IVF nro 2, täältä tullaan!

Pling! Pling! Pling! kuului pöydällä lojuvasta puhelimestani tiistai-iltana. Varmaan ryhmächätissä viestitellään, ajattelin. Ruudulla näkyi monta viestiä lähettäjältä Terveyskylä: ”Hei, sinulle on varattu aika 06.02…”, ”Hei, sinulle on varattu aika 20.02…” JES! Nytkö se taas alkaa?! Minua alkoi jännittää, mutta tällä kertaa hyvällä tavalla ja alavatsani oli yhtäkkiä täynnä perhosia. Iiiik, nytkö jo?Olin ilmoittautunut toiseen IVF-hoitoon viikko sitten. Edellisestä kun oli kulunut jo melkein vuosi! Halusimme pitää taukoa ja minä keksin aina hyvän syyn siirtää hoitoa. Kesällä kun oli kiva nauttia reissuista ja viinilasillisista terassilla, syksyllä oli muutenkin liian pimeää ja masentavaa, joulun aikaan ei kannattanut ilmoittautua lomien takia jne. Tuntuu, ettei koskaan ole hyvä hetki lapsettomuushoidoille. Ja eihän niille olekaan, mun tilanteessa niihin vaan täytyy mennä vaikkei haluaisi. Syöpähoitojen ja kantasolusiirtojen takia vaihdevuodet saattavat alkaa minulla todella nuorena, eikä silloin koeputkihedelmöityskään olisi enää vaihtoehto.

Kun päätin puhua lapsettomuudesta avoimesti kaikille, suhtautumiseni siihen muuttui. Heti kun uskalsin kertoa tilanteesta, se ei enää tuntunutkaan niin isolta, pelottavalta ja hirveältä asialta. Itse asiassa, minä rupesin odottamaan seuraavaa IVF-hoitoa innolla.

Piikkejä ja sumutteita

Verikokeissa on jo käyty ja ensi viikolla onkin ensimmäinen käynti Naistenklinikalla. Sitten alkaa viikkoja kestävä lääkitys; ensin sellainen ns. ”jarrulääke”, jolla ajetaan mun oma hormonitoiminta alas ja sen jälkeen alkaa ne inhottavat piikitykset, joilla kasvatetaan munasoluja. Onnekseni ensimmäinen lääke tulee ihan vain nenäsumutteena. Vaikka ne piikit on ihan pieniä eikä edes satu, on jotenkin inhottavaa pistää omaan vatsamakkaraan joka ilta piikkejä.

Lääkkeistä tulee tietenkin myös sivuvaikutukset, eli oireet jotka muistuttavat vaihdevuosioireita: kuumat aallot, unihäiriöt, ärtyneisyys ja vaikka mitä kaikkea. MUTTA, se ei haittaa (ainakaan tällä hetkellä, katsotaan millainen monsteri musta kuoriutuu myöhemmin :D). Mulla on aivan IHANA verkosto; rakas puoliso, perhe, ystävät ja te siellä ruudun toisella puolella, jotka laitatte viestiä, tsemppaatte ja tuette. Kiitos tuhannesti <3

P.S. Jos lapsettomuushoidot kiinnostavat, kannattaa seurata mua myös Instagramissa. Päivittelen sinne stooreihin silloin tällöin kuulumisia ja kohokohdista löytyykin jo IVF-pallura 🙂 @anifrei

Ihanaa loppuviikkoa! 

kuvat: Hanna Kärppä

Lue myös nämä:

lapsettomuus on vaiettu suru, joka koskee monia meistä

Voiko musta tulla äiti?

perhe terveys raskaus-ja-synnytys oma-elama

lapsettomuus on vaiettu suru, joka  koskee monia meistä

Ensinnäkin… kiitos

Oli niin vaikea päätös alkaa kirjoittaa lapsettomuudesta. Paljastaa taas henkilökohtaisimmat jutut, avata kulissia, päästää tuntemattomatkin lähelle, puhua kipeimmistä ja vaikeimmista asioista. Mutta se tuntui oikealta. Todella pelottavalta, mutta oikealta.

Olen saanut jo nyt teiltä niin paljon ihania viestejä. Sellaisia, jotka saavat minut itkemään. Niitä viestiä lukiessa saan vertaistukea, tunnen yhteenkuuluvuutta ja joskus oon pohjattoman surullinen muiden samassa tilanteessa olevien puolesta.

Kiitos tuhannesti, että kirjoitatte ja annatte palautetta. En tekisi tätä, en kirjoittaisi näistä asioista, jos en tietäisi kuinka paljon nämä tekstit teitä puhuttelee. Kiitos kun ootte. <3

Pitääkö jakaa kaikki asiat somessa?

Olen puhunut avoimesti syövästä ja nyt puhun lapsettomuushoidoista ja syöpähoitojen vaikutuksesta hedelmällisyyteen. Joku saattaa miettiä että pitääkö mun tosiaan jakaa kaikki henkilökohtaiset asiat somessa?

Ei tietenkään pidä. Enkä jaakaan kaikkia asioita. Ette tiedä mm. perheestäni tai parisuhteestani paljon ja haluan pitääkin nämä asiat itselläni. Mutta lapsettomuus on vaiettu suru, joka  koskee monia meistä.

Tiesittekö, että Suomessa lapsettomien osuus 35-vuotiailla on kasvanut älyttömän isoksi: 44% miehistä ja 29% naisista on lapsettomia.(lähde: NEFER) Tai että Suomen yleisin perhetyyppi on lapseton aviopari? (lähde: Tilastokeskus)

En ymmärrä, miksi näistä asioista puhuminen on edelleenkin tabu. Miksi ihmisen pitää hävetä tai tuntea itseään jotenkin epänormaaliksi ja vialliseksi jos hän ei voi saada lapsia? Miksi keskenmenoista ei puhuta? Miksei raskaudesta puhuta kun vasta viikolla 12? Mitä ihmiset pelkäävät?

Elämä on kaikkea tätä. Joskus raskaus päättyy kesken, joskus se ei millään ala. Miksi me teemme itse asioista niin isoja ja pelottavia sillä, ettemme puhu niistä? Sillä, että salailemme, häpeämme, teeskentelemme?

Haluan puhua lapsettomuudesta avoimesti. Haluan kertoa niille, ketkä eivät tiedä, miltä lapsettomuushoidot tuntuvat, miten ne vaikuttavat arkeen ja hyvinvointiin, miten niiden takia voi menettää yöunet ja mielenrauhan. Toisaalta, haluan myös kertoa, ettei elämä ole kamalaa vaikka joutuisikin käymään säännöllisesti lapsettomuuslääkärin vastaanotolla tai suunnitella omia menoja lääkärikäyntien ympärille. Ei elämä ole kamalaa, vaikka on niitä aikoja kun joutuu joka ilta pistämään vatsamakkaraan hormonilääkettä. Eikä elämä ole kamalaa, kun IVF-hoito epäonnistuu. Se saattaa hetkellisesti tuntua sietämättömältä, mutta sitten se jatkuu yhtä ihanana kuin ennenkin. Elämänilo, toiveikkuus ja usko hyvään palaa ja sitä vaan jaksaa mennä eteenpäin ja yrittää entistä kovemmin.

kuvat: Saranda

Lue myös nämä:

8 asiaa, jotka toimivat minulla kuin terapia

Voiko musta tulla äiti?

puheenaiheet oma-elama raskaus-ja-synnytys terveys