Kauniita brunsseja ja sellaista hyvää kuolemanpelkoa

 

Oon vaahdonnut blogissa viime aikoina siitä, että pitäisi muistaa arvostaa enemmän kaikkea ja ihan tosissaan pyrkiä olemaan onnellinen hetkessä. Taisin jossain vaiheessa kirjoittaa jotakin sen suuntaista, että lieneekö viiveellä iskevää kolmenkympin kriisiä, kun tässä on hiljalleen alkanut havahtua siihen tosiasiaan ettei eläkään forever and ever. Sillä on oikeesti väliä, miten päivänsä käyttää. Joskus mua suorastaan ahdistaa ajatus siitä, että kuolo hönkäilee niskaan ja saattaa hotkaista mut hetkenä minä hyvänsä – just kun mulla alkaa olla pakka niin sanotusti kasassa – ja sitten toisaalta mä iloitsen siitä, että elämän ja terveyden rajallisuuden tiedostaminen auttaa mua elämään, siis ihan oikeesti elämään eikä vaan olemaan.

Vähän kuin se pirun onnellinen kevät 2015 Helsingissä, kun etsin töitä Tanskasta ja tiesin muuttavani maasta mutten ollut vielä varma milloin.

Kuolema ja expatiksi ryhtyminen, same same. Hyviä motivaattoreita kumpainenkin alkaa nauttimaan siitä mitä elämän brunssipöydässä on juuri sinä päivänä tarjolla (mikä sulava aasinsilta näihin postauksen kuviin – voilá).

 

 

Yksi juttu minkä oon pyrkinyt karsimaan elämästäni ja rutiineistani kokonaan on hötkyily ja jatkuvan kiireen illuusio. Siksipä en sano, että tällaisen hetkessä elämisen taidon pitäisi luonnistua heti paikalla, edes tässä kvartaalissa (hän ylevästi lausuu kun tätä kvartaalia on jäljellä yksi päivä). Ei mulla oikeesti oo mikään kiirus senkään suhteen, tai siis ei kiireen tuntu ainakaan auta sitä asiaa. Hiljalleen yritän opettaa pääkopalleni uusia ajatusmalleja ja uutta tapaa elää arkea nousuineen, laskuineen ja tasankoineen.

Se tarkoittaa kivoja harrastuksia, enemmän lukemista, enemmän kirjoittamista, kodin tuunaamista sellaiseksi että täällä on zen olla, aikaa ystävien ja F:n kanssa. Itsetutkiskelua tositarkoituksella. Oon yrittänyt tehdä duuniakin ihan eri tyylillä kuin ennen, keskittyen yhteen asiaan kerrallaan ja jättäen aikatauluun realistisen määrän ilmaa niitä aina mystisesti ilmestyviä paniikkitehtäviä varten.

Ja hitaita, kauniita viikonloppubrunsseja. En tartte mitään hifistelyä, mutta suodatinkahvia pikakahvin sijaan ja ehkä mansikoita. Yolo. 

—

Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta