Ladataan...
Nørrebro Summers

 

Mä elän tällä hetkellä oudossa kuplassa, elämä rullaa eteenpäin kuin mikään ei ois muuttunut ja samalla kaikki on tosi epävarmaa. Me ei olla liikutettu evääkään vuokrakämpän löytämiseksi, vaikka muuttopäivä on alle kahden kuukauden päässä ja tässä välissä on pari joulun ajan viikkoa, jolloin ei tuu ainakaan tapahtumaan yhtään mitään. Vähän sama fiilis kun joskus töissä, kun tietää projektin deadlinen hyvissä ajoin, muttei silti oikeen osaa tarttua härkää sarvista kuin vasta ihan liian myöhään. Ja sitten, paniikki.

Niin ja töistä puheen ollen, saatiin toissapäivänä kuulla, että meidän toimiston väestä irtisanotaan noin 40%. Se on aika paljon se! Edelliset yt:t vedin ihan viilipyttynä ja lähestulkoon varmana jatkostani, mutta 40% kohdalla alkaa mullakin puntti vähän tutista. Oonko mä kohta koditon ja työtön? No, siinä tapauksessa onneksi myös asuntolainaton.

Kyllähän tässä menikin puolisen vuotta pirun smoothisti, ei ihme jos pakan on aika taas sekoittua.

Joka toinen minuutti tulee sellainen olo, että hei nyt pistetään tuulemaan. CV kuntoon ja kämpän etsintä vauhtiin. Ja sitten se vaihtuu kyllä kai kaikki järjestyy, katotaan huomenna -oloon. Yleensä oon tällaisissa tilanteissa supertehokas ottamaan homman haltuun, mutta ehkä tää jäätyminen johtuu nyt siitä, etten mä oikeesti halua valuttaa massejani ankeeseen vuokrakämppään enkä hitto vie halua muualle töihin. Jos nyt vaan meen tohon lattialle makaamaan, niin ehkä mun ei tartte.

Siis miltäköhän ihmeeltä mun elämä näyttää kuukauden kuluttua? Saatika kahden? Ekaa kertaa pitkään aikaan en osaa edes kuvitella. Vähän kaikki on mahdollista, ja samaan aikaan tuntuu että mahdotonta.

Tässä vastauksia vartoessani oon alkanut katsoa tanskalaista remonttiohjelmaa pakonomaisesti ja vaivihkaa maalailla mielessäni miltäköhän mun seuraava työpaikka voisi näyttää. Alan uskoa, että rumasta talosta saattaa saada tosi upean - mutta duunien suhteen oon hukassa. 

Että joo. Nyt vaan venaillaan. Kaikkea.

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

 

 

 

Ladataan...
Nørrebro Summers

 

Kahden kuukauden ja kolmentoista päivän kuluttua me muutetaan. En tiedä vielä minne ja miten pitkäksi aikaa, mutta muutetaan silti. Jep, kuten varmaan suuri osa teistä Instan kautta jo bongasikin: meidän kämppä myytiin äkillisellä rytinällä ja nyt on muuttopäiväkin tiedossa. Tuntuu yhtäkkiä siltä, ettei me ehditty asua tässä asunnossa tyyliin silmänräpäystäkään. Mikä ei tietenkään voi pitää paikkaansa, koska keväällä tulisi kolme vuotta nørrebrolaisena täyteen. Kolme vuotta, minne hittoon ne katosi?!

Sen päivän iltana, kun kaupat lyötiin lopullisesti lukkoon, me kokattiin pikainen pastadinneri ja korkattiin jääkaapissa lojunut shampanja. Hetken aikaa mä siinä hangottelin vastaan, shamppista, tiistaina, ei kai nyt sentääns. Mun ylipuhumisessa ei montaa sekuntia vierähtänyt - jos nyt ei oo shampanjan aika niin milloin muka sitten? No niinpä, ei ikinä.

Oltiin vähän hysteerisessä ja levottomassa tilassa, kuunneltiin mahtipontista musaa ja tanssittiin ympäri olkkaria. Ei silleen leffoista tutulla sielukkaalla tavalla toisiimme nojautuen, vaan silleen että kummallakin oli oma sekopäinen performanssi meneillään ja yritettiin olla pahemmin potkimatta toista. Taisin henkilökohtaisesti myös laulaa vähän oopperaa ja todellakin otin balettiaskeleita. Tää syksy on mennyt erittäin vähällä alkoholilla ja sitäkin vähemmillä asuntokaupoilla, eli ei kai ihme että hommat niin kutsutusti eskaloitui. Nyt on senkin puolesta hyvä että muutetaan, koska ei me tähänkään voida jäädä kun vastapäisen talon asukkaat todistivat tuon episodin.

Jossain vaiheessa pullo tyhjeni, meille tuli turhaa känää jostain ihmeellisestä ja mentiin nukkumaan.

Nyt ajatukseen on alkanut hiljalleen tottua. Me muutetaan, yksi ajanjakso tuli tiensä päähän nopeammin kuin mitä me alunperin suunniteltiin. Jotenkin, salakavalasti me päädyttiin tästä viattomasta ajatusleikistä nykyiseen tilanteeseen reilussa puolessa vuodessa. Ei meidän pitänyt muuttaa kun 2021 vasta. Damn. Mutta joo siis alkanut tottua, sitähän mun piti sanoa.

Yritän olla liikaa miettimättä tulevaa ja stressaamatta turhasta, mutta kyllä tässä väkisinkin vähän mietityttää. Keksitäänkö me joku väliaikaisratkaisu pariksi kuukaudeksi ja pidetään sormet ristissä, että ennen kesää löytyy uusi koti? Pistetäänkö koko talohomma vähäksi aikaa jäihin ja vuokrataan ihana keskusta-asunto vaikka vuodeksi? Vai... saisinkohan mä vielä ylipuhuttua F:n tekemään tarjousta mun unelmatalosta, jonka se jo kertaalleen diskasi? Ja ennen kaikkea:

MITÄ MUN BLOGIN NIMELLE TAPAHTUU? AUTTAKAA!!? SOS.

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Ladataan...
Nørrebro Summers

 

Oiskohan pienen asunto-updaten aika? Tässä onkin ehtinyt sattua jo vaikka mitä ja toisaalta ei juuri mitään edellisen kämppäpäivityksen jälkeen.

Viime aikoina on tuntunut jotenkin absurdilta miettiä kämppähommia ja jotenkin tiedostaa, että kaiken tän sumun päälle me ehkä joudutaan kohta muuttamaan tai sitten ehkä ei. Voi olla, ettei kämppä mee kaupaksi lähellekään pyyntihintaa ja sitten päätetäänkin jäädä tähän vielä vuodeksi tai muutamaksi asumaan. Fiilikset on vaihdelleet päivästä toiseen, joskus jopa saman päivän kellonajasta toiseen. Toisinaan ajatukset karkaa tulevaan kevääseen ja siihen, miten upeeta ois silloin jo opetella puutarhanhoitoa pienessä merenrantakaupungissa. Ja toisinaan kelaan että damn it, osa musta ois helpottunut jos asuntoa ei myydäkään ja mun ei tartte tehdä tätä päätöstä vielä. Köpiksen asuntomarkkinat on tällä hetkellä vähän pysähtyneessä tilassa vastikaan muuttuneista lainasäädöksistä johtuen, eikä mikään oo varmaa.

Olo on kuitenkin rauhallinen. Mikä tahansa vaihtoehto on hyvä. Tiedostan, että ainakaan nyt mun onnellisuus ja elämänlaatu ei oo kämpästä kiinni. Tai siis - oon onnekas joka tapauksessa. 

Jos mun pitäisi lyödä vetoa jonkin vaihtoehdon puolesta, niin veikkaisin että kyllä me tähän ostaja löydetään, muttei sitä unelmataloa. Ei ylläri pylläri yhtään nappaisi, mutta veikkaan että päädytään tästä määrittelemättömäksi ajaksi vuokralle, maksamaan lähes pari tuhatta euroa kuussa mitäänsanomattomasta 65 neliön asunnosta jollain ankealla alueella. Gotta love Köpiksen vuokrakämppätilanne. Tuossa vaihtoehdossa eniten riipii väliaikaisuus, se että pitää pysyä valmiustilassa. Ja mä en nyt varsinaisesti kukoista epävarmoissa olosuhteissa, joita ei voi suunnitella saatika hallita. Mutta silti, tän kerran elämässäni oon päättänyt olla suuremmin välittämättä. Me keksitään varmasti jotain.

Ja mitä niihin unelmataloihin tulee... Mulle on alkanut valjeta, että talon metsästyksestä saattaa tulla pirun pitkä projekti. Ollaan käyty tähän mennessä katsomassa noin kymmentä taloa, vähän haistelemassa ilmaa ja hakemassa tuntumaa siitä, mitä me etsitään. Siinä missä alkukesästä asetin asuntoportaalin hakufiltteriin 23 kiinostavaa kaupunkia tai aluetta, ovat ne nyt karsiutuneet käytännössä kolmeen. F on paljon joustavampi, mutta mä en enää pääse pois ajatuksesta että me asuttais maksimissaan kilsan päästä rannasta. Sen lisäksi F näyttää kelpuuttavan minkä tahansa parakin. Mulle tärkeintä on käytännöllisyys ja elämä siellä talossa, sulle näyttää olevan ne pirun ruutuikkunat, se sanoo. Mutta kun mulle ne pirun ruutuikkunat ja muutama muu pakollinen ominaisuus ovat myös sitä elämää. Etsin pysähdyspaikkaa kymmeneksi vuodeksi, ja haluaisin sen olevan seesteinen koti, jonka kauniista ikkunoista näkyy paljon vihreää (en sentään haaveile että niistä näkyy merensinistä, että mun mielestä F vois lopettaa ton nalkutuksen).

Noin kymmenestä nähdystä talosta yhteen F rakastui, ja näin jälkiviisaana se oliskin ollut pirun hyvä ostos. Yhteen mä rakastuin (sen ikkunasta näkyi merensinistä!), mutta se on kallis ja vaatisi vielä ehkä sadalla tonnilla remonttia (valitettavasti euroissa, ei kruunuissa). Yhteen me molemmat rakastuttiin, mutta ei oltu vielä valmiita silloin ja sittemmin ollaan huomattu että sijaintikin ois ollut väärä. Ja sitten oli se yksi, joka tuntui molemmista siltä että nyt hitto vie natsasi - mutta ei siitäkään taida tulla mitään.

Yksi on sentään hyvä: on eräs kaupunki, joka on tässä kesän ja syksyn aikana alkanut tuntua kodilta. Ei siellä oo eikä tapahdu mitään ihmeempiä, mutta kaipaan sinne jatkuvasti. Lähden Köpiksestä hieman ahdistuneena ja mietin, että mitäköhän mä oon tekemässä ja onko mitään järkeä muuttaa pois täältä, mutta aina kun juna lähenee tuon kaupungin asemaa, mut valtaa selittämätön varmuuden tunne. Tuntuu hyvältä kävellä sen hiljaisilla kaduilla, tallustella pitkin upottavaa rantahiekkaa, haistella merta ja lounastaa sataman kalaravintolassa. 

En tiedä vielä miten tää tarina etenee, mutta toivon että yksi seuraavista luvuista vie meidät just siihen kaupunkiin. Eikä sieltä nyt niiiiin hankala oo päästä pois, puolisen tuntia junalla Köpikseen. It'll be fine. I'll be fine.

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Pages