Uudesta alueesta ja elämästä

Tällaista postausta joku multa itse asiassa toivoikin, ja kysyypä tätä tutut ja tuntemattomat somessa muutenkin tosi usein. Meidän uusi asuinpaikka kiinnostaa, mitä, missä, minkälainen. Kauanko täältä kestää Köpikseen ja mitä palveluita lähistöltä löytyy. Oon ymmärtänyt, että ainakin muutama teistä haaveilee muutosta pienempään kaupunkiin nyt tai tulevaisuudessa, ehkä jonnekin missä ois rauhallisempi elää tai mistä ois varaa ostaa oma kiva talo – mutta kuten muakin, se vaihtokauppa keskustan tai käytännöllisen lähiön kanssa jännittää.

Palaan vaihtokaupan huonoihin puoliin joku toinen kerta, mutta ajattelin aloittaa ihan perusjutuista. Kertomalla vähän siitä, millaisessa paikassa me nykyään asutaan ja millaista täällä on muutaman kuukauden kokemuksella elää. Alueesta ja elämästä, joka rohkaisi lähtemään tänne susirajan toiselle puolen, vaikka se tarkoittikin myös paljosta luopumista.

Kuten oon monelle vastannutkin, jätän tarkemmat koordinaatit paljastamatta, koska en halua että meidän talo eräänä päivänä rosvojen toimesta tyhjennetään kun oon somessa näppärästi julistanut se olevan jonkun reissun aikana tyhjillään. Mutta toivottavasti tämä yleisluontoinen sepustus vastaa suurimpiin kysymyksiin 🙂

 

Missä talomme sijaitsee?

Sitä tuskin saattoi olla huomaamatta talonmetsästysprojektiamme ja sittemme taloksi asettumista seuratessa, että veri veti rannikolle. Oon asunut Helsingissä lähes koko ikäni enemmän tai vähemmän meren äärellä ja Köpis-vuosien aikana, varsinkin kesäisin, alkoi ahdistamaan kaupungin tiivis pölyisyys. Kaipasin, hinguin, tarvitsin merta elämääni. Lisäksi tahdoin muuttaa alueelle, jossa olisi oikeasti suhteellisen rauhallista, taloon josta olisi helppo käppäillä jonnekin, missä saa olla ihan rauhassa. Keskusta-asuminen on kivaa ja älyttömän kätevää, mutta huomasin sen alkavan olla mulle enemmänkin rasite. Viime vuodet ovat olleet monesta syystä paikoin tosi raskaita ja oon epätoivoisesti kaivannut tilaa ja rauhaa, jota en Köpiksestä koskaan löytänyt.

Meri ja rauha tarkoittivat, että kaupungista oli ainakin lähdettävä. Mielelläni olisin jäänyt nykyistä lähemmäksi Köpiksen keskustaa, mutta vaatimattomatkin rannikkotalot parinkymmenen kilsan säteellä Kööpenhaminasta kustantavat vähintään sen, hmmmm, ehkä 1,5 miljoonaa euroa, eli tuli nopeasti selväksi ettei ihan holleille voida budjettisyistä jäädä. Pitkään me pohdittiin, onko meren läheisyys ylimääräisen matkan ja rahan arvoista, mutta kesä 2018 nakutti viimeisen naulan niiden aatosten arkkuun. Eksyttiin meidän nykyisille huudeille muutamanakin viikonloppuna ja olin täysin myyty. Tänne mä halusin, ja olisin valmis tekemään sen takia myös uhrauksia.

Päädyttiin lopulta pienempään rannikkokaupunkiin, josta huristelee autolla Köpikseen noin puolessa tunnissa. Itsehän en toistaiseksi autoile, joten mä teen tuota matkaa julkisilla liikennevälineillä kellonajasta, yhteyksistä ja laiskuusasteesta riippuen n. 45-60 minuuttia.

Mitä palveluita täältä löytyy?

Meidän talo sijaitsee hieman ärsyttävästi keskellä-ei-yhtään-mitään palveluita ajatellen. Lähistöltä löytyy kyllä juna-asemia, pieniä ostoskeskuksia, kirjasto, apteekkeja, lääkäriasemia, kuntosaleja ja niin edespäin, muttei mitään silleen kätevästi lyhyeltä käppäilyetäisyydeltä. Lähimmät palvelut löytyy kilsan päästä, mutta sellaiset joita oikeasti tahdon käyttää, liki kahden kilometrin (lähibussipysäkki on sentään aivan nurkan takana, mutta täällä maalla dösä kulkee kahdesti tunnissa, joten siitä ei varsinaisesti oo ihan hirveesti iloa). Tää olikin yksi suurimmista kompromisseista, joita talomme suhteen tein – kunnes tultiin talon ekaan ja ainoaan näyttöön, olin ollut ehdoton etten muuta näin kauaksi kaikesta.

Uskon kuitenkin, että tähänkin eloon tottuu. Ja toisaalta sysitalvi, tuuli, pimeys, sade ja raskaana oleminen ovat yhdistettynä tehneet pyörällä ja kävellen liikkumisesta mulle normaalia hankalampaa. Voin siis antaa tilannepäivityksen syksyllä, kun elämä on palautunut liikkumisen ja olon suhteen toivottavasti ainakin vähän normaalimpaan tilaan.

Se pitää vielä lisätä, että auto täällä on pakko olla. Tai ei tietenkään pakko, mutta me ei missään nimessä ois muutettu tähän taloon ilman autoa. Poikkis huristelee autolla töihin päivittäin, koska sen työmatka ois muuten puolitoista tuntia suuntaansa (autolla matkaan menee ruuhkasta riippuen puolisen tuntia) ja usein saan siltä kyydin toiseen suuntaan. Auto myös mahdollistaa näppärän ostosten teon ja päivittäisten asioiden hoitamisen, ilman sitä elo täällä olisi meille kahdelle liian työlästä ja hankalaa.

Millaista alueella on elää?

Musta tuntuu, että tähänkin kysymykseen mun pitää palata joidenkin kuukausien jälkeen uudestaan. Se on käynyt selväksi, eikä tämä meitä siis yllättänyt, että me asutaan kesäkaupungissa. Toki täällä talvellakin ihmiset elävät normaalia elämää, käyvät kaupassa, syövät joskus ravintolassa, kulkevat junalla työpaikalleen. Mutta tän paikan juju, se taika joka sai jättämään cityelämän taakseni ja veti mut magneetin lailla juuri tänne, näyttäytyy kesäkaudella.

Onneksi kevät yleensä saapuu jo maaliskuun loppupuolella ja kivat, vielä suht valoisat päivät jatkuvat pitkälle syys-lokakuuhun, eli se parempi kausi kestää sentään puolisen vuotta. Me muutettiin tänne tietysti just talvikauden alussa, siihen aikaan kun paikka pistettiin Muumilaakson lailla talviteloille ja se vaipui kaamokseen. Talvisin tällä eletään hiljaista, arkista elämää. Talo tuntuu tavalliselta asunnolta, joka on vaan tosi kaukana kaikesta. Meiän rutiinit hakevat vielä muotoaan, tää talvi on ollut hidas, väsynyt ja monella tapaa vähän hankala.

Mutta kun kevät saapuu… voih, puhutaan siitä enemmän myöhemmin. Sen jo tiedän, että satamaravintolat ja jätskikiskat taas aukeavat, pyörällä voi huristella lähimmälle puiselle piknikpöydälle meren ääreen ja kaivaa eväät esiin. On hiljaista, mutta kuitenkin tarpeeksi elämää. Syödään kalaa. Kauniit talot hehkuvat auringossa ja niiden seiniä pitkin kipuaa ruusut. Oon nähnyt sen kaiken moneen kertaan, kun oon täällä käynyt unelmoimassa, haihattelemassa ja etsimässä meille taloa, mutten vielä oo elänyt sitä minuuttiakaan. Kuukausi tai pari enää.

 

Tässä ehkä tärkeimmät. Musta tosiaan tuntuu, etten vielä oikein itsekään tiedä, millaista täällä on elää ja millaisiksi rutiinimme muodostuvat. Kaikki on tällä hetkellä tyystin uutta ja ihmeellistä, niin ympäristössämme kuin elämässäkin. Sen kuitenkin jo tiedän, että tänne pöndelle muutto teki hetkessä hyvää mielenterveydelleni. Sellainen ylimääräinen kiireen tuntu, ärsytys ja tietynlainen ylivirittyneisyys katosivat samantien kun lähdin kaupungista. Bussikuskit ja kadulla vastaan tulevat ihmiset moikkaavat, naapurit ovat herttaisia.

Kävelen usein yhden talon ohi rantatiellä ja sen suuressa ruutuikkunassa istuu lähes aina vanha mies katsomassa aaltoja tyyni ilme kasvoillaan. Uskon, että mäkin oon täällä jo paljon lähempänä sitä rauhaa, jota oon vuosikaudet heikohkolla menestyksellä etsinyt.

Facebook | Bloglovin | Instagram

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *