Ja yhtäkkiä olikin jo kevät

Ja yhtäkkiä olikin jo kevät

Mulla on niin paljon analysoitavaa ja pähkäiltävää kaikesta, monta juttua odottaa päässä kirjoittamistaan, mutta niin vähän ylimääräistä aikaa. Oon ollut viime viikon maanantaista asti töissä ilman yhtäkään vapaapäivää. Tilanne päällä, niin sanotusti. Sunnuntaina toimistolle raahautuessa se ärsytti jonkin verran, mutta tänään en ois malttanut millään lähteä vielä kahdeksan tunnin jälkeen himaan (lähdin silti). Aikataulu on […]

Cocktaileja, kiireitä ja cooleja ihmisiä

Cocktaileja, kiireitä ja cooleja ihmisiä

Hupsista keikkaa, niin sitä vaan viikko vierähti, enkä ehtinyt edes vilkaista blogia. Ois pitänyt arvata, että uuden työn aloitus vie oletettua enemmän aivokapasiteettia, aikaa ja energiaa. Täällä kuitenkin ollaan. Kuluneeseen viikkoon on mahtunut hirmuisesti kaikkea sekalaista. Kuten vaikkapa: – Kaksi päivää kestänyt epämääräinen korvatulehdus. Joka tietty ajoitti itsensä ekalle ja tokalle päivälle uudessa duunissa. Olin […]

Pikkuhuoneen paluu + blogimatto

Pikkuhuoneen paluu + blogimatto

Kauan sitten aloitettu ja kuopattu pikkuhuoneen sisustusprojekti on kaivettu naftaliinista. Jotenkin sisuunnuin lomalta palatessani. Ärsytti, että meillä on sotkuhuone. Miksi ihmeessä ollaan ostettu kahden makkarin asunto, jos toinen huoneista toimii pelkästään varastona? Ei käy. Oon raivannut suurimmat sotkut huoneesta vintille ja saanut sinne ängettyä maton. Blogimaton jos tarkkoja ollaan. Maton, joka kaikilla itseään kunnioittavilla bloggareilla […]

Thaimaa tähän saakka: Gekkoja, kissoja ja turn down service

Thaimaa tähän saakka: Gekkoja, kissoja ja turn down service

Terkkuja Thaimaasta, Koh Changin saarelta tarkalleen ottaen. Täällä elo sujuu laiskanpulskeasti ja aletaan vähitellen päästä täydellisen rentoutumisen makuun. Meidän hotelli on ihan huippuihana – niin ihana ettei täältä oikein raaskisi lähteä minnekään. Ollaankin tähän saakka kulutettu päivätunnit lähinnä hotellimme altailla polskien ja meressä pulahdellen. Päivittelen muuten lomalaiseen tapaani Instagramia aktiivisesti, käyhän siis katsastamassa @marjapilami.   […]