Sisältää kirosanoja ja ihan v***sti

– Tää kakku on ihan vitun hyvää! Siinäpä mainio kiitos työkaverilleni, joka oli viettänyt muutaman tunnin kakkua väsäten. Kiitos oli ehkä karkeasti ilmaistu, mutta täynnä aitoa tunnetta, eikä tarkoituksena ollut loukata eikä olla karkeakielinen murrosikäinen. Olipa vain tapa ilmaista jotain positiivista tunnetta aikuisen mielestä ehkä väärin sanoin. No mitä sanoa tuossa tilanteessa? Ensin kiitos kehuista, hymy, huokaus ja hengenveto. Hiljaisella äänellä, joka sisälsi hymyä, kehotus toisenlaisesta ilmaisusta. -Joo sori, mut kun tää on niin hyvää! Sanottakoon, että kakun syötyään jokainen nuori kiitti ihan perinteisellä tavalla, siivosivat jälkensä ja kysyivät kohteliaasti luvan olla heken kännykällä. 

Tuosta kohtaamisesta on jo aikaa. Tämän kevään olen jälleen työskennellyt murrosikäisten kanssa ja se näkyy lisääntyneenä kiroiluna kotona. Joudun siistimään suutani ja huomioimaan mieheni pojat, joiden suusta en ole kuullut yhtään kirosanaa, vielä. Usein päästeltyjä kirosanoja ovat vittu, saatana ja voi jumalauta, Perkele surahtaa joissain tilanteissa riittävän voimallisesti ja kuvaavasti, r toimi hyvin päristessään. En onneksi kaiken aikaa kiroile, vaikka joissain tutkimuksissa sen väitetään olevan älykkään ja luovan ihmisen merkki. Lisääntynyt kiroilu ei ainakaan lisää kumpaakaan edellä mainitsemaani ja lisäksi huomaan mieheni lempeän ja moittivan katseen. Siistin siis suutani. Todettakoon, että kiroilen vain turhautuessani, ollessani suunnattoman ärtynyt tai tahtoessani painottaa jotain järjettömän epäreilulta tuntuvaa asiaa. En siis kiroile ostaessani maitoa ja etsien sitä vitun sitrunaa. 

Olemme töissä haaveilleet vituttoman päivän kakusta. Ei tule onnistumaan, sillä jostain se vittu aina vilahtaa, vaikkei sitä tarjolla olekaan, vaan matematiikkaa tai äidinkieltä. Laskimme aikoinaan työkaverin kanssa sählypelin aikana esiintyvät kirosanat tukkimiehekirjanpitoa hyväksi käyttäen. Noin 15 minuutin aikana pääsimme 75 vittua, noin 30 saataana, muutama perkele ja jokunen jumalauta. Jokaikinen päästetty kirosana oli hyvässä hengessä ilmoille päästetty ja jos olikin turhautuneen sävyinen, niin turhautuneisuus kohdistui omaan epäonnistumiseen, ei kaverin tunarointiin. Lopetimme laskemisen ja keskityimme katsomaan hyvin sujuvaa peliä. 

Liiallisen kirosanojen määrän täyttäessä korvani, huomautan siitä. Jokakerta saan lupauksen vähentämisen yrittämisestä sekä sanan anteeksi tai sori. Kun vastassani on tuohtunut nuori, en puutu sanojen ulkomuotoon, en moiti kirosanoista enkä vaadi asiallista ja korrektia puhetapaa. Siitä huomautetaan vasta tilanteen rauhoituttua, jos sittenkään. Pääsääntöisesti nuori tietää, ettei kiroilu ole hyvä tapa, Yksikään ei kiroile aiheuttaakseen pahaa mieltä. Joskus kyllä ehkä provosoidakseen tai huomiota hakeakseen, mutta yleensä vittu ilmaantuu ihan tuosta vaan ajattelematta. Onko se ärsyttävää? Kyllä se joskus ärysttää ihan vitusti ja silloin kun se alkaa vituttamaan, niin mainitsen asiasta hieman tehokkaammin ja painokkaammin. Lempimielikuvani on aiheuttaa ajatus omasta mummosta, joka tarjoaa pullaa. Kukaan nuorista ei myönnä, että kehtaisi kiittää mummoa ihan vitusti, vitun hyvästä pullasta, Ajatus on kuulemma täysin mahdoton ja asiaa kysyvä opettaja on hiukkasen hölmö. Kuka nyt kiroilisi mummolle,  kirkossa tai sukujuhlissa? Mitä vittua?

Vitun hyvä tai vitun paha. Kalskahtaa korvaan, mutta on opeteltava rivien välistä lukemista ja asian sisällön suodattamista. Joskus nuori on myös siinä tilassa, että ilman kirosanaa saattaisi asia jäädä ilmaisematta, joten joskus on hyvä sulkea korva kirosanalta ja huomata itse asia. Aikuisen antama tapakasvatus kiroilun rumuudesta ja asiattomuudesta on nuoren tiedossa, ihan varmasti. Asiasta on hyvä muistuttaa aika ajoin ja kun antaa uskottavan kiroiluesimerkin, niin naurun laannuttua ilmenee myös hetkellistä häpeää ja noloutta. Kiroileva ope on nolon näköinen ja saisi mielellään puhua siistimmin.

Tärkeintä mielestäni on löytää asia kirosanojen seasta. Tunnetilojen säätelyn apuna saatta ilmetä voimakasta kiroilua ja tunteen tasaannuttua tilalle tulee ihan tavallista puhekieltä, kunhan vain malttaa odottaa. Sormella osoitteleva aikuinen, joka hokee ja vaatii siistimpää puhetta, jää myös ilman yhteyttä nuoreen ja hänen oikeaan asiaan kirosanojen takaa. Ja kyllä, lähes jokainen päivä ja useampaan kertaa, muistutan kirosanojen vähentämisen eduista. Vaikutat fiksummalta ja vastapuoli ei pidä sinua uhkaavana. Kirosanoja ei vain kitketä hetkessä. Ehkä ne kuuluvat vain nuoruuden vaiheeseen? Jokainen meistä tietää, ettei se pidä paikaansa, sillä kyllä aikuistakin joskus vituttaa.

Kirosanoja vastaan voi käydä kiertotien kautta ja kannustaa kohti vituttoman päivän kakkua. Kannustus kiroilemattomuuteen on toimivampaa ja jos mikään ei auta, niin voisiko jonkun mummo istua luokassa tarjoamassa pullaa?