Kauniita brunsseja ja sellaista hyvää kuolemanpelkoa

1EC18685-F823-4BC7-AC9E-330736C41E85.JPG

 

Oon vaahdonnut blogissa viime aikoina siitä, että pitäisi muistaa arvostaa enemmän kaikkea ja ihan tosissaan pyrkiä olemaan onnellinen hetkessä. Taisin jossain vaiheessa kirjoittaa jotakin sen suuntaista, että lieneekö viiveellä iskevää kolmenkympin kriisiä, kun tässä on hiljalleen alkanut havahtua siihen tosiasiaan ettei eläkään forever and ever. Sillä on oikeesti väliä, miten päivänsä käyttää. Joskus mua suorastaan ahdistaa ajatus siitä, että kuolo hönkäilee niskaan ja saattaa hotkaista mut hetkenä minä hyvänsä – just kun mulla alkaa olla pakka niin sanotusti kasassa – ja sitten toisaalta mä iloitsen siitä, että elämän ja terveyden rajallisuuden tiedostaminen auttaa mua elämään, siis ihan oikeesti elämään eikä vaan olemaan.

Vähän kuin se pirun onnellinen kevät 2015 Helsingissä, kun etsin töitä Tanskasta ja tiesin muuttavani maasta mutten ollut vielä varma milloin.

Kuolema ja expatiksi ryhtyminen, same same. Hyviä motivaattoreita kumpainenkin alkaa nauttimaan siitä mitä elämän brunssipöydässä on juuri sinä päivänä tarjolla (mikä sulava aasinsilta näihin postauksen kuviin – voilá).

 

7642C4B8-4C50-4AB8-A6C7-EB5B0AFB4547.JPG

E1AADDC5-00B1-41F8-8EE8-55184DEF94D6.JPG

 

Yksi juttu minkä oon pyrkinyt karsimaan elämästäni ja rutiineistani kokonaan on hötkyily ja jatkuvan kiireen illuusio. Siksipä en sano, että tällaisen hetkessä elämisen taidon pitäisi luonnistua heti paikalla, edes tässä kvartaalissa (hän ylevästi lausuu kun tätä kvartaalia on jäljellä yksi päivä). Ei mulla oikeesti oo mikään kiirus senkään suhteen, tai siis ei kiireen tuntu ainakaan auta sitä asiaa. Hiljalleen yritän opettaa pääkopalleni uusia ajatusmalleja ja uutta tapaa elää arkea nousuineen, laskuineen ja tasankoineen.

Se tarkoittaa kivoja harrastuksia, enemmän lukemista, enemmän kirjoittamista, kodin tuunaamista sellaiseksi että täällä on zen olla, aikaa ystävien ja F:n kanssa. Itsetutkiskelua tositarkoituksella. Oon yrittänyt tehdä duuniakin ihan eri tyylillä kuin ennen, keskittyen yhteen asiaan kerrallaan ja jättäen aikatauluun realistisen määrän ilmaa niitä aina mystisesti ilmestyviä paniikkitehtäviä varten.

Ja hitaita, kauniita viikonloppubrunsseja. En tartte mitään hifistelyä, mutta suodatinkahvia pikakahvin sijaan ja ehkä mansikoita. Yolo

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

 

FD0C2354-43F8-4BF4-8A6C-7FD9A6074773.JPG

 

Kommentit (4)
  1. Tämä! Asia joka meidän kaikkien on pidettävä mielessä enemmän. (Mutta ei silleen ahdistavasti.)

    Mulle tuli sellanen helpotuksen tunne kun hoksasin sun tekstistä tosiaan että yksi kvartaali on ohi. Ihanaa, aika uudelle alulle. 🙂

    1. Uuden alun, ainakin pienen sellaisen, aika tosiaan on! <3 

  2. Hirmuisen hyvä kirjoitus!

    Täälläkin saatiin aikamoinen herätys siihen, että elämä on just tässä ja nyt, kun tuli muutama päivä sitten tieto, että koko peruskoulun ja lukion kanssani samalla luokalla ollut urheilullinen alle 25-vuotias nainen oli kuollut ihan tavallisena lauantaina sydämen vain petettyä. Mutta nää tällaiset ravistelut on tärkeitä, pysyy prioriteetit kohdallaan.

    Kiireetöntä kevättä meille kaikille! <3

    1. Voi kuinka kamalaa 🙁 Tosiaan muistuttaa ravistelemaan niitä omia prioriteetteja kohdalleen.

      (Toivottavasti) keväistä viikkoa sinne! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *