Kaksi naista

Tanya.jpg

Hän on bonustyttäreni, toisen naisen lapsi. Hän on lapsieni pikkusisko. Hänen äitinsä on ex-mieheni nykyinen puoliso. Me kaksi naista seisoimme koulun liikuntasalissa vierekkäin katsommassa vanhojentansseja. Tunsin käden kädessäni, aistin tiukan puristuksen ja kuulin kuiskauksena sanat – Onneksi olet täällä kanssani jakamassa tämän kokemuksen.

Voisi olla toisinkin. Voisi olla niin, että me kaksi naista emme tulisi toimeen emmekä jakaisi mitään mikä liittyisi hänen tyttäreensä. Voisi olla niin, että kiertäisimme katseita kohdatessamme tai puhuisimme niitä näitä ja odottaisimme kiusallisen kohtaamisen loppuvan pian. On kahden naisen tahtotilasta kiinni, että näin ei ole. 

Aikoinaan erottuani bonustyttäreni isästä, olimme kuten ketkä tahansa eronneet ja uudet kumppanit. Emme tahtoneet juurikaan toisistamme tietää, emme halunneet kohdata ja ajattelimme, että ajan kanssa kykenemme olemaan läsnä lasten juhlissa, mutta sen enempää ei tarvitsisi suhdetta rakentaa. Emme lienee vihanneet emmekä toisillemme pahaa tahtoneet, mutta yritimme ehkä olla kuten toista ei olisikaan osana arkea ja omaa todellisuutta. Tiesimme, että jotain yhteistyötä on tehtävä, sillä minulla oli kolme lasta ja hän seurusteli lasten isän kanssa. Sitten kuoli tyttäreni ja kaikki muuttui. 

Bonustyttäreni oli tuolloin kahdeksan kuukauden ikäinen. Hän ei siis muista isosiskostaan mitään, yksistään se on surullista. Kuten arvaattekin, niin meidän aikuisten suhteet ja erot eivät kuoleman kohdatessa olleet millään tavoin etusijalla. Oli pieni, alle vuoden ikäinen tyttö ja sitten olivat hänen isoveljensä 6- ja 10- vuotiaat ja näiden lasten sisarusvälit muuttuivat yllättäen elämää tärkeimmiksi. Me kaksi naista keitimme kahvit, me puhuimme ja me lähdimme rakentamaan eri-ikäisten ja eri kodeissa asuvien lasten välille sisarussuhteita. Emme tehneet sitä yksin, sillä isä hoiti omaa osuuttaan, mutta koimme, että näin suuren menetyksen kohdalla tarvitaan kaikki keinot ja mahdollisuudet. Nyt noista ajoista on lähes 18 vuotta ja näihin välissä oleviin vuosiin mahtuu paljon ja vähän enemmänkin, mutta muutama ilta sitten olimme vain me kaksi naista ja kaksi äitiä käsi kädessä seuramaassa nuoren naisen liikehdintää salissa, joka oli täynnä tunteita. 

Tuo toinen nainen on kannatellut minun lastani, hoitanut, rajannut ja kasvattanut, sillä elämä on joskus niin, että kasvatukseen osallistuu paremmin joku muu kuin oma äiti. Minä olen kannatellut, ohjannut ja ollut aikuinen hänen tyttärelleen tavalla, johon oma äiti ei ole silloin kelvannut. Olemme siis jakaneet naiseutta ja äitiyttä lapsillemme, joiden biologinen suhde on ollut pieni tai olematon.

Onko aina ollut helppoa? Ei, mutta koskapa elämä tai ihmissuhteet olisivatkaan. Onko hyvä näin? On, sillä ilman toista meistä, olisi lapsemme jossain vaiheessa olleet vähemmällä. Onko tämä ollut se mitä halusimme? Ei varmaankaan, mutta onneksi kaikkia valintoja tehdessä ei tiedä mitä tuloksena voikaan syntyä. 

Me seisoimme kaksi naista ja kaksi äitiä ja pyyhimme liikutuksen kyyneliä. Me katsoimme kaunista nuorta naista ja me mietimme kaikkia vuosia, kaikkia kokemuksia ja me puristimme ymmärtävästi toistemme kättä. Ja hetkittäin ajattelin omaa tytärtäni ja sain siihen ymmärryksen vieressä seisovalta naiselta. 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä

Minun nettini

Millainen on sinun nettisi?

Minun tietoisuuteeni atk-laitteen välityksellä tulvahtaa pääsääntöisesti hyvää ja kaunista. Näin on siksi, että valitsen niin ei siis siksi, etteikö internet olisi täynnä pahaa ja ikävää. Ei tokikaan ja minäkin olen sivunnut osan saastasta, vihapuheesta ja julmista teoista. Olen tietoinen, sillä katson uutisia ja luen lehtiä, maailmaa kohtaavista epäkohdista.

Päiviini sisältyy työn kautta epäkohtia ja elämän nurjia puolia. Oma elämäni on ollut tulvillaan surua, pelkoa ja menetyksiä. Luen lehtä, seuraan säännöllisesti uutisia ja katson dokumentteja sekä ajankohtaisohjelmia. Puhun ystävien ja tuttavien kanssa. Olen huolissani tasa-arvosta, ihmisten hädästä, ilmastonmuutoksesta, liiallisesta lihansyönnistä, asevarustelusta ja sodista. Olen aika ajoin avuton kaiken edessä ja mietin mitä voisin tehdä omalta osaltani.

Miksi siis nettini on pääsäntöisesti kaunis? Siksi, että valitsen niin. En lue keskustelupalstojen virtaa joka alkaa asiallisesta huomiosta ja päättyy pahimmillaan tappouhkauksiin. En klikkaa auki otsakkeita, joiden lähdeluettelo on todennäköisesti olematon tai täysin keksitty. Sivutan aggressiivisesti alleviivatut päivitykset, ohitan ja sivutan. Mitä suuremmilla kirjaimilla ja huutomerkeillä juttu ilmaantuu näyttööni, sitä varmemmin etenen sen ohitse.

Olen tykännyt facessani ryhmistä, mutta valitsen ne humaanein tai tieteellisin perustein. Seuraan muutamia eläinaiheisia juttuja ja saan valtavasti hyvää mieltä söpöistä eläinvauvoista. Tiede kiinnostaa ja luonnonihmeet. Voi kuinka kauniita paikkoja on maailma tulvillaan ja mitä värejä. Harmi etteivät tuoksut ja tuulet välity ruudun lävitse. Luen niiden blogeja joiden ihmisyydestä olen kiinnostunut. Tahdon kommentoida ajatuksena positiivisuus. Tahdon lukea ihmisten suruista, iloista sekä ahdistuksista, mutta vain siksi, että he ovat aitoja ihmisiä kaikkine puolineen. Humaanit sivustot ovat ihaneja ja saan niiden kautta uusia näkökulmia sekä tietoja. Huonona päivänä sivutan jopa ne arvioidessani oman jaksamiseni olevan sitä luokkaa, että en kestä realisimia ja tunnekuohuja.

Iltapäivälehtien otsakkeet vilkaisen, mutta ohitan viihdesivuston seksiohjeet ja kaikki Kardashaneista kertovan. Lehtien kommenttikentät ovat nou nou, koska väistämättä siellä pahoittaa mielensä tai päätyy pohtimaan ihmisten älykkyysosamäärä ja sadattelee mielessään, että kaikkea ps##kaa se leipä elättääkin. Olkoon pois minun todellisuudestani sillä väitän olevani kohtuudella kiinni realismissa ilman kirjoitusvirheitä täynnä olevista huutokommenteista.

Minun nettini on siis melko kaunis, hyväntuulinen, tietoa ja kokemuksia antava. Se on sellainen siksi, että minä valitsen niin. Ihmisellä on mahdollisuus ja oikeus valita ystävänsä ja niin on myös oikeus valita se, mitä tahtoo lukea ja katsoa. Kuten sanoin tiedän elämän olevan muutakin kuin kissavideoita, mutta totuutta ja yhteiskunnan epäkohtia minä pakenen netin maailmaan, jonka sisällön minä voin itse valita. Miksi valitsisin rumaa, kun voin valita kaunista?

Millainen siis on sinun nettisi?

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään