Kateus vaihtui lentolippuihin

Ensin tuli kateus. Sitten suuttumus. Sitten ihmetys omaa reaktiota kohtaan. Sitten päätös toimia. Taidettiin elää marras-joulukuun vaihteen synkkää viikkoa, just sitä aikaa vuodesta, jolloin kaikki pimeä, kostea ja kylmä on vasta edessä. Stadin frendi oli silloin työmatkalla Köpiksessä ja istuttiin iltaa meidän ruokailuhuoneessa, syötiin tapaksia ja juotiin viiniä, räpätettiin taukoamatta muutama tunti.

Frendi kertoi matkasuunnitelmistaan – Vietnamia vuodenvaihteessa, Etelä-Afrikkaan kevättalvella. Eikä mulla ollut mitään. Tai siis onhan mulla paljonkin kaikkea, mutta just sillä hetkellä tuntui, että ei niin yhtikäs mitään.

Mä oon yleisesti ottaen melkoisen kadehtivaa sorttia; en sellainen mulkkukadehtija, joka haluaa riistää asioita muilta itselleen, vaan sellainen joka inspiroituu muiden onnistumisista ja hienoista jutuista, tahtoo samaa itselleen. Usein kadehtimani asiat tuppaavat olemaan ihan naurettavia, eikä lainkaan toteuttamiskelpoisia. Jos vaikkapa vierailen omakotitalossa, kadehdin ikiomaa taloa ja pihaa, jos pienessä kaksiossa, kadehdin söpön kodikasta tunnelmaa. Kadehdin itseäni pidemmän naisen gasellimaista olemusta ja lyhyemmän siroutta. Joskus oon myös kadehtinut sängyssä makaavaa flunssapotilasta, koska itsestä olisi ollut kiva laiskotella Netflixin parissa muutama päivä.

Osaan siis suhtautua kateuden tunteeseen sen vaatimalla ei-vakavuudella.

 

IMG_8030.JPG

 

Paitsi silloin, kun tilanne vaatii muuta. Tuona alkutalven tapasiltana ymmärsin, että matkajuttu jäytää mua syvemmältä kuin toisen frendin Marokosta tuotu pilkkahintainen kilim-matto. Talvilomattomuus harmitti ja ahdisti. Tilanne olisi myös helpompi korjata, kuin vaikkapa sellaisen vempaleen rakentaminen, jolla voin säätää pituuttani ja sirouttani ystäväni olemuksen mukaan.

”Tää tulee ehkä vähän puskista, mutta lähetäänkö talvilomalle? Periaatteessa mikä vaan paikka käy, kunhan siellä on varmasti lämmin”,  kirjoitin parhaalle kaverilleni seuraavana aamuna. Palaveerattiin hetki siitä, onko ihan idioottimaista lähteä kaukomatkalle jos toinen on just maksanut uuden asuntonsa kalliin remontin ja toinen saattaa olla muutaman kuukauden päästä työtön. Tultiin tulokseen, että yolo & Thaimaa it is.

Tarinan opetus:

Elämä on liian lyhyt sellaisten juttujen kadehtimiseen, jotka voit suht inhimillisin keinoin, kohtuullisella vaivalla ja seurauksilla toteuttaa itse. Jos et silti toteuta, niin sitten ei kannata kauheasti mankua.

Enää muutama päivä kesään <3

 

IMG_8029.JPG

 

Life is too short to be envious of things you can quite easily achive yourself. If you choose not to pursue those things, I suggest you shut up.

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN’

Kommentit (9)
  1. Mahtavaa! Mä aina lässytän kunnon keittiöpsykologina siitä, miten kateuden voi kääntää insoiraatioksi ja voimavaraksi. Oot näemmä samoilla linjoilla 😉 Minne päin Thaikkulaa suuntaatte? Terkkuja Borneolta!

    1. Toinen kovan luokan keittiöpsykologi ilmoittautuu! 😀 Samoilla linjoilla tosiaan ollaan. 

      Lomaillaan muutama päivä Bangkokissa & sitten suunnataan Koh Changille saareilemaan. Ihanaa reissun jatkoa sinne! :*

      1. Tai mitä mä oikeen selitän – eka saarella ja sit BKK. Selvästi loman tarpeessa 😀 

  2. Juuri noin, elä omaa elämää äläkä kadehdi muita. Jos kadehdit, niin tee asialle / elämällesi jotain 🙂 Loistavaa reissua sinulle, nauti thai-ruoasta!

    1. Hyvin kiteytetty! Ja voi kiitos, minä nautin <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *