Kauniit kulissit ei paina juuri mitään

En tiedä oisko pitänyt itkeä vai nauraa, kun toissayönä heräsin ihan jär-kyt-tä-viin vatsakipuihin, jotka lopulta sitten jatkuivat lähes vuorokauden ja jossain vaiheessa saivat kuumeen kaverikseen. Eli ei ollut meikäläisen osalta huono mäihä ja vastoinkäymiset ihan vielä ohi sittenkään. Jep, itku siinä oli naurua lähempänä. Kyseisenä yönä seisoin olohuoneen ikkunassa ukkosta katsellen, kivuissani ja vähän peloissani ja mietin, mitenköhän paljon tätä vielä. Eilinen meni lääkärivisiittiä lukuunottamatta kokonaan sängyssä, suureksi osaksi tajuttomana, tänään menee jo vähän paremmin.

Tsiisus, elokuu 2017. Ei jatkoon.

 

 

Oon jotenkin ihan uupunut koko tästä alkusyksystä ja kaikista näistä probleemista. Just kun vähän pääsee voiton puolelle niin sitten makaakin pillittämässä nørrebrolaisen lääkärin vastaanotolla melko varmana siitä, että seuraava askel on sairaala ja sitten kenties kuolo. Mutta ehkä syyskuu, mä uskon että syyskuu, siitä tulee paljon parempi.

Tänään istun kauniissa olohuoneessani, unelmieni asunnossa, unelmieni kaupungissa. Viimeinen kuukausi on opettanut jotain niin tärkeää elämästä ja prioriteeteista, siitä mikä oikeasti merkkaa. Kauniit kulissit ja hienot kohokohdat on kivoja hommia muttei oikeastaan paina juuri mitään. Mikä toisaalta painaa ihan älyttömästi:

– Oma ja läheisten terveys. Koska eräänä päivänä, aivan yhtäkkiä ilman ennakkovaroituksia, asiat voi lopullisesti muuttua. Joskus kyseessä on väärä hälytys, joku kerta enää ei.

– Sohvapöydällä makaava tyhjä jogurttikuppi. Tarkemmin sanottuna rakas henkilö, joka tuo kaupasta vähän kaikkea epämääräistä kun toinen on kipeä eikä oo varma mitä se pystyy syödä.

– Leppoisa arki. Voi miten sitä oonkaan kaivannut näiden vastoinkäymisten keskellä, viikkojen jolloin koko ajan painaa joku huoli.

– Koti. Ei se, että se näyttää siltä mitä joskus haaveissasi oot kelaillut vaan se, että se tuntuu turvapaikalta. Ja tää koti tuntuu. Myrskyn keskellä täällä on hyvä olla ja tänne saapuminen parhaita tunteita, aina. Luojan kiitos.

 

 

Älkää ihmetelkö, jos blogissa on hieman tavanomaista hiljaisempaa lähiaikoina. Se johtuu kaikesta ylläolevasta. Toisaalta toivon, että oon huomenna jo terveiden kirjoissa ja voin viettää viikonlopun keskittyen pelkästään näihin: brunssit, kirppistely ja kirjoitus.

Pusuja sinne! <3

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Oman tyylin, äänen ja paikan löytämisestä

Onnelliseksi tehnyt loppukesän ilta huvimajassa

Tapahtumaketjun alkupää eli miten päädyin tähän

—

I’m home, sick and a little sad. August wasn’t the nicest month of all but luckily it’s September now.

—

FOLLOW: Facebook – Bloglovin’ – Snapchat & Instagram @marjapilami