Sunnuntai iltapäivänä paistoi aurinko, eikä ollut ihan niin kylmä enää. Mä olin pyöräillyt kaupungin läpi brunssille välikausitakissani, aurinkolasit silmillä. Olin ohittanut pari ihanaa puistoa, söpöjä pieniä katuja, terasseja, nurkkauksia. Kaikki näytti uudelta, ulkomaalaiselta, eksoottiselta, pirun kiinnostavalta. Uusi kesä oli alkamassa.

Brunssin jälkeen me seistiin kaverin kanssa keskustassa liikennevaloissa. Mä olin matkalla sisustuskauppaan. Frendin ei ollut enää järkeä katella mitään kotijuttuja, koska se oli ottanut loparit, sen kämppään oli tulossa vuokralainen ja se oli suuntaamassa toiselle puolelle maapalloa ehkä vuodeksi, ehkä kolmeksi, ehkä jotain. Se lähti ostamaan uusia bikineitä.

Siinä me oltiin, toisen meistä Köpis-tarina tuntui olevan vasta aivan alussa ja toisen pitkä seikkailu täällä ainakin toistaiseksi päättymässä. Mun silmissä kadut kimalsivat uutuudenviehätystä vielä lähes parin vuoden jälkeen, olihan luvassa ensimmäinen kesä ilman hirveetä härdelliä kotiutumisen ja kaiken mahdollisen suhteen. Kaverin silmissä oli jotain mikä näytti liikutukselta, jännitykseltä, ilolta, ehkä siellä oli pikkuinen häivähdys paniikkiakin. Se lupasi lähettää mulle pitkän listan rafla-, baari- ja paikkasuosituksia. Niitähän ehtii 15 vuodessa kertyä.

Me halattiin, mä toivotin onnea seikkailuun ja se varmaan kivaa kesää tai jotain. Molemmat oltiin pöllämystyneitä, toinen vähemmän ja toinen enemmän. Oon jotenkin niin onnellinen tästä kaikesta, en voi uskoa että oon täällä, mä sanoin. Kuulosti ehkä vähäpätöiseltä, kun itse lähtee kohti täysin uutta ja mullistavaa. Toisaalta uskon, että kaveri tiesi just mistä puhun.

Ja mä osasin kuvitella mitä kaikkea sen päässä liikkuu, tuntematonta kohti lähtiessä, kaiken tutun taakse jättäessä. Siellä päässä liikkuu aika paljon tuollaisella hetkellä, ja toisaalta ei juuri mitään. Koin jotain sen tapaista kun lähdin Stadista.

Lähdettiin kävelemään omiin suuntiimme. Viiden minuutin päästä satoi lunta.

Kesä 2017. Ready when you are.

—

I’m just getting started in Copenhagen and a friend who has lived here for 15 years is moving away.

—

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

Facebook

Bloglovin’

Snapchat & Instagram @marjapilami