Saattaa olla niin, että olen ylittänyt elämäni puolenvälin. Niin, se on jopa todennäköistä, mutta ei se haittaa, eipä lainkaan. 

Ajattelen muuttunutta kehoani, sillä muuttunut se totta tosiaan on. Joogatunnilla havaitsin tasapainoni hieman heikentyneen, niin tai totta puhuen sitä ei aika ajoin juuri ollutkaan. Vetosin oman pääni sisällä väsymykseen ja rankkaan työpäivään, mutta kyseessä on rehellisesti sanottuna ikääntyvä keho, jota on aivan liian vähän treenattu. Heikentyneen tasapainon lisäksi on havainnut aika ajoin ähkäiseväni noustessani ylös, varsinkin silloin kun nousen ylös lattialta, johon olen jostain syytä asettunut istumaan. Ähkäisy ja ei niin sujuva ylösnousu ovat yhdessä, ei niin haluttava yhdistelmä, selvä todiste ikääntymisestä. 

Iho, no ei niin sileä ja kiinteä, enää, ikinä. Hiukset ovat nuorekkaasti pitkät, joten sävytysainetta tarvitaan enemmän, jotta harmaat saadaan huijattua ruskean sävyisiksi. Selluliittiä on, kuten kuulemma jopa huippumalleilla. Rintojani kannattelee huolella valitut ja kalliit liivit, muutoin ne valuisivat valtoimenaan lähempänä napaani. Karvoja on siellä ja täällä, mutta enemmän siellä, jossa niiden ei soisi olevan. Natisen nivelistä, mutta ei vielä kanssaihmsiä haittaavasti eikä niiden liikuttaminen satu, ainakaan vielä. 

Tahdon nukkua, paljon, mutta jos tarkemmin pohdin, niin tämä yksityiskohta ei ole elämässäni muuttunut, joten ei siitä sen enempää. Niin on unessa olossa sellainen muutos kyllä, että kuorsaan. En onnekseni tiedä kaikkea kuorsaamiseni määrää, sillä en herää siihen joka kerta, eikä huomaavainen mieheni mainitse aamukahvilla siitä, se on rakkautta se. Pierujen määrä on lisääntynyt, joten välttelen vehnää ja sokeria, mutta pierujen määrästä päätelleen edelleen liian vähän. Vatsani turpoaa, vaikka mielestäni teen muutoksia ruokavaliooni, ehkä aivoni eivät vielä tiedosta ikääntynyttä aineenvaihduntaani ja sitkeästi huijaan itseäni, että kyllä minä tämän pullan vielä voin syödä. En voi, mutta syön kuitenkin ja löysään vyötä huomaamattomasti. 

Hormonitasoni tasapainossa pysyminen on saanut minut asettumaan tuntemattoman naisen eteen alapääni täysin paljaana. Gynekologin nostaessa sähköistä hoitopöytää siten että paljaat paikkani olivat hänen kasvojensa tasalla, muistelin joogassa oppimaani rauhoittavaa hengitystä. Se auttoi, uskomatonta kyllä ja kierukka asentui hetkessä. Olen gynekologin mukaan ensivaiheissa vaihdevuosia. Eipä sekään haittaa. Pohdin, lähinnä itsekseni, että muuttuuko seksuaalisuuteni ja mikä sen kosteuttavan tuotteen nimi olikaan, joka radiomainoksessa ärsyttävän usein toistetaan. En tarvitse sitä vielä, sillä siunattu kierukan kohdussani luovuttama keltarauhashormoni ylläpitää keinotekoisesti tasapainoa, jota kehoni ei itsenäisesti enää tee. Onpa onnekasta, että meillä naisilla on tällainen mahdollisuus. 

Yllä kuvattu on vain kehollista muutosta, joka kaikkien kohdalla on väistämätöntä. En kapinoi sitä vastaan, sillä on armollista, että muutokset tapahtuvat hiljaa ja ajan kanssa. Olkoon näin ja pyrin omilla toimillani hieman kohentamaan heikentynyttä tasapainoani ja syön joskus pullan sijaan porkkanan. Onneksi kampaajallani on myös loppumaton määrä eri sävyisiä tuotteita, joista harmaa on nykyään jo houkuttelevampi. 

Parasta iän karttumisessa on ajatukseni ja pääni sisältö. Pidän itsestäni enemmän ja suorastaan rakastan tuumauksiani sekä tapaani reagoida ja suhtautua asioihin. Olen rauhallisempi ja seestyneempi. Ymmärrän elämän kulkua toisin ja asennoidun siihen uteliaasti enkä vastusta muutoksia enkä luopumista. Kaikki pienet yksityiskohdat ovat kauniimpia kuin suuri ja iso kuva. Uskallan nauraa ja itkeä. En pidättele ajatuksiani enkä mielipiteitäni turhaan, mutta en myöskään kuuluta niitä kaikkia, sillä älyän muidenkin jotain ymmärtävän. Uskallan rakastaa, mutta ennen kaikkea uskallan tulla rakastetuksi. Tajuan olevani kuolevainen, mutta että taatusti kuolen ja ennen sitä on ehdottomasti elettävä. 

Elän toisin kuin moni muu ja iän myötä hyväksyn erilaisuuden helpommin ja näen sen rikkautena. Pidän siitä, että pyöristyvät kulmat helpottavat kohtaamista ihmisten kanssa. Olen maltillisempi ja kuuntelen sujuvammin ja todella myös kuulen väittämättä vastaan sekä  pyrkimällä saada vastapuoli näkemään minun kantani. Olen usein joutilas ja tuijottelen taivaalle. Hihittelen pienille jutuille ja jään ikuisuukisen ajaksi aamuisin makamaan mieheni vierelle. 

Olen helpottunut iän tuomasta kokemuksesta. Olen onnellisempi kuin koskaan, vaikka tiedän menetyksistä ja väistämättömän kuoleman olevan osa elämää. Rakastan itseäni, noin pääsääntöisesti, mutta rakastan ehdottomasti elämää!