Raskausviikot 11-12 – Pelkoa, toivoa ja koiraunia
Tavallaan en jaksaisi muistella syksyn synkkiä aikoja tässä ahdistavassa koronatilanteessa enää yhtään, mutta yritän skarpata raskausviikkopostauksissa, koska pelkään että muuten koko prokkis jää unholaan… Viime kerralla jäätiin siihen, että muutama viikko ennen nt-ultraa sain puolivahingossa käsiini veriseulani tulokset – ne näyttivät karmeilta ja lietsouduin paniikkiin.
Raskausviikko 10 oli siis mennyt hysteerisissä tunnelmissa, se oli todella hirveä suo. Onneksi aika teki tehtävänsä ja noin viikon täyden paniikin jälkeen, raskausviikoilla 11 ja 12, aloin voida jo hieman paremmin. Pelkäsin toki edelleen, että jokin olisi pahasti pielessä, mutta mieleen alkoi hiipiä myös varovainen toivo siitä ettei olisikaan – ja ainakin tiedostin, että kävi miten kävi niin kyllä siitä taas jotenkin selviää. Olin yhä vereslihalla, muttei ollut enää piesty olo vuorokauden ympäri. Jaksoin jo avautua läheisimmille kavereillekin, niille ketkä olivat kulkeneet mukana jo meidän yritystaipaleen aikana ja tiesivät valmiiksi missä mennään.
Vaikka mua oltiin viikon 10 ylimääräisessä paniikkiultrassa nimenomaan kielletty googlailemasta omin päin enää yhtään ja poikaystävä oli takiani hermoromahduksen partaalla, jatkoin tiedon etsimistä netistä sinnikkäästi. Once you pop, you can’t stop! Olin saanut tietää, että hormoniarvoni olivat epänormaalin alhaiset eikä pään työntäminen pensaaseen muutamaksi viikoksi ollut vaihtoehto. Luin kymmeniä tieteellisiä tutkimuksia ja imin itseeni kohtalontovereiden kokemuksia kolmella eri kielellä. Vaikken voikaan suositella moista obsessointia kenellekään, tuntui tieto mun tapauksessa vähentävän tuskaa. Lukemattomien googlailutuntien jälkeen tulin siihen tulokseen, että mikäli nt-ultrassa näkyisi vain vähän niskaturvotusta, olisi ennuste kökköisistä veriarvoista huolimatta hyvä. Olin tietysti tilanteesta kauhuissani, mutta koin googlauksen lopulta tuovan enemmän rauhaa kuin pelkoja.
Valitettavasti kohtalo heitti vielä yhden ikävän jutun tielleni raskausviikolla 12, just kun oisin muuten voinut henkisesti jo vähän paremmin. Sain nimittäin yhden päivän ajan todella kivuliaita alavatsakramppeja noin puolen tunnin välein. Kramppikohtaukset kestivät muutaman minuutin kerrallaan ja olivat niin pahoja, että niiden aikana oli hankala puhua ja oli pakko maata sängyssä. Särkylääke ei auttanut. Ei tarvinne arvuutella, mikä oli oma veikkaukseni kipujen syyksi. Kun lopulta päätin soittaa lääkärille, käskettiin mua piipahtamaan sairaalan päivystyksessä. Keskenmenoa ei mitenkään voisi estää, mutta koska kivut olivat niin kovia, tahtoivat he varmistaa ettei kyse ollut mistään ”vakavammasta”.
Tapasin huolestuneen poikaystäväni sairaalassa ja pääsin melkein heti lääkärin tutkittavaksi. Mitään varsinaista syytä krampeille hän ei löytänyt, mutta sanoi kivun juontavan juurensa todennäköisemmin virtsarakon kuin kohdun alueelta. Jaahas. Oli perjantai, olin ollut masennuksen kourissa ja eristyksissä parisen viikkoa ja viimeinkin jaksanut sopia Susan kanssa treffit Nørrebrohon. Vaikka olin kivun ja pelon runnoma, sisuunnuin tilanteeseen ihan hirveästi. F*ck this sh*t, en jaksa mennä taas yhdeksi perjantai-illaksi himaan pelkäämään. Poikaystävä oli aika levoton kun päätin lähteä fuusioravintolaan syömään ja drinkeille kramppieni kanssa, mutta hei – kaikki oli mulle koko päivän toistellut, että jos keskenmeno on tapahtuakseen, ei sitä voi estää. Sinä iltana en jaksanut venailla sitä sohvalla.
Mulle on kaikesta huolimatta jäänyt tuosta illasta Susan kanssa jotenkin tosi kivat muistot. Oli hetken verran aivan ihanaa larpata entistä, tavallista elämää. Tuli vielä vahvemmin sellainen olo, että kävi miten kävi, mä selviän kyllä. Kun kolistelin yhdentoista maissa himaan, olin niin iloinen ja energinen, että poikaystävän piti varmistaa että olinhan muistanut juoda ihan vaan mocktaileja :D (Joo, joo, olin, olin, tietysti.)
Nukkumaan mennessä pelotti tietenkin vähän, että millaiseen tilanteeseen mä lauantaina herään. Jatkuvatko kivut, paheneeko ne, käykö jotain muuta dramaattista. Mutta ihan yhtä äkkiä kuin kivut olivat alkaneetkin, ne katosivat eivätkä koskaan palanneet. Niiden syy jäänee siis ikuiseksi mysteeriksi.
Raskausoireissa tapahtui kaikkea jänskää viikoilla 11 ja 12:
- Kaamea väsymys a.k.a. lyijyviitta tulee ja menee. Välillä on parempia päiviä, välillä oon täysin poissa pelistä uupumuksen vuoksi.
- Edellisessä raskausviikkopostauksessa mainitsemani röyhtäily sen kun vaan jatkuu. Jessss!
- Alan suunnattomasti himoita mandariineja. Tilanne eskaloituu siihen pisteeseen, että peukaloideni iho ärsyyntyy verestäväksi manskujen jatkuvasta kuorimisesta ja poikkis joutuu kuorimishommiin. (Oisin voinut tietty myös kehittää uuden, peukaloa vähemmän ärsyttävän taktiikan, mutta tässä kohtaa tuntui kohtuulliselta heittää peliin se kuuluisa raskauskortti.)
- Oon myös kirjoittanut muistiinpanoihini, että voisin syödä joka päivä Big Macin.
- Näillä viikoilla vatsa alkaa välillä vähän pallottaa. Mahdun vielä ongelmitta korkeavyötäröisiin pillifarkkuihini ja suurimman osan ajasta vatsa on täysin litteä, mutta joskus, kun oikein tarkasti katselee, saattaa huomata sen olevan tavallista turpeampi.
- Viimeisimpänä mun koko raskausajan lempioire <3 Jostain käsittämättömästä, alitajuisesta syystä näen näiden kahden viikon ajan lähes joka yö unta edesmenneestä pikku koirastani, Liosta. Ne on yleensä tosi kivoja unia, joissa Lio on terve ja iloinen ja me seikkaillaan yhdessä mitä erikoisemmissa paikoissa. Paijaan hauvelini oranssia, kiharaa turkkia ja kun herään aamuisin, sydämessä on lämmin tunne. En muuten usko tuonpuoleiseen tai henkimaailman juttuihin, mutta tässä yksittäisessä tapauksessa oon päättänyt unien tarkoittavan sitä, että mun karvainen suojelusenkelini astui hetkeksi takaisin kuvaan kun tarvitsin lohtua enemmän kuin koskaan ennen. (Oon niin superraskaana, että tätä kirjoittaessani silmät vuotaa ja tekee mieli huutoitkeä. Liooooo!)
Tässäpä tärkeimmät näiltä kahdelta viikolta. Sarjan seuraavassa osassa päästäänkin tositoimiin, nimittäin vuorossa on nt-ultra ja sitä seurannut ultimaattinen jännitysnäytelmä.
Lue postaussarjan muut osat täällä.
—