Puolivuotias vauva on vilkas ja iloinen mausteisten ruokien ystävä

Meidän vastasyntynyt rääpäle täytti puoli vuotta, mitä ihmettä täällä tapahtuu!? En tiedä mistä aloittaa tämän kuun katsaus, nimittäin niin hurjasti on tapahtunut sitten 5 kk -postauksen. Itse asiassa musta tuntuu, että siirtymä 5-kuukautisesta puolivuotiaaksi on ollut ehdottomasti suurin mullistusten aika vauvan kehityksessä tähän saakka; siitäkin huolimatta, että vauvaelämä on muutenkin ollut yhtä mullistusta toisen perään 😀

Aloitetaan vaikka suurimmasta konkreettisesta muutoksesta, nimittäin siitä että aiemmin lähinnä selällään ja sylissä viihtynyt vauvamme on muuttunut liikkuvaiseksi pikku hurrikaaniksi. Muistatte ehkä edellisiltä kuukausilta, että mä vähän ihmettelin kun bebe ei osoittanut kiinnostusta kääntyilyä kohtaan ja oppi pyörähtämään selältä vatsalleen vasta viiden kuun hujakoilla (se on varmasti normaali ikä oppia kääntymään, mutta kirotun somen perusteella tuntui, että kaikki muut vauvat suunnilleen heittää volttia kolmikuisina). Tätä nykyä hän kierähtää vatsalleen kuin vanha tekijä, nostaa itsensä suorien käsivarsien varaan ja alkaa komentaa meitä tomerasti lattialta. Vauvan pinna on äitinsä lailla kovin lyhyt, ja tällä hetkellä turhautumista aiheuttaa se, ettei bebbeli keksi mitä seuraavaksi tehtäisiin – miten vatsalta pääsee istumaan, selälleen, ryömimään taikka mieluiten saman tien seisomaan.

Viikko pari sitten vauva oppi istumaan lattialla ilman tukea, joskin istuu vielä sen verran huterasti että meidän uusi, paksu olkkarin matto tulee tarpeeseen. Tyyppi on kärsimättömästi pyrkinyt istumaan jo kuukausien ajan, ja on selvästi tyytyväinen nyt kun hanskaa homman itsenäisesti. Lattialla istuskelun lisäksi hän viihtyy jo pitkiäkin aikoja syöttötuolissaan ruokapöydän päätypaikalla, mikä onkin ihan superkätevää – mä pystyn esimerkiksi tehdä ruokaa pöydän äärellä beben hengatessa tuolissaan touhujani mielenkiinnolla seuraten. Tuikkaan vauvan käteen kokkailuhetkien lomassa pientä maisteltavaa, kuten vaikkapa porkkanaviipaleen tai murusen tuoretta korianteria ja hänen mielestään se on hirmu hauskaa.

 

Ero entiseen tuntuu jättimäiseltä ja vaikuttaa isosti päivittäiseen elämään. Kotonamme asuu nyt vilkas minityttö joka pyörähtelee, istuu, kurottelee ja osallistuu aktiivisesti meininkiin.

Vauvan ruokailu vaatii sekin erityismaininnan. Viiden kuun postauksessa mä iloitsin että hän on alkanut maistella hyvällä ruokahalulla kiinteitä, mutta tuo riemu loppui lyhyeen. Kului viikkoja, ja typy piti suunsa tiukalla viivalla eikä suostunut syömään juuri mitään maidon lisäksi. Kunnes sitten eräänä päivänä satuttiin antamaan hänelle tylsien soseiden ja puurojen sijaan maistiainen aikuisten mausteista ruokaa. Ja hompsis, sinne meni! Nykyään kokkaan innokkaasti syövälle bebelle mitä erikoisempia sörsseleitä, maustan niitä muun muassa inkiväärillä, currylla, sitruunalla, paprikalla, valkosipulilla, sipulilla, korianterilla, basilikalla, timjamilla, oliiviöljyllä, eksoottisilla mausteseoksilla, pippurilla. Onpa hän melko tulistakin ruokaa pari kertaa tyytyväisenä maistanut mun lautaselta. Oon miettinyt voisko hänen rohkea makunsa olla peruja raskausajaltani, jolloin hinguin päivittäin chiliä, wasabia ja jalapenoja (miksiköhän muuten mahdoin kärsiä keski- ja loppuraskauden mystisestä pahoinvoinnista, heh).

Sitten unijuttuihin. Huomaan jo lähes unohtaneeni miten surkeasti me kuukausi sitten nukuttiin! Aloitettiin silloin vauvan asteittainen vierotus yöimetyksestä ja itsenäisempään nukahtamiseen kannustaminen. Päästiinkin aika pian tilaan, jossa vauva söi yön aikana enää kahdesti ja pisimmät yhtenäiset unipätkät olivat jo ruhtinaalliset neljä tuntia. Sitten matkaan tuli mutkia perheemme flunssan sekä beben kasvupyrähdyksen myötä, ja nyt ollaan taannuttu takaisin 3-4 ruokailukertaan yössä, eikä vauva taaskaan meinaa kelpuuttaa muuta tainnutuskeinoa kuin boobsin. Hän onneksi koisii yhä helposti kolme tuntia putkeen, joka on iso parannus kuukauden takaisiin tunnin säälittäviin unipätkiin. Toivo siis kytee ja nyt kun flunssa on ohi ja vauvan kasvuspurttikin varmaan laantumaan päin, aiotaan taas skarpata unitreenien kanssa. Lupaan kertoa lisää meidän kotikutoisesta unikoulusta piakkoin (syy miksi en vielä oo kertonut on ensinnäkin se, ettei yksinkertaisesti oo ollut rahkeita ja toisekseen oon halunnut ensin itse vakuuttua sen tuloksista).

Ennen vauvan tuloa olin vakaasti päättänyt jotakin sen suuntaista kuin että parisuhde comes first ja ainakaan spoonailun suhteen ei tingitä ja mun sekä mieheni fyysiseen kontaktiin panostetaan kävi miten kävi. LOL. Vauva tosiaan nukkui omassa sängyssään ihka ensimmäisenä yönään noin kaksi tuntia, ja sen jälkeen on tyytyväisenä koisannut meidän välissä. Luulin, että se ois ollut jo tarpeeksi suuri kompromissi, mutta vielä mitä! Nyt mies on nimittäin muuttanut yksin vauvan tulevaan huoneeseen 😀 Mitens tässä näin kävi. Ajatus tuntui jotenkin tosi dramaattiselta (tästäkö se ero lähtee kytemään, just kun naimisiin asti päästiin?), mutta kummasti muutaman huonosti nukutun kuukauden jälkeen alkaa houkuttaa ihan mikä tahansa järjestely, jos se vaan parantaa beben – ja ennen kaikkea minun itseni – unta. Ja jostain kumman syystä vauva nukkuu sikeämmin ilman vieressä kääntyilevää ja hampaita narskuttavaa parimetristä isäänsä. Näillä siis toistaiseksi mennään.

Vaihtelevan tasoista väsymystä ja vaikeitakin päiviä mahtuu elämään tällä hetkellä – mikä on välillä aiheuttanut mulle monimutkaisia tunteita, sillä alitajuisesti koen että raskautumishaasteiden ja raskausajan pelkojen vuoksi mun pitäisi muistaa olla happy happy ja kiitollinen kellon ympäri aina ja ikuisesti. Ja sitten petyn itseeni jos en ole (vaikka tietty järjellä ajatellen tiedän, ettei kukaan voi olla jatkuvasti onnensa kukkuloilla). Mutta onneksi bebemme on niin mahdottoman ihana ja iloinen, että hankalaa tässä taloudessa on kauaa kerrallaan murjottaa. Elämässä on erinäisten surrealistisilta tuntuneiden vaiheiden jälkeen pitkästä aikaa tavallisen elämän maku, kaikkine sävyineen, ja se on itse asiassa aikas mukavaa.

Jos jotenkin tiivistäisin vauva-aatokseni tässä puolen vuoden kohdalla, niin sanoisin että tuosta pienestä olennosta huokuva energia on jotakin aivan ihmeellistä. Bebemme on aina ollut sosiaalinen ja vaatinut paljon viihdykettä, mutta nyt hän vasta villi ja kupliva onkin. Hän on ääriään myöten täynnä iloa ja elämää, täyttää sydämeni onnella ja on heittämällä parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut. En varmaan koskaan tuu käsittämään, että tuo henkilö kasvoi mahassani ja nyt se pötköttää meidän välissä sohvalla, heittelee ruokaa keittiön lattialle leveästi hymyillen ja kiukuttelee kun ei saa työntää avointa Bepanthen-tuubia suuhunsa. Sotkuista, äänekästä, vaativaa, mutta silti sanalla sanoen taikaa.

Nyt pliis, aika voitko alkaa kulua vähän hitaammin koska en halua että nämä meidän yhteiset kotipäivät ikinä loppuu ja joudun takaisin töihin <3

Facebook | Bloglovin | Instagram

Kommentit (8)
  1. Voi ihana, varsinkin tuo ensimmäinen kuva!

    Meillä neiti 1v8kk nukkuu vieläkin makoisasti meidän sängyssä äitin kainalossa, joskaan hän ei ikinä innostunut äidin ja isän välissä olemisesta joten iskä saa olla yöt aika rauhassa omalla reunallaan.

    Vähitellen pitäisi kyllä alkaa unikouluilemaan koska pikkusisarus on saapumassa perheeseen keväällä ja ennen sitä voisi olla hyvä harjoitella itsenäistä nukkumista. Saattaa vaan olla että meidän itsepäinen neiti ei tule luovuttamaan nukkumapaikkaansa taistelutta 🤔

    1. Ihana kuulla muiden nukkumisjärjestelyistä, ei siis syytä huoleen jos tuo 6 kk vielä sabotoi meidän romanttisia nukkumisjärjestelyjä 😂 (En kyllä ollut oikeesti huolissani, tää on niin perinteistä vauvajuttua ettei edes yllättänyt että näin tässä käy.)

      Ja paljon onnea tulevasta pikkusisaruksesta, miten kivaa 😍❤️

  2. Niin tuttu tuo ajatus siitä, että pitäisi koko ajan olla onnensa kukkuloilla nyt, kun vauvan on vihdoin elämäänsä saanut! Meillä on taustalla esikoisen menetys vastasyntyneenä, ja tämän kuopuksen raskausaika oli ihan uskomattoman ahdistavaa aikaa. Nyt vauva-aikana olen välillä ollut todella väsynyt ja alakuloinen, ja sitten tulee se syyllinen olo, että tätähän minä halusin enemmän kuin mitään, nyt ei saa valittaa mistään… Nyt vauvan ollessa puolivuotias on onneksi pahin väsymys ainakin talttunut ja toisaalta uskallan tarpeen tullen valittaakin jo vähän vapautuneemmin 😁

    1. Oon niin pahoillani teidän esikoisesta ❤️ En osaa edes kuvitella miten rankka kokemus se itsessään oli ja tietty raskaus jne. niin valtavan menetyksen jälkeen. On varmasti ollut todella paljon erinäisiä tunteita käsiteltävänä 😶 Ihana kuulla että nyt menee paremmin ja että valituskin alkanut luistaa, se lienee jonkinlaisen elpymisen merkki ❤️

      Lämpöistä vauvatalvea teille (vai syksyä, saako jo sanoa talvi 😅) 💗

      1. Kiitos❤️ Sitä ei aina itsekään jotenkin käsitä, millaista myllerrystä elämä onkaan menetyksen jälkeen ollut, ja vielä sitten toisen lapsen odotuksen mukanaan tuomat pelot. Mutta vaikka kuopus ei esikoista voikaan mitenkään korvata, on hänen saapumisensa tuonut elämään taas iloa ja onnea❤️
        Ja ihanaa talvea sinnekin, sovitaan että on jo talvi😅

        1. ❤️❤️❤️❤️

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *