Pää-trilogia 1: Määräaikainen odottaja
Vihdoin ja viimein, yli puolentoista vuoden lillumisen jälkeen, vakituinen duuni. Turvallisuuden ja varmuuden tunne, peräänkuuluttamani mahdollisuus suunnitella tulevaa. Ette usko, miten upean pöllämystynyt olo mulla oli sinä päivänä, kun nimmarin uuden työsopimuksen alareunaan taiteilin.
Nyt onkin just hyvä aika katsoa taaksepäin ja ihmetellä viimeistä vuotta. Sitä, mitä kaikkea mun päässä on tapahtunut. Kuten jo tuossa linkkaamassani marraskuisessa postauksessa kerroin, oon tän vuoden aikana muun muassa oppinut sen, ettei määräaikainen työ sovi mun persoonalle. Siis yhtään. Oli tosi haastavaa elää niin, että kaikki suunnitelmat lässähti mustaan aukkoon sopparin päättymisajankohdan jälkeen. Ja mähän oon ihan 100% suunnittelijatyyppi.
Yritin ottaa iisisti ja relata. Asiat järjestyy, ei tässä oo kyse mistään kovin vakavasta. Hyville tyypeille löytyy aina töitä. Kyllä mä sen tiesin koko ajan, kai. Mutta kun en mä vaan relaa jos asiat ei oo järjestyksessä. Mä ratkon ja pohdin, havittelen kontrollia. Niin monena aamuyönä – jos totta puhutaan, lähes jokaisena viimeisten kuukausien aikana – mä heräsin kolmen aikaan pariksi tunniksi miettimään, raksuttamaan, ratkomaan, ahdistumaan.
Huolet ja ikävät asiat tuntuu muuten miljoona kertaa pahemmilta öisin.
Melko varma päätös tilanteesta ei enää riittänyt mun pääkopalle. Tuntuu, että oon tän koko talven ollut vapaa-ajallani vain puolittain messissä, kirjoittaminen ja kaikenlainen rauhoittuminen on ollut hankalaa. Päässä on pyörinyt ihan liian monta kysymysmerkkiä ja pulmaa ratkaistavaksi. Liikaa epävarmuutta plus sen mukanaan tuomaa stressiä.
Kun puolentoista viikon joululomakaan ei onnistunut hiljentämään meikäläisen aivoja (päivisin tai öisin), tiesin, että vellominen on nyt ohi. Oli idioottiselvä juttu, että pääparkani takia tilanne on ratkaistava, tavalla tai toisella. Enää en voinut vaan miettiä ja toivoa, päivääkään.
”Tuokoon vuosi 2017 elämääni ennen kaikkea rentoutta ja rauhaa, henkistä hyvinvointia. Epäilen kylläkin, että siihen tilaan päästäkseni pakka pitää ekaksi laittaa kunnolla sekaisin.” Näin kirjoitin vuoden ekassa postauksessa ja sumplin mielessäni seuraavaa siirtoa. Oli voimaannuttava fiilis sanoa itselleen, että oon odottanut tarpeeksi ja että nyt muikkeli toimitaan.
—
FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE: