Monet ystävistäni ovat viime aikoina ilmoittaneet, että he eivät enää tahdo lähteä baareihin tai klubeille tanssimaan, sillä he eivät koe olevansa sellaisissa tiloissa turvassa – niin yleistä seksuaalinen häirintä, erilainen lääppiminen ja kouriminen on. Minä puolestani en tahdo enää olla yhdessäkään yökerhossa töissä. Vuosia baarimikkona ja blokkarina työskenneltyäni en aio enää palata siihen maailmaan, ja yksi suurimmista syistä tähän ovat ne lukemattomat kädet, jotka minua säännöllisesti puristelivat, koskettivat ja kourivat.

Kuva: Raimo myllyoja / Helsingin kaupunginmuseo

Etenkin blokkarina tanssilattian väkijoukossa puikkelehtiessani ja lattian rajassa kumarrellessani perseeseeni tartuttiin säännöllisesti. Joskus ohikävellessäni miespuolinen asiakas saattoi puristaa rinnasta. Useammin kuin kerran joku työnsi takaapäin kätensä haaroväliini ja koetti kouraista. Aluksi olin tilanteista lähinnä ällistynyt ja hämmestynyt, lähdin äkkiä pois. Tuntui kuin kouraistua paikkaa olisi polttanut. Myöhemmin opin tekemään asiasta numeron: jonkun kouraistessa minua tapaapäin käännyin aina ympäri, huusin, usein myös tönäisin. En tiedä oliko sillä mitään vaikutusta kourijan myöhempään käytökseen, mutta se tuntui aina olevan vähintä mitä saatoin tehdä: ilmaista äänekkäästi, että kyseessä oli minun kehoni, minun rajani.

Muutaman kerran tämä meinasi päättyä huonosti, kun mies, jolle huusin, hermostui. Eräskin kaapin kokoinen kundi suuttui: mitä vittua sinä siinä huudat, ootko ihan sekaisin, älä saatana käy mun nenälle hyppimään. Se meinasi mennä tappeluksi, ja hetken pelkäsin oikeasti väkivaltaa.

Kelatkaa: pelkäsin saavani turpaan siksi, että olin kehdannyt sanoa, ettei kroppani ole muiden kähmittävissä. Mies koki olevansa oikeutettu lähmimään minua, jopa siinä määrin, että suuttui kun en siihen suostunut. Kun tilanne oli käydä fyysiseksi, joku tuli väliin. Vasta adrenaliinipiikin laskettua tajusin, että olisin tosiaan voinut saada turpaan. Tulla ensin kourituksi ja sitten saada turpaan, koska en tahtonut tulla kourituksi. Kodin seinien sisältä poistunut naiskeho on, totta tosiaan, edelleen monien mielestä vapaata riistaa.

Monet miettinevät nyt, miksi en raportoinut tällaisista tapauksista portsareille. Vastaus on se, että raportointi olisi usein ollut hyödytöntä. Eräälläkin klubilla portsarit kertoivat seksistisiä vitsejä ja kommentoivat nuorten naisasiakkaiden ulkonäköä. Sellaiselle miehelle ei tee mieli kertoa, että joku kouri minua juuri. Saatoin vain kuvitella, miten he asiaan reagoisivat ja miten vakavasti sen ottaisivat. Ja niinpä en yleensä sanonut mitään. Muissa työpaikoissani tilanne ei ollut yhtä paha, mutta kaikkia paikkoja yhdisti se, että en koskaan oikein tiennyt mitä voisin asialle tehdä. Ja niin sitä helposti jättää tekemättä mitään. Jatkaa vain työvuoroaan, ja vähitellen tottuu siihen, että kourituksi tuleminen on osa työtä.

Oivalsin vasta vuosia myöhemmin, että minun ei olisi koskaan pitänyt kokea olevani kourimistilanteiden kanssa niin yksin. Jokaikisessä baarissa ja yökerhossa pomojen olisi pitänyt informoida työntekijöitä etukäteen siitä, miten tuollaisissa tilanteissa toimitaan. Kaikilla työpaikoillani olisi pitänyt olla valmis toimintamalli ahdistelutapauksia varten. Asian ei missään nimessä pitäisi olla niin kuin se usein on: että lääpittävä joutuu joka kerta erikseen pohtimaan, mitä tekee, etsiikö portsarin, joutuuko naurunalaiseksi jos raportoi asian. On työnantajan velvollisuus paitsi tehdä työntekijöille selväksi, että heihin kajoamista ei missään nimessä hyväksytä, myös antaa toimintaohjeet tällaisten tilanteiden varalta. Vaaditaan selkeä statement: myös baarityöntekijöillä on oikeus koskemattomuuteen. Baarityöntekijän perse ei ole paikalla asiakasta varten.

On pelottavaa, miten normaalia ahdistelu yöelämässä on. Jokaisella naisella on tällainen tarina, monta tällaista tarinaa. Jossakin vaiheessa ne unohtuvat ja ahdistelu normalisoituu. Minulta kysyttiin kerran, onko töissä koskaan sattunut mitään ikävää. Ei ole, sanoin vilpittömästi. Vasta vähän myöhemmin mieleeni juolahti lisätä: tai siis oikeastaan… Kun lääppimistä tapahtuu kylliksi, siitä muodostuu oletusarvoinen asia – että tottakai baarissa tulee lääpityksi. Koko juttua ei enää tule enää edes mieleen mainita.

Niinpä pyydän: Jos olet töissä baarissa tai yökerhossa, tee asialle jotain, ja tee sille jotain ennen kuin sinä, ystäväsi tai kollegasi totutte kutsumattomiin käsiin kropallanne. Kysy pomolta, onko firmalla olemassa ohjeita siitä, mitä työntekijät voivat tehdä jos heihin käydään käsiksi. Tarkasta, tietävätkö työntekijät tästä, tietävätkö he oikeuksistaan esimerkiksi asiakkaan ulosheittämisen suhteen, onko heille tarjolla tukea jos jotakin tapahtuu. Jos taas olet pomo, varmista, että kaikki nämä ohjeet ovat olemassa, että paikka tuntuu työntekijöistä turvalliselta ja että heidän fyysistä koskemattomuuttaan kunnioitetaan.

Niin asiakkaiden kuin baarityöntekijöidenkin pitää saada olla rauhassa baareissa ja klubeilla. Kouriminen ei saa olla oletusarvoinen osa yöelämää.

Jos aihe kiinnostaa, jatka lukemista:seksuaalista häirintää ei pidä sietäämiehen huomiosta on lupa kieltäytyä#lääppijä: seksuaalisen naisen stigmamiehellä ei ole oikeutta naiseen

seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.