuka tahansa ja ajatelkoon mitä tahansa, sillä minä tiedän niiden tulleen pienen vihaisen lapsen vihaisesti potkivista jaloista.

Tahtoisin vanhempien tietävän, että minua sattuu, kun minua potkitaan, lyödään, revitään hiuksista, purraan, haukutaan läskiksi tai huoritellaan. Tahtoisin vanhempien tietävän, että lapsen viha, pelko ja kiukku on joskus raskasta ottaa vastaan. On vaikea suostutella vastustavaa lasta syömään, tekemään tehtäviä, olemaan ystävällinen tai istumaan pitkään aloillaan. Tahtoisin vanhempien tietävän, että minulla ei ole taikakeinoja muuttaa lasta tai saada häntä toimimaan halutulla tavalla. 

Minulla ei ole supertaitoja. Olen vain ihminen, joka toimii ammattitaidolla käyttäen omaa kokemustaan ja persoonaansa tukena. Minulla ei ole mahdollisuuksia muuttaa lapsen persoonaa, geeniperimää tai aiemmin koettua, joka on muovannut lapsesta sellaisen kuin hän on tullessaan oppimaan yhdessä kanssani. En omaa kykyjä poistaa oppimisvaikeuksia, enkä omaa kykyjä muuttaa lapsen persoonallista tapaa katsoa maailmaa. 

Minullakin on vahvuuteni, joten on osa-alueita, joissa te vanhemmat taatusti olette vahvemmilla. Koska olen ihminen, nin painotan ehkä eri asioita, joita te painottaisitte, mutta pyrin pysymään neutraalina, jottei opettamani sotisi maailmankuvaanne vastaan. Tahdon, että tiedätte, minun kunnioittavan ja arvostavan teidän tapaanne elää, ja minun tehtäväni on vain avata uusia mahdollisia ikkunoita ja ovia. 

Toivon teidän luottavan siihen, että tahdon lapsellenne kaikkea hyvää. Tahtoisin teidän luottavan siihen, että arvioidessani lapsen jaksamista ja kykyä tehdä jotain vaativaa tehtävää, on minulla perustelu siihen, miksi annan lapsenne päästä teidän näkemyksen mukaan helpomalla kuin ehkä toivoisitte. Kuuntelen herkällä korvalla lapsen jaksamista sosiaalisissa tilanteissa ja joskus on parempi, että lapsi saa jäädä aikuisen kanssa kahden ja välitunti sekavassa ja äänekkäässä joukossa ei olekaan se hyvä vaihtoehto. 

Tahtoisin teidän uskovan, että minun tavoitteeni lapsenne suhteen on hänen hyvässä tulevaisuudessa. Joskus se tie on vain erilainen, kuin toivoisimme, ja tulevaisuutta kohden kuljetaan myös mutkien kautta. Ei ole oikeaa tietä, vaikka meille niin yritetään väittääkin. Tietä pitkin ei tarvitse myöskään kiirehtiä, joten annetaan lapsen kulkea omaa tahtiaan. Tahtdon, että tiedätte, minun olevan lapsenne puolella ja seisovan tanakasti hänen tukenaa. 

Tuen ja opastuksen antaminen ei aina ole miellyttävää ja mukavaa ei lapselle, ei teille vanhemmille eikä aina minulle. Oppiminen on niin monimutkainen kokonaisuus, että se vaati joskus onnistuakseen pitkiä aikoja hiljaa istumista, mököttämistä, vastustamista ja perustelemista. Ei lapsi automaattisesti ota vastaan aikuisen tuottamaa, vaan hän kyseenalaistaa ja meidän on annettava aikaa tähän prosessiin. Meidän aikuisten silmissä asiat ovat ykisnkertaisia, mutta lapsi vasta opettelee. Hän ei näe kuten me näemme, ei kuule samoja asioita, eikä osaa samoja sanoja. 

Kun minä avaan oven ja astun päiväksi lastenne maailmaan, minä teen parhaani. Otan vastaan jopa lyöntejä ja vihaa. Otan vastaan pahaa mieltä, joka ei ole aiheuttamaani. Otan vastuun opetuksesta ja pyrin viemään sitä eteenpäin sopivassa tahdissa. Otan vastaan lapsen koko elämän ja pyrin muovaamaan päivästä sellaisen, että usea eri persoona ja tapa elää yhistyisivät kohtuulliseksi kokonaisuudeksi, jossa jokainen kokee jotain tuttua. Otan vastuun, että jokainen lapsi tulee päivän aikana nähdyksi ja kuulluksi. 

Kun minä avaan oven ja astun päiväksi lastenne maailmaan, minä saan niin paljon. Minä saan olla osana hurmaavien persoonien elämään. Minä saan olla läsnä huikeissa ahaa-elämyksissä. Minä saan todistaa oppimisen iloa. On onnekasta nähdä sinnittelyn tuottavan tuloksia. Hurmaavaa on saada olla osana ukin ja mummin kuulumisia, koiralenkkejä, mopokortin saamista, mökkireissua, kuulla unelma-ammatista ja kuulla tavoitteista, joiden tavoittelun osana saan olla. 

Parasta on, kun on hiljainen hetki, jolloin minä ja lapsenne molemmat sanattomasti tiedämme, että juuri nyt on hyvin, ja millään muulla ei ole sillä hetkellä väliä. Parhaita ovat hetket, jolloin vain hymyillään ja tiedetään molempien onnistuneen. Parasta on yhdessä tekeminen.