Kateus vaihtui lentolippuihin
Ensin tuli kateus. Sitten suuttumus. Sitten ihmetys omaa reaktiota kohtaan. Sitten päätös toimia. Taidettiin elää marras-joulukuun vaihteen synkkää viikkoa, just sitä aikaa vuodesta, jolloin kaikki pimeä, kostea ja kylmä on vasta edessä. Stadin frendi oli silloin työmatkalla Köpiksessä ja istuttiin iltaa meidän ruokailuhuoneessa, syötiin tapaksia ja juotiin viiniä, räpätettiin taukoamatta muutama tunti.
Frendi kertoi matkasuunnitelmistaan – Vietnamia vuodenvaihteessa, Etelä-Afrikkaan kevättalvella. Eikä mulla ollut mitään. Tai siis onhan mulla paljonkin kaikkea, mutta just sillä hetkellä tuntui, että ei niin yhtikäs mitään.
Mä oon yleisesti ottaen melkoisen kadehtivaa sorttia; en sellainen mulkkukadehtija, joka haluaa riistää asioita muilta itselleen, vaan sellainen joka inspiroituu muiden onnistumisista ja hienoista jutuista, tahtoo samaa itselleen. Usein kadehtimani asiat tuppaavat olemaan ihan naurettavia, eikä lainkaan toteuttamiskelpoisia. Jos vaikkapa vierailen omakotitalossa, kadehdin ikiomaa taloa ja pihaa, jos pienessä kaksiossa, kadehdin söpön kodikasta tunnelmaa. Kadehdin itseäni pidemmän naisen gasellimaista olemusta ja lyhyemmän siroutta. Joskus oon myös kadehtinut sängyssä makaavaa flunssapotilasta, koska itsestä olisi ollut kiva laiskotella Netflixin parissa muutama päivä.
Osaan siis suhtautua kateuden tunteeseen sen vaatimalla ei-vakavuudella.
Paitsi silloin, kun tilanne vaatii muuta. Tuona alkutalven tapasiltana ymmärsin, että matkajuttu jäytää mua syvemmältä kuin toisen frendin Marokosta tuotu pilkkahintainen kilim-matto. Talvilomattomuus harmitti ja ahdisti. Tilanne olisi myös helpompi korjata, kuin vaikkapa sellaisen vempaleen rakentaminen, jolla voin säätää pituuttani ja sirouttani ystäväni olemuksen mukaan.
”Tää tulee ehkä vähän puskista, mutta lähetäänkö talvilomalle? Periaatteessa mikä vaan paikka käy, kunhan siellä on varmasti lämmin”, kirjoitin parhaalle kaverilleni seuraavana aamuna. Palaveerattiin hetki siitä, onko ihan idioottimaista lähteä kaukomatkalle jos toinen on just maksanut uuden asuntonsa kalliin remontin ja toinen saattaa olla muutaman kuukauden päästä työtön. Tultiin tulokseen, että yolo & Thaimaa it is.
Tarinan opetus:
Elämä on liian lyhyt sellaisten juttujen kadehtimiseen, jotka voit suht inhimillisin keinoin, kohtuullisella vaivalla ja seurauksilla toteuttaa itse. Jos et silti toteuta, niin sitten ei kannata kauheasti mankua.
Enää muutama päivä kesään <3
—
Life is too short to be envious of things you can quite easily achive yourself. If you choose not to pursue those things, I suggest you shut up.
—
FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:
