Makasin joogamatolla, hengitin ja rentouduin. Ohjaajan lempeä ääni johdatteli syvempään hengitykseen ja tiedostavaan tilaan vain itsestä, vain tästä hetkestä. Muutaman syvän hengityksen jälkeen hän kehotti ottamaan mukaan sisään sisäisen lapsen, jos ajatus tuntuu sopivalta ja hyvältä. Sanallisesti hän ohjeisti seuraavaksi kulkeutumaan sellaiseen paikkaan, jossa minulla ja minun sisäisellä lapsella olisi hyvä olla. Lisäksi hän pyysi ajattelemaan, mitä tuo pieni lapsi minussa tarvitsisi. Tarvitsisiko hän turvaa, lempeyytä, arvostusta tai rakkautta? Vajosin itseeni ja muistoihini ja liikutuin. Kukaan muu kuin minä itse, ei pysty hoivaamaan sisäistä lastani. Tuo pieni tyttö on minun, aikuisen version, varassa.

Hengitin käsykystä vielä syempään ja pyrin keskittymään eri asanoihin. Hain tyynyn avulla tilaa, jossa tuntisin kehoni kannatelluksi. Hengitin ja pyrin rentoutuneeseen tilaan. Pieni tyttö kuiskasi, että tarvitsisi lempeyttä. Ajattelin kaikkea lempeyden määrää, joka elämässäni tällä hetkellä hoivaa ja hellii minua. Yritin siirtää lempeyttä tuon pienen ja hiljaisen tytön vastaan otettavaksi. Pieni tyttö kysyi minulta, miksi hänet jätettiin lastenkotiin? Voi lapsi pieni, minun tulisi keskittyä olemaan rentoutunut. Hengitin taas ja pyrin siirtämään ahdistuneen lapsen tavoitettavaksi hyväksyntää. Niin, sitä hän tarvitsee ja oikeutta tulla näkyväksi. Tunnen kuinka kehossani lihakset antavat periksi ja huomaan pääseväni lähes nirvanaan huomatessani lihaskireyden antavan periksi. 

Harjoitus on onnekseni pitkä. Havaitsen kehoni kireitä kohtia ja ohjaan hengitystä niille alueille. Irtaannun hetkeksi myös sisäisestä lapsestani ajatellen, että huomioin häntä jo tarpeeksi. Makaan poski kiinni joogamatossa ja huomaan jälleen liikuttuvani. Hengitä hyvä ihminen, hengitä. Pieni tyttö istuu lattialla risti-istunnassa vieressäni ja katsoo minua uteliaasti. Tahtoo tietää millainen aikuinen minusta on tullut. Ei pöllömpi tuumaa, mutta toivoisi minun olevan aikuiselle minulle lempeämpi. Kertoo ymmärtävänsä, että en pysty muuttamaan lapsuutta, mutta pystyn vaikuttamaan nykyisyyteen. Pieni lettipää on pahoillaan lapseni kuolemasta ja hän tajuaa miksi tuo toinen lettipää oli mukana paikassa, jossa vietin hetken sisäisen lapseni kanssa, kuten ohjaaja pyysi minua tekemään. Molemmat pienet tytöt, oma sisäinen lapseni ja kuollut tyttäreni olivat hetken yhtä kesken joogaharjoitukseni. Voi luoja, kuinka hetken tuntui pakahduttavalta. Pieni hylätty minä ja kuollut lapseni samaan aikaan samassa tilassa ja minun pitäisi vain hengittää ja pyrkiä kehon rentoutumiseen. 

Harjoituksen lopussa makaan matolla filtin alla ja tunnen tyynyn pääni alla. Annan muutaman kyyneleen valua. Tuntuu hyvältä ja surulliselta samaan aikaan. Tajuan, etten pysty muuttaamaan omaa lapsuuttani, enkä kykene poistamaan tyttäreni kuolemaa elämästäni. Mutta silti pystyn olemaan itselleni lempeä ja hoivaamaan itseäni. Minun on pystyttävä antaa anteeksi ihmisille, jotka eivät ole olleet tukenani minun sitä tarvitessa. 

Tänä päivänä minua hellitään, minut nähdään kokonaisena, minua arvostetaan ja minua rakastetaan näkyvästi ja tuntuvasti. Osan siirrän sisäisen lapseni otettavaksi ja osan lähetän tyttärelleni. Hengitän syvään ja noustessani joogamatolta olen tässä hetkessä rauhallisena ja hyväksyvänä.