Erakoidu vähän ja sitten jatka
Kuten hetkinen sitten kerroin, otin tuossa vähän takapakkia stressinhallinnan ja yleisen fiiliksen kanssa. Ei siihen ollut mitään sen kummempaa syytä – jotenkin vaan olin onnistunut lietsomaan itseni ahdistukseen ja outoon oloon ja siinä sitä sitten oltiin. Taas, vaihteeksi. Oon alkanut tässä viimeisen puolen vuoden aikana melko kärsivälliseksi tyypiksi itseäni kohtaan ja tehnyt kiinnostuneena havaintoja. Mulla vaikuttaisi olevan kaksi vaihtoehtoista perusreaktiota vähän kaikkeen: innolla mukaan heittäytyminen tai palluraksi nurkkaan käpertyminen. Niin ja ehkä vielä se kolmas: whatevö.
Viimeiset pari viikkoa oon ollut pallurana nurkassa, ja se on ihan okei. Oon ollut se tyyppi, joka feidaa kaikki feidattavissa olevat suunnitelmat, ei tartu tilaisuuksiin yolottaa (todistinko juuri lopullisesti olevani kolmenkympin pimeällä puolella käyttäessäni pokkana sanaa yolottaa), välttelee kaikkea ylimääräistä. Se typpi, joka vaatii siirtymistä Nørrebron ihmisiä kuhisevasta puistosta sinne autioon minipuistoon missä se aina kesäisin hengailee – ja sitten ajautuu ahdinkoon, kun sen puun alla jossa se aina kesäisin makoilee, istuukin joku random perhe. Ei siellä viime kesänä ollut ruuhkaa, kun aina vaan tuuli.
Niin ovat askeleeni käyneet viltti ja dekkari repussa sinne samaan puistoon, sen saman puun alle, lähes joka päivä. Onneks se oli varattu vain sen yhden kerran. Suoraan töistä, suoraan kirppisruuhkasta, silloin kun viileämmän illan voi jo melkein aistia, silloin kun koko vapaa iltapäivä on vielä edessä, kesäkatuja pitkin vähän epämukavissa kengissä, aina kauheella kiirellä päästä vaan olemaan, lukemaan ja kuuntelemaan lintuja. Välillä oon havahtunut sellaiseen outoon yksinäisyyteen ja ihmetellyt, että mitä mä oikeen tässä touhuan ja miksi tieten tahtoen erakoitan itseäni keskellä kauneinta kesää, mutta sitten taas muistanut että just tätä mä just nyt tahdon. Pysähdy, hengitä ja jatka eteenpäin kun oot siihen valmis.
Hiljalleen oon taas alkanut olemaan valmis. Huomaan sen aina siitä, kun sekalainen luovuus alkaa heräillä tai löydän itseni selaamasta uusia suihkusettejä Ikean nettisivuilta. Perjantai-iltojen kohdalle kalenteriin alkaa tupsahtamaan viiniemojeja, käyn salilla, hakeudun ihmisten pariin. Ambivertti on toipunut sosiaalisesta uupumuksestaan ja on jälleen valmis haalimaan ympärilleen kaikkea.
Kappas, ei se ollutkaan mitään kovin vakavaa. Ihan vaan mun tavallista elämää. Jotta en ajautuisi nurkkapalluratilaan heti uudestaan, yritän tulla vähän paremmaksi voimavarojeni säästelyssä ja hengittelyssä. Niin, joskus voisi muistaa hengittää tasaisesti pitkin matkaa eikä havahtua hommaan vasta siinä vaiheessa kun saa paperipussi naamalla haukkoa happea. Koitan korvata jokusen somessa vietetyn, ärsykkeestä toiseen pomppivan tunnin kirjaan uppoutumalla tai muulla hiljaisuudella.
Ja kesät, ne on tehty just siihen, ah. Mulle tulee ainakin sellainen ihanan pehmoinen luku- ja hitailufiilis heti kun lämpömittari kapuaa viitentoista. Ei kun rosé, silloin tuleekin se roséfiilis… Mutta lukeminen sitten perässä 18 asteen kohdalla.
—
Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta
