Lähde, ennen kuin sinusta tulee m*lkku

Joskus aiemmin, monia vuosia sitten, oon pari kertaa ajautunut niin ahtaalle, että pitkään jatkunut turhautuminen on tehnyt musta normaalia itseäni ikävämmän ihmisen. Jotenkin en oo uskaltanut lähteä, vaan roikkunut mukana aivan liian kauan. Uskon, että tää on tuttu ilmiö monelle meistä. Kun joutuu tilanteeseen, jossa on lopulta hyvin kaukana siitä ihanneminästään. Eivät ole ylpeitä hetkiä moiset.

Tässä viimeisen vuoden sisään useampikin ystävä on ollut vähän samanlaisissa loukuissa, duuneihin ja pari- tai muihin suhteisiin liittyen. Turhautumista, kiukutusta, taisteluväsymystä, umpikujaoloa, pelkoa, epävarmuutta, hommien kärjistymisiä, kaikkea sellaista ei-hauskaa. Oon heitä neuvonut omalla kokemuksen syvällä rintaäänelläni:

aika kauan voit roikkua mukana ja vielä yrittää, mutta lähde hyvä ihminen ennen kuin susta tulee m*lkku.

Mun mielestä tämä ohjenuora sopii aika moneen tilanteeseen, ja voisin sen vaikka printata ja kiinnittää magneetilla jääkaapin oveen. Että muistaisi jo kauan ennen kuin astelee moisia pitkittyneitä tilanteita päinkään.

 

 

Mun blogi ei oo mikään hattarapaikka, ei kovin kiilloteltu tai filtteröity, mutta ei tänne silti kauheesti negatiivisia hommia päädy. Kertoilen toki kohtaamistani haasteista ja hankaluuksista, mutta pyrin pitämään sävyn ellen positiivisena niin ainakin optimistisena. Ennen kaikkea tahdon tän olevan teille kiva paikka pistäytyä – ja itselleni hetki keskittyä hyvään, kauniiseen tai hauskaan. Mutta nyt täytyypi tunnustaa, että viime viikkoihin on mahtunut aivan liikaa kaikkea negatiivista, pahaa mieltä aiheuttavaa, ahdistavaa, pelottavaakin, täällä kulisseissa. Vikat seitsemän päivää ovat olleet oikea grand finale, ja tunnustan pillittäneeni parinakin iltana.

Osa näistä hommeleista on sellaisia joihin ei voi itse vaikuttaa, lähipiiriä ravistelleita juttuja, epäonnisia sattumuksia ja muuta joka ei oo mun käsissäni laisinkaan. Mutta siihen päälle kun liisteröi vielä yhden kerroksen kaikkea shaibaa, jota oon itse elämääni päästänyt, ollaankin tilanteessa jossa elo tuntuu kohtuuttoman raskaalta ja on ollut haastavaa olla koko ajan kiva kaikille. Makasin perjantai-iltana sängyssä unta odottaen, viikon surut vielä rintaa painaen, jo selvästi huolten paremmalla puolen kuitenkin ja mietin:

nyt on taas meikäläisen aika häippästä.

 

 

Jotta voin olla valmis kohtaamaan elämän silloin tällöin tarjoamat sivallukset vyön alle, täytyy mun huolehtia siitä, että kaikki ylimääräinen pahaa mieltä tuottava on karsittu pois. Sitä on niin paljon vahvempi käsittelemään vaikeuksia ja huonoa onnea, kun ei jo valmiiksi oo ahdistunut kaikesta turhasta möhnästä. On helpompi olla vahva, kun ihon alla poreileva tunne – niin elämästä kuin itsestään henkilönä – on positiivinen.

Nyt siis jääpi taakse pari ärsyttävää juttua ja mä pyhitän seuraavat viikot positiivisen viban luomiseen, itselleni ja ympärilleni. Tällainen muutos lähtee aina itsestä, koska muita ihmisiä tai tilanteita on vähän hankalampi ryhtyä muokkaamaan. En malta odottaa. Eikö ookin hienoa, että vanhoista stipluista on oppinut jotain? Se kai on parasta tässä konseptissa, jota vanhenemiseksi aikuistumiseksi kutsutaan.

On kevyt olo <3

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Oman tyylin, äänen ja paikan löytämisestä

Onnelliseksi tehnyt loppukesän ilta huvimajassa

Erilaisia iltoja ja eri versioita itsestä

—

A motto, that can be applied pretty much anywhere in life: leave before you become an a**hole.

—

FOLLOW: Facebook – Bloglovin’ – Snapchat & Instagram @marjapilami