Kisaväsymystä, rakkauskuplia, yöllisiä outouksia ja ihan elämää vaan

Jaiks, niin tässä taas kolme viikkoa vierähti ennen kuin ennätin palata blogin pariin! En voi käsittää kuinka nopeasti päivät ja viikot tällä hetkellä kuluvat – enkä todellakaan sitä, että vastasyntynyt rääpäleeni on jo kahden kuukauden ikäinen ja kasvanut kolmesta kilosta pyöreään viiteen. Lastani katsoessa näen yhä aivan pikkuisen vauvan, mutta silloin tällöin hänessä vilahtaa jo aavistus sitä hurmaavaa pikkutyttöä, joksi hän on kasvamassa.

Yhä taivastelen useita kertoja viikossa ääneen sitä, etten mitenkään tahdo käsittää että just tämä sama henkilö möllötti mahassani yhdeksän kuukautta, monotti vatsaani sisältäpäin telkkua katsellessani ja me ultraäänen kautta ekaa kertaa nähtiin hänen ollessaan 1,4 cm mittainen. Yhdellä ultrauskerralla sairaalan kiva kätilö printtasi mukaamme 3D-kuvan tyynesti nukkuvan sikiön kasvoista ja tuo kuva roikkuu yhä muumimagneetista jääkaapin ovessa. Kuvassa näkyy selvästi tyttömme tutut kasvot, kolme kuukautta ennen hänen syntymäänsä, ja sen perusteella on pakko uskoa että kyllä – tämä täydellinen pieni tyyppi tosiaan on lapseni. Maailman suurimmalta ihmeeltä yhä tuntuva.

Siinä missä vauva ja minä elelemme yhä vaaleanpunaisessa rakkauskuplassa johon ei ole tullut säröäkään, on sentään synnytyksen jälkeinen, pakahduttava, loputtomalta tuntunut, kaiken alleen jyrännyt superonni hiljalleen väistynyt ja elämä tuntuu taas ihan elämältä vaan. Elämältä, joka on täysin ja tyystin muuttunut, mutta silti. Oon asiasta melkeinpä huojentunut, koska mua alkoi jo lähes ramaista se, että olin koko ajan niin hemmetin iloinen ja kiitollinen ja liki päivittäin piti olla pillittämässä onnesta 😀 Tällainen vähän arkisempi tunteiden kirjo tuntuu nyt hyvältä.

Itkinpä tuossa viikko sitten vaihteeksi sitä, ettei mulla oo aikaa tehdä omia juttuja, kuten vaikkapa kirjoitella blogiin tai miettiä talon sisustusta. Turhautti hemmetisti istua ties miten monetta sadannetta tuntia sohvalla imettämässä, kun sormet syyhysi kaiken ihan muun pariin. Pientä kisaväsymystä alkaa siis olla ilmassa tässä parin kuukauden kohdalla, joka tuntuu ärsyttävyydestään huolimatta kovin normaalilta. En voi sanoa yllättyneeni, että homma välillä myös vähän tökkii. Oon huomannut, että mitä enemmän mä aion ja suunnittelen, sitä enemmän mä turhaudun jos en pysty. Yritän siis nousta uuteen päivään ilman odotuksia sen kulusta ja katsoa rauhassa mitä tapahtuu (juonipaljastus: tapahtuu aika paljon imettämistä, leikkiä, hyssyttelyä ja kännykän pläräystä).

Kesä on myös luonut uudenlaisia paineita suorittaa äitiyslomaa sekä vauvaelämää! Kun on vapaalla ja sää on ihana, huomaan että mulla on kova tarve tehdä päiväretkiä, lounastaa rafloissa, treffata ihmisiä ja puuhata koko ajan jotain. Pari päivää sitten, taas eräältä retkeltä hikisinä ja väsyneinä kotiin palattuamme, sanoin poikaystävälle että nyt alkaa muuten sitten riittää. Ehkä skipataan jatkossa tän kesän riennot ja kaikenlainen suorittaminen suosiolla, ladataan jääkaappi täyteen kesäherkkuja, hengataan omassa pihassa, tehdään kävelyitä naapurustossa ja kutsutaan silloin tällöin vieraita kylään. Vaikka aktiivinen tekeminen on ihan kivaa, ei siitä kyllä pikkuvauvan kanssa suuremmin saa irti – ja pahimmillaan reissut muodostuu tosi stressaaviksi, jos bebe päättää kunnolla kiukutella. Joten loppukesän aiomme larpata loma-asuntoa kreikkalaisessa kalastajakylässä ja hengailla lähinnä vaan talolla. Huojennuin ja rentouduin tästä päätöksestä suuresti.

Ensi kesänä sitten uusi yritys.

Mitäs muuta?

  • Ostettiin uusi grilli ja ollaan viime päivät syöty grilliruokaa joka päivä, ja se on ihan täydellistä.
  • Vauvamme oppi noin kuuden viikon iässä kunnolla hymyilemään ja on maailman aurinkoisin tyyppi, sille päälle sattuessaan. Ei ole mitään parempaa kuin avata silmät aamulla ja kohdata suurten nappisilmien katse ja korvasta korvaan ulottuva auvoinen hymy.
  • Puhutaan poikkiksen kanssa häistä aina joku minuutti kerrallaan ja sitten kyllästytään aiheeseen tai aletaan suunnilleen kinastella 😀 Voipi siis olla, että häiden järkkäys vauvavuoden aikana ei ole se fiksuin idea.
  • Lapseni isoisä osti veneen ja nimesi sen lapseni mukaan.
  • Meidän talosta on alkanut löytymään ihan jär-kyt-tä-vi-ä isohkoja, paksuja, mustia, nopealiikkeisiä hämähäkkejä! Ne on kuulemma vaarattomia, mutta harkitsen muuttoa takaisin cityyn. Ehkä jopa Suomeen. Tämä on painajainen.
  • Vauva on alkanut nukahtaa iltaisin viimeistään ysin pintaan, eikä oo herännyt siihen kun pari kertaa oon livahtanut sängystä viinilasilliselle makkarin parvekkeelle hänen nukahdettuaan. Tämä kehitys valaa uskoa siihen, että saan beben muutaman tunnin lounasajan päikkäreiden lisäksi omaa aikaa jatkossa myös iltaisin. Pliiiis.
  • Oon alkanut nähdä unia vauvastani ja siitä, että olen hänen äitinsä. Pari kuukautta siinä meni, mutta alitajuntanikin on viimein päässyt kärryille tapahtuneesta.
  • Ai niin, ja poikkis sanoo että olen alkanut tehdä outoja juttuja unissani! 😀 Toinen on se, että nukun kuulemma joskus vatsallani, jalat polvista kattoa kohti 90 asteen kulmassa koukistettuna. Se on jopa kuvannut tätä meininkiä todisteeksi, varpaideni siluetti piirtyy selvästi sojottaen illan kajoa vasten. Siis kuka nukkuu niin, onko se ees muka mahdollista?! Ja toisekseen hengitän – poikaystävän sanoja lainaten – sen kuuloisesti huokaillen kuin oisin pahan hengen vainoama, riivattu sielu. Selvä.
  • Silloin tällöin about kaikki muutaman tunnin ajan mättää ja tekee mieli kiukutella ja sitten ottaa kolmen tunnin päikkärit. Kiukutella voin, mutta päikkärit ei nevö evö onnistu silloin kuin tahtoisin.

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että plussan puolella ollaan, hämiksistä ja ajanpuutteesta huolimatta. Vaikken enää jatkuvasti pillitä onnesta, on rinta-alassa sellainen vakaan onnellinen ja kiitollinen olo päivittäin.

Nyt yritän ihan oikeesti palata asiaan vähän pikemmin uudestaan! Pusss <3

Facebook | Bloglovin | Instagram

Kommentit (8)
  1. Ai että, olipa hyvin kuvattu toi ylitsevuotavan pakahtunut onnellisuusfiilis – mulla ihan sama ekan viikon ajan! Mieheni alkoi jo vähän kiusaantua kun mun oli PAKKO hokea ääneen jatkuvasti jokaisesta pienestä asiasta, miten kiitollinen olenkaan.
    Tajusin itsekin miten maaniselta ajoittain kuulostin, mutta kaikki oli vaan niin täydellisen IHANAA ja olo oli niin euforinen, etten pystynyt himmaamaan 😀 nytkin on aika täydellistä, mutta vähän arkisemmalla tavalla.

    1. Haha! Hyvin sanottu tämäkin! 😂 Kuulostaa siis niin tutulta, ja just maniaa tuntui olevan ilmassa. Niin hauskaa kuin se hetken onkin (ja auttaa kummasti alun univelassa ja pöllämystymisessä), kyllä tämä vähän tasaisempi onni vie voiton 😃❤️

  2. Heippa! Luonnollinen apu hämiksiin löytyy tästä: sekoita suihkepulloon veteen appelsiiniöljyä (tai supertehoksi sitruuna ja piparminttuöljyä), plus pieni löräys etikkaa. Sumuttele sitä vaikka nurkkiin tai huoneilmaan (muista koklaa näkymättömiin pintoihin eka, etikka voi kuluttaa), niin hämikset pysyy poissa. Ne vihaa varsinkin appelsiinin ja mintun hajua. Meillä parvekkeella joka kevät hiipii liian isojen hämähäkkien joukkue paikalle, ja tällä soossilla ne on aina hävinneet. Hyvä asia on se, että ne kuitenkin yleensä popsii muita ötököitä suihinsa, jos se yhtään helpottaa!

    Ihanuutta vauva-arkeen! Sydän!

    1. Kiitos ihan mahtavasta vinkistä, tämä menee kokeiluun! ❤️ Ja siistiä että noi tuoksut ois vieläpä tosi miellyttäviä, eikä silleen et tarttee valita hämisten tai jonkun ihan hirveän myrkkylöyhkän väliltä 😃👍🏻

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *