Kakkmaddafakka – rakkautemme soundtrack <3

Toukokuu 2013, Helsinki. On lämmin alkukesän lauantai. Mahassa on perhosia, sellainen olo että jokin on ratkaisevalla tavalla erilaista kuin aiemmilla kerroilla (niiden lukuisten savuaviksi raunioiksi päätyneiden viritelmien aikana, joiden kohtalon näin jälkiviisaana aistin jo heti alusta alkaen). Oon tavannut pitkän, komean, Stadissa asuvan tanskalaisen jäbän baarissa viikkoa aiemmin, jolloin puhuttiin niitä näitä ja sivuttiin muun muassa sitä, että sen mielestä ois kiva saada Helsingistä paikallisia kavereita. Paikallisia kavereita, got it, mä oon frendinä viihdyttävä ja tiedän mestoja. Alan mielelläni sun paikalliseksi kaveriksi.

Kyseiset kaverukset tapasivat ekaa kertaa päivänvalossa helatorstaina, kävivät kahvilla Kappelin terassilla, kävelivät Töölönlahden ohi Lintsille ja maailmanpyörässä paljastivat molemmat pelkäävänsä korkeita paikkoja. Halasivat erotessaan ja myöhemmin jäbä ehdotti, josko hengailtaisiin pian taas. Lauantaina pyörittiin ympäriinsä tuntikausia, oltiin käyty Suomenlinnassa, drinkeillä, ties missä, ja lopulta päädytty hakemaan pizzat ja siideriä ja hengattiin Simonkadulla jäbän asunnolla, jossa oli korkeat huoneet ja vihreä kakluuni.

Kuunneltiin ihan hirveästi musaa ja oltiin molemmat vähän hiprakassa. Poltettiin kumpikin vielä silloin ja käytiin välillä jäbän ikkunassa röökillä, roikuttiin Simonkadun yllä ja puhallettiin savua iltaan. En ollut vieläkään varma siitä, onko nää nyt niitä aiemmin puhuttuja kaverihommia vai voisko tässä olla jotain muutakin. Itsehän lähettelin frendille salaa tekstareita: Aina kun me käydään röökillä sen jalka painuu mun jalkaa vasten, mä kuolen. Se on niin upee, oon ihan ihastunut. En kestä kun en tiiä mitä tää on!!!

Norjalaisen Kakkmaddafakkan biisit oli meidän suurimmassa suosiossa tuona iltana, tanssittiin dorkasti ja oli niin hauskaa. Katoin jäbän rytmin mukana nyökkäilevää päätä ja sydän pakahtui. Touching-biisi tulee aina muistuttamaan mua tuosta illasta, niistä perhosista ja siitä kun olin hullun ihastunut, mutten ollut ihan varma haluaako se peijooni oikeesti olla vaan frendejä.

Myöhemmin samana kesänä, kun Simonkadun kämppä oli jo tullut erittäin tutuksi (ja olin jo ihan varma, että se peijooni haluaa olla muutakin kuin frendejä) mä muistan haaveilleeni:

Jonakin päivänä, jos tää juttu kestää, ois niin yliromanttista lentää jonnekin Kakkmaddafakkan keikalle. Näin sieluni silmin meidät bailaamassa hämyisessä konserttipaikassa niin kuin silloin meidän toisilla, 18-tuntisiksi venähtäneillä treffeillä.

 

0B0AA9DB-F230-4A3A-B2C8-5AA2D7A81A9A.JPG

 

Lokakuu 2017, Kööpenhamina.  Seison hämyisessä konserttipaikassa ja puristan valkkaria sisältävää muovimukia kädessäni. Mua halailee tanskalainen jäbä, jonka kanssa ennen asuin Simonkadulla kämpässä, jossa oli korkeat huoneet ja vihreä kakluuni, ja nykyään meillä on oma yhteinen koti täällä. Kun Kakkmaddafakka temppuilee tiensä lavalle ja alottaa keikan biisillä Touching, tulee melkein epätodellinen olo. Kulautan valkkarit äkkiä alas, jotta pääsen mukista eroon ja sitten me tanssitaan just siihen tyyliin kuin kahden päälle kolmekymppisen uraihmisen lauantai-iltana Kakkmaddafakka-nimisen bändin keikalla Vesterbrossa sopii: kovaa.

Kyllä se niin vaan on, että suuret rakkausunelmat voi toteutua. Ja kyllä sen vaan jotenkin tuntee mahanpohjassaan, kun juttu on jotain paljon paljon perusviritelmää enemmän (vaikka yrittäiskin olla ihan vaan kavereita).

Ja jos Kakkmaddafakka on uusi tuttavuus, niin suosittelen aloittamaan niiden legendaarisesta Hest-albumista vuodelta 2011, joka pursuilee superhyviä riehumistanssibiisejä (Touching, Restless ja Your Girl muutaman suosikin mainitakseni).

Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta <3

Kommentit (2)
  1. Tuttu bändi, mahtavia biisejä! Ja ihana tarina! Tulispa ne Suomeenkin

    1. Superduper keikka, suosittelen! 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *