4 kk vauva valvottaa öisin ja on päivisin parasta ikinä
Vauva täytti viikko sitten huimat neljä kuukautta, enkä meinaa uskoa sitä! Hän on yli tuplannut elopainonsa ja kasvanut pituutta 11 cm sitten syntymänsä. Se pieni hento huitula joka tuotiin sairaalasta himaan on jo kunnon möhkäle. Miten aika voi kulua näin nopeasti? Miten hän voi kasvaa näin kovaa vauhtia?
Paljon on tapahtunut sitten kolmen kuun postauksen.
Vaivihkaa ilmaantuneista uniongelmista kerroin täällä juurta jaksaen, joten niistä ei tarvitse tänään sen enempää jauhaa. Pähkinänkuoressa, vauva heräilee nykyään öisin tiheään tahtiin ja aiheuttaa mulle harmaita hiuksia. Onneksi huonot unet eivät ole ihan jokaöinen taistelu, eli aina välillä bebe suo yön tai pari hyvää unta ja jaksan taas porskuttaa. Muttei varmaan tarvitse erikseen mainita, että tästä vaiheesta en ole superinnoissani ja toivon, että tyyppi toipuu hulinoistaan mahdollisimman pian. Pliis!
Toinen niin kutsuttu haaste on se, että vauva kieltäytyy edes harkitsemasta kääntymistä! Meillä kävi neuvolantäti neljän kuun kotikäynnillä ja hänen mukaansa tässä vaiheessa tyypin voisi jo olettaa kääntyvän vähintään selältä vatsalleen tai toisinpäin, mutta ehei. Ei meidän mukula. Hän haluaa vaan maata selällään. Yritin selittää tädille, että vauva on syntymästään asti vihannut vatsallaan hengailua yli kaiken, eikä esimerkiksi ikinä ole suostunut viettämään sekuntiakaan vanhempiensa rinnalla hyggeillen. Hän saattaa olla vauva, muttei sentään tyhmä – miksi ihmeessä hän pyrkisi aktiivisesti kääntymään vatsalleen kun ei tykkää niin olla? Hiljalleen hän on kuitenkin alkanut kääntyilemään selältä kyljelleen (joskin usein teatraalisen protestoinnin saattelemana), eli ehkä tää vielä tästä.
Kääntymisen sijaan bebe on pistänyt paukkunsa istumisen ja seisomisen opetteluun. Hän keksi parin kuun ikäisenä, että voi istua tuettuna ja there’s been no going back. Vauvaa ei sen koommin oo sylissä makoilu kiinnostellut ja hän pyrkii aina pystyasentoon, tahtoo nähdä mitä tapahtuu ja olla osana actionia. Homma eteni uusiin ulottuvuuksiin muutama viikko sitten, kun hän ykskaks kekkasi että hei seistäkin voi. Nyt hän nousee jo ketterästi käsistä tuettuna makuuasennosta seisomaan, ja seisoo itse – joskin horjuen – vain yhdestä kädestä kiinni pitäen. Siinä missä hänen kääntyilygeiminsä laahaa jäljessä, on hän tässä suhteessa neuvolantädin mukaan pari kuukautta ikäisiään edellä. Vauva näyttää siis vaan priorisoineen itseään kiinnostavien taitojen opiskelun tylsempien sijaan, joten en jaksa olla hänen kehityksestä huolissaan.
Sellainenkin jänskä juttu tapahtui, että aloitettiin kiinteiden ruokien maistelu. Olin kelaillut mahdollisesti täysimettäväni noin viiteen kuuhun saakka, mutta ajatus siitä että tiheät yöheräilyt saattavat ainakin osittain johtua ravinnon tarpeesta, sai meidät kaivamaan soseet esiin about sillä kellonlyömällä kun vauva täytti 4 kk ja se oli sallittua :D Ruokailu sujuu vaihtelevasti, toisinaan hän vetelee innoissaan muutamankin pienen lusikallisen ja välillä vaan katsoo meitä silleen että mitä te hullut luulette työntävänne mun suuhun ei tämä ole tissi.
Oon aiemminkin aina välillä ollut näkevinäni vilauksia vauvan persoonasta, juttuja mitkä menee hänen ikioman luonteensa piikkiin eikä johdu vain siitä että hän on vauva. Mutta tässä neljän kuun hujakoilla tuntuu siltä, että beben persoona tosiaan rönsyilee esiin – ja se jos mikä on parasta koko universumissa. Hän on tutussa ympäristössä, tuttujen ihmisten parissa äänekäs, vilkas ja huomion keskipiste, vaatii viihdykettä koko ajan. Vieraiden ihmisten parissa hän muuttuu hiljaiseksi, tarkkailee tilannetta herkeämättä nappisilmillään. Hän on aurinkoinen, ja nauraa mitä omituisemmille jutuille. Hän vilauttelee päivittäin kärsimätöntä ja temperamenttista puoltaan, on draamantajuinen. Tuossa eräänä päivänä vauvan isä totesi tyypin luonteen olevan päivä päivältä enemmän äitinsä kaltainen, ja samaa mieltä olen minäkin. Meillä on tosi paljon yhteistä, toisaalta vauveli on aivan oma lukunsa. Maailman ihanin ja valloittavin vauva hän on, se on selvä.
Kaiken kaikkiaan vauva on muuttunut monella tapaa paljon tasapainoisemmaksi tässä kuluneiden viikkojen aikana. Vielä Stadin reissumme aikaan heinäkuussa hän oli esimerkiksi aina iltaisin kärttyisä ja meidän oli paras vaan pystellä pois ihmisten ilmoilta about klo 17 jälkeen, mutta nyt iltakiukkuja ei oo näkynyt pitkään aikaan. Tarkemmin ajateltuna vauva ei juurikaan itke, paitsi yöheräilyjensä aikana (niin ja kunhan hän saa olla pystyasennossa, keskipisteenä ja alati viihdytettynä). Voidaan tätä nykyä helposti käydä vaikka kahden kesken ravintolalounaalla, shoppailemassa, ajella bussilla ja niin edespäin – stressaavia kiukkukohtauksia ei oo näkynyt. Hänestä on kehkeytynyt suhteellisen helppo ja perustyytyväinen vauva, kenen kanssa on mahdottoman mukava hengailla missä vaan.
Siinä missä yöhulinat tuntuukin välillä tosi raskailta, korvaa bebe aiheuttamansa mielipahan miljoonakertaisesti ilolla päivän aikana. On niiiiin siistiä seurata hänen kehitystään ja sitä kun hänen hurmaava luonteensa hiljalleen paljastuu. Vaikka takana ois kuinka paskasti nukuttu yö, niin ei oo vaan mitään parempaa kuin avata silmät kuuden korvilla aamuisin ja kohdata tapittavat silmät ja mitä onnellisin hymy. Halaillaan vähän aikaa ja tuntuu niin onnekkaalta, että saan taas viettää koko päivän hänen kanssaan <3
—