Voisin toistaa taas itseäni kirjoittamalla kiireistä, ihmettelemällä jälleen yhden viikon katoamista kalenterista, voivotella työ- ja omien projektien deadlinejen siirtymistä ja siitä johtuvaa kärsimätöntä odotustilaa – ja etenkin sitä, miten rasittavaa on olla jo ties miten monetta viikkoa jatkuvassa valmiustilassa. Mutten nyt tee sitä, vaan yritän tällä kertaa lillua mukana ja hyväksyä sen, etten voi kaikkea kontrolloida. Koska joskus taas koittaa aika, jolloin kaikki tää kiireily ja hermoilu tuntuu kaukaiselta, ja ah niin turhalta asialta josta joskus stressasin.

Join eilen ystävän kanssa aamukahveja neljän tunnin ajan ja jouduin lopulta sanomaan: Siis tsiisas, mä oon oikeesti ihan tosi onnellinen ja nautin elämästäni lähes joka päivä. En tajua mistä tää negatiivisuus kumpuaa. Jos mä kuulostan siltä että kaikki on paskaa, niin anteeksi, se ei pidä paikkaansa. Just nyt on vaan paljon kelailtavaa, paljon venailtavaa, paljon mukavuusalueen ulkopuolella tapahtuvaa. On oikeastaan ollut jo pidemmän aikaa, se välillä uuvuttaa.

Joten tänään keskitytään pelkästään tällä viikolla tapahtuneeseen ihanaan. Kuten vaikkapa:

– Kun sain mailin, jossa kiitettiin aina iloista asennettani yhteistyöhön. Koska olo on viime aikoina usein ollut kaikkea muuta kuin aina iloinen, oli niin kiva kuulla että edes jonnekin suuntaan ei oman pään sisällä vellovat jutut ole näkyneet.

– Kun keksin työmatkani varrella sijaitsevan pienen kioskin myyvän vastapuristettua appelsiinimehua suurissa pulloissa mukaan. Viikonloppuaamut pelastettu.

– Ja kun heräsin eilen darbejanoisena ja löysin kyseisen pullon jääkaapista. Oli muutenkin harvinaisen freshi olo eilen, jonka epäilen johtuvan lähes puolesta litrasta kylmää, tuoretta appelsiinimehua.

– Kun jossain vaiheessa tajusin, että meidän duunipaikalla on ihan älyttömän vaikeaa pysyä allapäin. Niin monena aamuna oon riipiytynyt työpöytäni ääreen vähän surkeana ja maksimissaan kahden minuutin kuluttua nauran ääneen ja oon suorastaan riehakas. Mulla on ollut useita ihania työyhteisöjä aiemminkin, muttei koskaan mitään vastaavaa.

– Messengerin kautta saapunut kuva eräästä aivan upouudesta, tummahiuksisesta minityypistä.

– Ja kuvat eräästä upouudesta, karvaisemmasta ja vaaleanruskeasta miniotuksesta.

– Kun käytiin F:n kanssa treffeillä, eli haahuiltiin pitkin keskustaa meidän kaupunkia ihmetellen.

– Se kun saavuin perjantaina pitkän, raskaan työviikon jälkeen tyhjään asuntoomme ja löysin ruokapöydältä kukkakimpun, punkkupullon ja purkillisen mun lempikarkkeja.

– Kun istuskelin sateista perjantai-iltaa ystävien kanssa viinejä lipittäen ja kun katsoin ekaa kertaa kelloa, oli se vähän päälle kaksi yöllä. Siis me kulutettiin kokonaisen työpäivän verran aikaa sen pöydän ääressä, eikä kukaan edes huomannut, kommetoi yksi frendeistä kun käveltiin sen kanssa meille.

– Ja kun sain pitkästä aikaa yövieraan. On vaan ihan parasta kävellä yhdessä hiprakassa himaan, pestä vierekkäin hampaat ja huikata hyvät yöt.

– Kun lauantaina herättiin, pesiydyttiin meidän hämärään olkkariin, juotiin paljon kahvia ja teetä ja havahduttiin juoruilustamme vasta kun F saapui himaan iltapäivällä.

– Kun intouduin suunnittelemaan joulubileitä. En oo ihan varma vielä toteutuuko ne, mutta jotenkin tuntuu että bileet on just mitä mä nyt elämääni tarvitsen.

– Kun päästiin onnittelemaan F:n kanssa toisiamme siitä, että meillä on ollut nyt kaksi viikkoa siistiä joka päivä. Meille kahdelle sottapetterille, vieläpä tällaisten kiireviikkojen keskellä, kyseessä on huikea saavutus.

Voisin jatkaa tätä listaa vielä vaikka kuinka. Eli kuten jo alussa kirjoitin, mulla pyyhkii oikeastaan varsin hyvin. <3

Ihanaa sunnuntaita sinne, puss!

—

Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta <3