Kun suunnittelimme (neljät) häät viikossa
Oon aina tiedostanut, että jos jonakin päivänä pääsen naimisiin, tulee musta todennäköisesti hääjuhlien suhteen bridezilla. Oon stressaamiseen taipuvainen kontrollifriikki, joka jättää usein asioiden hoitamisen viime tinkaan – kaikki katastrofin ainekset ovat siis koossa. Siksi mua on viime vuosina alkanut yhä enemmän ja enemmän houkuttaa pienet, intiimit häät mahdollisesti sysitalvella, jolloin ainakaan sään suhteen ei ole mitään toiveita tai odotuksia ja mahdollisia pettymyksiä. Nyt sitten kävikin tosiaan niin, että päädyttiin järkkäämään spontaanit pikahäät ja toivottavasti muutaman vuoden kuluessa päästään juhlimaan isommalla porukalla, vähän fiinimmin ja harkitummin.
Häiden järjestäminen ja naimisiin meno oli hassu kokemus, joskin oikein ihana. Voitte uskoa, että kyllä tästäkin nimellisesti simppelistä toimituksesta saatiin aikamoinen eepos jälkipolville.
Tämä on tarina siitä kun me suunniteltiin häät – itseasiassa muutamatkin – vaivaisessa noin viikossa.
Kaikki tosiaan alkoi parin viikon takaisena maanantaina kun syötiin ruokapöytämme äärellä jotakin tavattoman tylsää lounaaksi. Silloinen poikaystävä, nykyinen aviomies, oli jäänyt lomalle ja mietiskeltiin mitä kaikkea voisimme yhteisten vapaaviikkojen aikana puuhata – tiedostaen, että vauvamme ei piru vie vieläkään nuku, joten ei jakseta mitään sen kummempaa. Silloin se iski salamana kirkkaalta taivaalta. Babe, mitä jos mentäisiinkin naimisiin. Varataan joku arkipäivän aika raatihuoneelta, avioidutaan salassa ja juhlistetaan ihan vaan keskenämme lounaalla sen jälkeen.
Mies innostui ajatuksesta ja tadaa, olimme suunnitelleet ensimmäiset häät.
No alettiin sitten buukkailemaan vihkiaikaa raatihuoneelta ja kävi ilmi, että koronatilanteesta johtuen heiltä ei tällä hetkellä saa todistajia vaan vähintään yksi mokoma pitää olla omasta takaa. Haluttiin, tai minä halusin, pitää homman mahdollisimman kompaktina ja valkata todistajaksi mieluummin kaverin kuin perheenjäsenen (koska jos yksi perheenjäsen tulee paikalle, pitää kutsua kaikki muutkin ja sitä rataa). Päädyttiin hyvään ystävääni Susaan ja koska ois ollut vähän outoa juhlistaa avioitumistamme kolmistaan (plus meidän vauva), kutsuttiin todistajaksi myös Susan mies. Mikä mukavan mutkaton konsepti; ekaksi meidän vihkitilaisuus ja sit rento double date jossain läheisessä ravintolassa.
Kas näin, olimme suunnitelleet toiset häät.
Tässä vaiheessa, toissaviikon keskiviikkona, F alkoi äyskennellä vastaan. Tuntuu väärältä avioitua jos mun perhe ei oo siellä. Syvällä sisimmässäni olin kyllä jo uumoillut näin käyvän, eli en ollut yllättynyt kun tyyppi halusikin kutsua mukaan myös vanhempansa. Hän kuitenkin on laillani avioeroperheestä, eli vanhemmat uusine kumppaneineen tarkoittaa automaattisesti peräti neljää ihmistä lisää. Me kaksi, yksi ystäväpariskunta ja neljä F:n perheenjäsentä… sekin tuntui mielestäni jotenkin epäsuhdalta porukalta. Jos aletaan kutsua enemmän jengiä, niin kutsutaan sitten samalla muutama muukin kaveri jotta vieraiden joukko ei oo niin sinun perhe -painotteinen. Päädyttiin lopulta kutsumaan yhdeksän kaveria ja F:n vanhemmat partnereineen. Tässä vaiheessa myös mun äiti päätti lentää Tanskaan, vaikka se tarkoittikin karanteenia Suomeen palatessa. Yhteensä remmissä oli lopulta 16 aikuista ja kaksi vauvaa, mielestämme juuri passeli määrä porukkaa.
Koska tahdottiin pitää setti helppona ja leppoisana, päätettiin pitää yksinkertaiset ravintolahäät. Juhlistaisimme drinkkien ja fingerfoodsien parissa eräässä suht edukkaassa lempiravintolassa täällä meidän uusilla huudeilla, ei mitään liian hienoa tai kallista, ihan vaan muutama iltapäivän tunti ravintolan lounas- ja illallisajan välissä. Torstaina pyysin ravintolalta tarjousta 16 hengen kevyisiin tapastyyppisiin ruokatarjoiluihin ja taputin itseäni olalle. Hääpäivään oli tasan viikko aikaa ja pakka tyystin kasassa.
Olimme juuri suunnitelleet kolmannet häät.
Ravintola lähetti tarjouksensa myöhään perjantai-iltana. Pyytämäni keveät snack-tarjoilut onnistuisivat reilun sadan euron kohtuuhintaan per nenä, juomat toki erikseen siihen päälle. Meinasin tukehtua kieleeni. Oli selvää, että meidän on turha alkaa edes neuvottelemaan, koska rafla oli hinnoitellut itsensä niin absurdin kauas toivomastamme mutkattomasta, ei-niin-kovin-kalliista muutaman tunnin iltapäiväjuhlasta.
Tässä kohtaa aistin sisäisen bridezillani nostavan ensi kertaa päätään. Olimme taas juhlien suhteen lähtöpisteessä, mutta onneksi sentään vieraslista oli hioutunut täydelliseksi.
Koitti lauantai ja häät olisivat torstaina – joskaan emme vielä olleet saaneet raatihuoneelta vahvistusta että vihkiminen ylipäätään onnistuisi, saatika sen kellonajasta. Positiivista oli se, että sääennuste alkoi näyttämään syyskuun lopuksi suorastaan mahtavalta. Alkoi viritä suunnitelma pitääkin juhlat ihan vaan meidän omalla talolla. Helppoa, edullista ja etenkin vauvasäädön kannalta hitsin kätevää. Mietittin alustavasti päivän kulkua, tarjoiluita, koristeluja ja ristittiin sormemme, että raatihuone vahvistaisi naima-aikeemme mahdollisimman pian maanantaina.
Ja niin tapahtui! Maanantaina alkuiltapäivästä, kolme vuorokautta ennen h-hetkeä, saimme kuin saimmekin vihkislotin torstaille kello 11.30. Jee, pääsimme suunnittelemaan – ja jopa toteuttamaan – neljännet häät.
Tilattiin kaikki juomat ja osa ruoista verkkokaupasta kotiovelle kuljetettuna ja loput paikallisilta pikkutoimijoilta. Ostettiin muutamia koristeita talolle ja mä kävin päivää ennen häitä hakemassa hirveän kasan kukkia, joilla somistin kotiamme ja askartelinpa itselleni hääkimpunkin. Valikoitiin tarjolle ainoastaan helppoja, haarukoitavia ruokia ja vuokrattiin kaikki lasit, haarukat sekä lautaset juhlapalvelulta – ja ostettiin ruokailuvälineille myös tiskaus ettei tarttenut itse mokoman puuhan parissa uurastaa.
Häitä edeltävät pari päivää sekä hääpäivän aamu meni kaameassa kiireessä siivoten, sumplien, koristellen ja järjestellen. Not gonna lie, tuo aika ei ollut ihan yhtä eteerisen rentouttavaa morsiusfiilistelyä kuin olin etukäteen haaveillut :D
Vaikka aikataulu ei varsinaisesti ollutkaan puolellamme, meni kaikki lopulta tosi hyvin ja saatiin just ne kodikkaat pienet hääjuhlat, mitkä haluttiinkin. Ja mikä tärkeintä, paikalla olivat kaikki meille rakkaimmat tyypit (koronatilanteen takia uupuvia Suomi-vieraita lukuunottamatta tietysti).
Tahdon suitsuttaa vielä itseäni siitä, että sain hääkakun suhteen suoranaisen neronleimauksen. Me ei nimittäin hommattu perinteistä hääkakkua tai muutakaan kakkua laisinkaan, vaan sen sijaan iso kasa överidonitseja (kyllähän te tiedätte, miten perso olen tuolle jumalaiselle herkulle)! Donitsit sopivat meidän minihäihin paaaaljon kakkua paremmin ja maistuivat toki hemmetin hyviltä. Kun tosiaan pyrittiin minimoimaan tiskaaminen ja muu sekalainen järjestelyduuni, ja haluttiin että kaikki tarjottava olisi mahdollisimman helppo nauttia jutustelun lomassa muutaman tunnin aikana, toimi donitsit hyvin siinäkin mielessä. Suosittelen, mmmm!
Startattiin bileet kello 15.30 lasilla shamppista talon aurinkoisella terassilla ja sulhasen pienellä tervetulopuheella, eikä muuta suunniteltua ohjelmaa sitten ollutkaan. Viini virtasi ja kesäinen jazz soi taustalla, tunnit kuluivat silmänräpäyksessä kuten kai häissä on tapana.
Juhlat lopeteltiin jo seiskan maissa ja suuntasin beben kanssa koisimaan. Mieheni parine apulaisineen siivosivat kämpän mun nukuttaessa vauvaa, ja aamulla käppäilinkin muina rouvina ihanan siistiin alakertaan. Muutamaa viime hetken paniikkia (ja sitä kun myöhästyttiin omasta vihkimisestämme, vaikka ollaan kaksi maailman täsmällisintä ihmistä!!!) lukuunottamatta suunnittelu ja itse juhlinta sujui niin leppoisasti kuin toivoinkin.
Ja voi kuinka hauskaa, että uusi talokin pääsi vihdoin tositoimiin; viihdyttämään ja houstaamaan meille rakkaita ihmisiä kauniina päivänä <3 Näin kesäkaudella paikka on todella kuin tehty juhlille ja kivoille hetkille kivalla porukalla, rennolle taustamusalle ja kylmille juomille.
Nyt melkeen toivon, että pääsisin heti suunnittelemaan uusia pippaloita :) Halloween-paardit, anyone?
—