fuck cancer run 2017

spark.jpg

Tasan kaksi vuotta sitten makoilin Meilahden sairaalassa lääkehouruissa ja odotin kantasolusiirtoa. Tänään juoksin 10 km syöpäsairaiden nuorten aikuisten puolesta. Itken onnesta, sillä olen erittäin kiitollinen ja onnellinen. On mahtavaa olla mukana näin tärkeässä kampanjassa! Fuck Cancer -kampanja starttasi tänään ja minulla on kunnia olla mukana. Olen äärettömän kiitollinen kaikille tukijoille, osallistujille, järjestäjille. Olette mahtavia.

Tämä päivä oli yksi elämäni tärkeimmistä päivistä. Oli hienoa huomata, kuinka moni lähti juoksemaan hyvän asian puolesta, kylmästä kelistä, sateesta ja tuulesta huolimatta. Kiitos ja kumarrus myös ihanille blogitytöille! Kiitos Hanna, Saranda, Adama ja Sarah, että olitte mukana. 

Vielä pari päivää sitten ajatus siitä, että juoksen 10 kilsan lenkin oli naurettava. En ollut treenannut yhtään ja olo oli muutenkin heikko ja väsynyt. Mutta päätin tänään, kuten olin päättänyt viisi vuotta sitten diagnoosin saaneena, että en luovuta. Tahdonvoimalla mennään vaikka läpi harmaan kiven! 

En voi sanoin kuvailla, mitä tällä hetkellä tunnen. Ainakin iloa, surua, kiitollisuutta ja paljon paljon muuta.

On hienoa elää.

1.jpg

3.jpg

Lue koko tarinani TÄSTÄ.

Kommentit (5)
  1. Mulla on edelleen sellanen kestohyväfiilis lauantain jälkeen! Kiitos älyttömän paljon seurasta ja siitä että motivoit mua joka ikinen päivä. xx Oot huippu ja oon niin pohjattoman ylpeä susta! <3

  2. Emilia Aleksandra
    2.4.2017, 14:03

    <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *