Elämää, kasvikarmaa, aksentteja ja muita ajatuksia
Tällä viikolla oon käynyt yhden keskustelun siitä, miten on tavallaan kiva kun on kökkö sää, mutta silti valoisaa. Koska silloin on pirteä olo, töidenkin jälkeen jaksaa, mutta saa hengailla hyvällä omalla tunnolla himassa. Pohdittiin, että ehkä me vähän tuhlataan elämäämme kotona fiilistelyyn – mutta voiko mikään sellainen olla elämän tuhlausta, josta niin paljon nauttii?
Kun loma loppui, loppui myös ne lukuisat joutilaat tunnit. Nyt niitä on vaan jokunen siellä täällä ripoteltuna. Kyllä ihminen saa itsensä äkkiä kiireiseksi blogia pitämällä, yhdellä migreenillä ja parilla iltamenolla. Joten sinne se melkein jo jäi, lomalla löydetty lukemisflow. Oon lähes joka päivä ottanut kirjan käteeni ja kahlannut joitakin sivuja, mutten enää pääse kiinni siihen maailmaan, jossa reilu viikko sitten lilluin. Kun kulutin yhden kokonaisen viikonlopun tuossa sohvan nurkassa, oih, se tuntuu ihan järjettömän kaukaiselta nyt.
Ruokailuhuoneen ikkunalaudalla elelevän kasvin mullasta on kasvamassa samanaikaisesti kuusi uutta paksua oksaa, kelatkaa, kuusi. Niitä mä täällä ihmettelen, himassa elämää tuhlatessani, liian täpinöissä keskittyäkseni 744-sivuiseen kirjaan. Olin viime syksynä niin polleana jo siitä yhdestä uudesta, josta lopulta kasvoi korkeampi kuin mikään niistä aiemmista oksista. Ehkä siinä ikkunalaudassa on jotain taikaa, sellaista hyvää kasvikarmaa, mä mietin ja siirsin chilipuskan raakileen siihen vierelle. Muutaman kerran päivässä käyn kurkkaamassa, joko ne oksat on kunnolla puhjenneet tai neljäs pikkuinen chilipalko putkahtanut pusikkoon. Ei ole kärsimättömän puuhaa kasvien kasvatus, ei.
Ja sitten eräänä alkuiltana löydän itseni suunnittelemasta talvilomaa, ihan vähäsen vaan, alustavasti. Vaikka toinen osio kesälomastakin on vielä pitämättä. Suljen selaimen ja yritän ajatella jotain muuta, mutta turkoosi vesi, valkoinen hiekka ja suloiset sanat all inclusive on jo painunut verkkokalvolle. Katson harmaata taivasta ikkunasta ja yritän muistaa elää nyt edes jonkin aikaa ihan tässä hetkessä. Ja muistaa myös sen samperin säästökuurin. Kyllähän te tiedätte miten siinä käy kun kerran vähän matkoja selailee: mainokset seuraa mua nyt netissä joka paikkaan, unelmieni resortti huhuilee.
Ehkä kuitenkin päällimäisenä näiden päivien ajatuksissa on se, kuinka tällä hetkellä on vähän sekalainen olo, hidas ja levoton. On keskikesä, mutta tuntuu syksyltä. Ei oo mitään kiirettä, mutten taaskaan ehdi rauhoittua. Oon menossa parin viikon päästä Stadiin, mutta sitä ei oikein voi laskea tavalliseksi Stadin reissuksi. Oon ärhäkkä ja seuraavalla hetkellä superiloinen. Syön kuivattuja banaanilastuja, vaikken juurikaan tykkää niistä. Oon vähän melankolinen ja monessa tilanteessa jotenkin korostuneen suomalainen. Jostain aivan käsittämättömästä syystä oon yhtäkkiä alkanut peittelemään suomalaista aksenttiani teennäisellä brittiaksentilla ja kuulostan naurettavalta (se alkoi siitä yhdestä epäonnen kommentista, kun joku tuntematon ääliö sanoi että mulla on basic Finnish accent) (johon mun alitajunta sit ilmeisesti vaan että let me just grab a glass of wooo-aaa, mate).
Mikä lie kesäblues taas.
LUE MYÖS NÄMÄ:
Ihania juttuja ja epämääräisiä röykkiöitä
Tuoksumuisto, aikamatka ja viime maaliskuu
—
Lately I’ve mainly been hanging out at home, taking care of my plants and dreaming about vacations – again.
—
FOLLOW: Facebook – Bloglovin’ – Snapchat & Instagram @marjapilami