Minäkin olen sairastunut stressiin

Nørrebro Summers

Tänään tapahtui kaksi asiaa:

1. Luin Jonnan ihanasta blogista seuraavan lauseen: Tästä blogistakin on muotoutunut kuin huomaamatta ”Satunnainen päiväkirja stressiin sairastuneen ihmisen elämästä”. Voitte lukaista Jonnan mietteet alkuperäisestä lähteestään, mutta tuo lausahdus kolahti jotenkin ihan älyttömän kovaa. Sanat kuulostivat rohkeilta, ne yllättivät värikkäiden lomakuvien keskellä, ja olivat just sitä mitä mä en oo osannut pukea sanoiksi tai oikein ajatuksiksikaan - mutta joka on vellonut elämäni yllä viimeiset puoltoista vuotta.

Yök, stressi. Minäkin olen sairastunut stressiin. Tähän saakka oon painanut hommaa tällaista tää uranaikkosena olo vaan taitaa olla -villasella.

2. Älkää kysykö miksi, mutta vietin kahdeksan tuntia raihnaisessa takahuoneessa lähes vuosikymmenen itseäni nuoremman tyypin kanssa r'n'b:ta kuunnellen ja joululahjoja paketoiden. Niiden tuntien aikana ehdittiin ruotia läpi muun muassa baarit, ramenmestat, kuntosalit ja julkkikset. Mun elämän tavanomainen oravanpyörä tuntui niin, niin kaukaiselta - ja päivän ainoa huolenaihe oli teippitelineen vereslihalle raastama peukalo. 

 

 

Kun paketoin viimeisen lahjan ja samalla työpäiväni ja astuin ulos pimeään alkuiltaan, tuntui tosi erilaiselta kuin pitkään aikaan. Siis tosi pitkään aikaan. Niskaa jomotti, peukaloa kirveli, mutta päätä usein painava rengas oli löysistynyt. En sano, että tahdon pakata lahjoja kokopäivätyökseni forever, mutta jotain siinä tunteessa on, kun voi karistaa duunihommelit mielestään ja harteiltaan heti töistä lähtiessä. Ei refleksinomaisesti jo ala-aulassa kaiva kännykkää esiin ja tsekkaa maileja. Olin ihan poikki, mutta sitten en kuitenkaan.

Tää päivä sen viimeistään silmieni eteen liisteröi: oon ollut stressikroonikko jo todella pitkän aikaa. Ei siitä pääse mihinkään, sellainen särö mussa on. En tiedä vielä miten ihmeessä riivin itseni ylös tästä suosta, pysyvästi kuivalle maalle, eroon päätä puristavasta renkaasta. Mutta kyllä mä jotenkin sen teen, on pakko. Tätä mä nimittäin haluan, jaksaa raskaankin päivän jälkeen vielä kirjoittaa, ajatella, olla läsnä, elää. Ehkä ääneen myöntäminen on ekoja askeleita oikeaan suuntaan.

Ja huomenna mä lähden vielä toiseksi päiväksi paketoimaan lahjoja <3

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Kommentit

dotsdotsjonna
Polka dots

Päätin itse alkaa sen puristavan renkaan takia taas joogaamaan. Sikäli ihan naurettavaa koska oon joogassa aivan surkea ja en ole ikinä oppinut sitä oikeaa hengitystä, mutta siinä joogasalissa on jotain tosi rauhoittavaa ja rentouttavaa (vaikka ne jooga-asennot vähän hanurista onkin).

marjapilami
Nørrebro Summers

Hei ihana kuulla, että joogasta voi myös nauttia vaikkei osaa siellä mitään! Mä yleensä vaan turhaudun ja stressaannun entisestään :D Ehkä koitan vielä, ja meen kanssa ens viikolla kattelemaan josko tuota renkulaa saisi joogassa vähän löystymään... 

Kommentoi